Siirry pääsisältöön

Kovalanmäen luontopolulla, Hankasalmi


Kovalanmäen luontopolulle (3,5 km) löytää helposti seuraamalla Kovalanmäentietä Hankasalmen ratsastuskoululle, jonka luota reitti alkaa. Kun saavuimme perille, oli aluksi ihailtava hetki aidan takana liikuskelevia hevosia. Sitten sonnustauduimme säärystimiin, sillä luotimme siihen, että tämä toistaiseksi melko vähäluminen talvi mahdollistaisi kulkemisen metsäpolulla ilman lumikenkiä. Kankaiset säärystimet estävät mukavasti lumen eksymisen kenkien varsista sisään.


Ratsuhevoset eivät olleet ainoita eläimiä, joita saimme seurata ennen polulle lähtöä. Tien poikki kirmasi vielä kissa, joka venytteli hetken kuusen kylkeä vasten ja istahti sitten kivelle tuijottamaan aurinkoon.



Katti ei kuitenkaan innostunut lähtemään seuraksemme, kun lähdimme astelemaan Kovalanmäentietä ysitien suuntaan ja luontopolun varsinaisen polkuosuuden alkua kohti. Etelän tilan tienhaarassa oli mahtavasti itsepalvelumyynnissä  hunajaa, mutta jätimme hunajaostokset odottamaan sitä, kun palaisimme polulta autolle.

Mikä ihana tammikuinen pienen pakkasen päivä! Mikä auringonpaiste!


Kovalanmäen mäkikylässä on ollut asutusta peräti 1500-luvulla. Tässä kohtalaisen isojen mäkien maastossa juuri tämä mäki oli siis ollut houkuttelevimpia! Kovalanmäentieltä erottui hyvin läheinen valkoinen kivitalo, jollaista en olisi osannut odottaa täällä näkeväni. Aika komea pytinki Häkkisillä.


Talon edustan pihalla seisoo jalustalla puuveistos, jonka hahmo ei voi olla kukaan muu kuin Hankasalmen huimapäinen nopeuslaskija ja laskettelijasuuruus Kalevi "Häkä" Häkkinen" (1928-).


Hieman edempänä, heti peltoaukean jälkeen oli tien oikealla puolella harmaaseinäinen lato, mutta ei ihan mikä tahansa sellainen. Harvoin näkee noin mielettömän hienon ladonoven! Lisäpönkkänä ovea vasten törötti vanha tahkon kivi.

Alun autotieosuudella liikkuu moottoriajoneuvoja harvakseltaan, mutta ratsastustunnin lähestyessä (tai loppuessa) autoja saattaa osua kohdalle useampikin samoihin aikoihin. Autojen lähestymisen kuulee onneksi jo kaukaa.


Sitten tulikin vastaan punaisin maalimerkein merkityn luontopolun viitta, joka osoitti vasempaan. Arviomme siitä, että pärjäisimme ilman lumikenkiä, osui oikeaan. Reittiä oli ajanut moottorikelkka ja joku kävelijäkin oli ehtinyt tallata jalanjälkiä kelkkauran sivuun, joten pääsimme etenemään polkua pitkin vaivattomasti.


Alkumatkan luontopolku kulki ilmeisesti metsäautotien pohjaa, sillä ainakin traktorin mentävältä ura näytti. Opastaulut olivat sen verran huurtuneet, että raappa olisi pitänyt hoksata ottaa matkaan, mutta saimme sen verran selvää teksteistä, että alueella voi hyväonninen kulkija (oikeaan vuodenaikaan) onnistua kuulemaan sirittäjän laulua. En ollut edes tiennyt sellaisen linnun olevan olemassa!


Sitten pääsimmekin kapeammalle väylälle, lumiselle metsäpolulle ja seuraamaan edellisen tarpojan jalanjälkiä. 1970-luvulla istutettua kuusikkoa on selvästi harvennettu aika tavalla, niinpä siellä oli yllättävän avaran tuntuista. Toisaalta - olimme tässä entisellä pellolla! Syrjälän peltoa viljeltiin vielä toisen maailmansodan jälkeen, mutta paikalla myös seisonut talo purettiin ja hirret siirrettiin sodan jälkeen Kovalanmäen seisokille asemahuoneen rakennustarpeiksi.


Auringon säteet siilautuivat suloisesti metsän keskelle. Siitä oli ehtinyt vierähtää aikaa, kun olin viimeksi osunut talvipäivänä metsään näin loisteliaalla säällä, joten luontopolulla astelu tuntui jo sen vuoksi erityisen hienolta.


Näillä main ilma on erittäin puhdasta. Se kävi erittäin selväksi katsellessa ympärillä kasvavia puita, joiden oksat suorastaan pursusivat erilaisia naavaviritelmiä; pieniä ja isompia tupsuja, pitkiä ja lyhyempiä parranhaituvia.


Polku mutkitteli hieman ennen kuin saavuimme opastaululle, jolla tuli vastaan ihan uusi sana: drumliini. Ai mikä se on? Jääkauden jäänteitä sekin, eli "pitkänomainen moreenista muodostuva maastonkohouma", kuten Wikipedia toteaa. Drumliinin vaikuttavuus todentui hetken kuluttua, kun huomasimme päässeemme aikamoisen "maastonlaskeuman" viereen. Moreenia oli totisesti päässyt kasautumaan tähän kosolti, sen verran ylhäällä olimme, kun katselimme rinteeltä alas.

Peltoaukealta olisi ollut mahdollisuus oikaista takaisin ratsutilalle, mutta me pysyttelimme "pitkällä" reitillä ja siirryimme kohta jälleen metsän siimekseen ja kuljimme edelleen mäen päällä. Siis drumliinin... Sieltä löytyi seuraava hämmästelyn aihe eli Viken mäki. Opastaulun mukaan Häkkisen veljekset olivat ahkeroineet ihan itse hyppyrimäen tähän luonnonmäkeen - aika veijareita! Eipä ihme, jos mäessä ovat myös luut rusahdelleet. Itse en olisi kuvitellut laskevani mäkeä alas edes ilman rinteeseen rakennettua hyppyrin nokkaa!

Heti kun huomasimme puunlatvojen välissä aukon, kävimme kurkkaamassa maisemaa. Nyppylältä pilkisti Hankasalmen oma laskettelurinne, Häkärinteet. Sinne ne Häkkisten poikain katseet olivat selvästi kiintyneet jo tätä "omaa" mäkeä laskiessa.


Sitten jatkoimme harvennetun havumetsän läpi matkaa kohti varsinaista näköalapaikkaa. Silokalliot tosin olivat lumipeitteen alla, samoin polku-ura, jota edes ratsukot eivät olleet tallanneet, joten saimme astella taukopaikallemme ihan tuoreet jalanjäljet lumeen. Ratsukoita varten polun varresta löytyy hevospuomeja; luontopolku palvelee paitsi meitä kaksijalkaisia liikkujia, myös ratsain kulkevia.

Punaiset reittimerkkimaalitäplät pilkistivät hauskasti lumen keskeltä...


Näköalapaikalle päästyämme oli eväsnälkä kasvanut jo niin kovaksi, että kaivoimme vauhdilla teetermarin, kuksat ja eväsleipäpaketin esille. Istahdimme hävyttömästi suoraan pöydälle, jolta maisemaa saattoi katsella hieman korkeammalta. Ikävä kyllä näköala kasvaa vähitellen umpeen, sillä puiden latvat kipuavat yhä ylemmäs - kiva puille, mutta näin maisemien ihailijana hyväksyisin maisema-aukot näin hienoissa paikoissa. Häkärinteet pilkottivat myös täältä, vaan kuinka kauan?


Tervetulleen evästauon jälkeen palasimme uralle, jota olivat tallanneet muutkin. Lumiuralta olisi voinut poimia myös lantakikkareita matkaan (virittäytymään uuteen uraan kukkien lannoitteena sitten joskus), mutta jätimme ne luonnonlannoitteiksi.  Edellämme oli kulkenut ratsukko tai pari...  Täällä varjoisamman metsän puolella puut olivat kauniissa kuurassa ja oli ihanan hiljaista.


Kovalanmäen luontopolku johdatti meidät lopuksi ratsutallin hevosaitaukselle, jonka poikki on lupa kulkea, kunhan sulkee portin jälkeensä. Niinpä olimme palanneet takaisin lähtöruutuun.

Tämä luontopolku yllätti oikein iloisesti ja mietin vain, miksi en ollut tullut käyneeksi Kovalanmäen metsissä aiemmin. Mieleen palasi kuitenkin elävästi se, kuinka monta vuotta sitten olin Hankasalmen Kihveli soikoon -festarien oheistapahtumassa päässyt osallistumaan mahtaviin lähiruokapitoihin viereisen tilan pellon keskellä, jonne ruokailijaseurue käveli spiraalipolkua pitkin ja saapui lopulta herkkuja notkuvien pöytien äärelle, Werner Bros-yhtyeen musiikin säestämänä...  Lähetin mielessäni tapahtumasta lämpimät ajatukset tapahtuman äidille, Kristiina Hurmerinnalle. Vähän senkin muiston kunniaksi oli mukava ostaa Etelän tilan "itsepalvelukaapista" hunajaherkkuja matkaan!


Luontopolun lähtöpaikka: Kovalanmäentie 228, Hankasalmi. Reitti on hyvin merkitty, mutta Kovalanmäen luontopolun kartta voi olla kiva tulostaa mukaan retkelle.
Lisätietoja: Hankasalmen luontopolut 

Kommentit

  1. Juuri tuollainen aurinkoinen tammikuun päivä pienine pakkasineen on minulle unelmien täyttymys luontopolkuiluun.
    Ladon ovessa on käytetty visuaalista silmää ja kaunis se onkin. En ole tuollaiseen törmännyt.Naavaparratkin ovat kauniita. Naavat aina muistuttavat ettei puhdasta ilmaa pitäisi pitää itsestäänselvyytenä. Joka kerta kauhistelen sitä Aasian huonoa ilmanlaatua uutisissa tai kun joku sieltämain tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naava on ihana ilmanpuhtausmittari! Parissa kiinalaisessa suurkaupungissa käyneenä olen todella kiitollinen siitä, että meillä on näin mahtavan puhdas ilma.

      Poista
  2. Mikäpä parasta aurinkoisena talvipäivänä kuin mennä metsään.
    Enpä ole ennen nähnyt tuollaista ladonovea. On kyllä taideteos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta.
Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella).
Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella.
Komeat kukat piristävät kummasti sateist…

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin.
Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään, vaan Kotiteollisuuden kappaleelle. Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen.
Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta.
Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro.
Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös ja pian edessä o…

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta. Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää.

Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. VeijosenLuontopolku-runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ...Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?...
Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus...
Luontopolun vieressä Saparo-niminen lampi näyttää silt…

Yläkaupungin uusi helmi: The Local Culture Hostel & Café

Tämän punatiilisen kaunottaren seinien sisällä on ollut monenmoista, kuten Jyväskylän kaupungin viljamakasiini, Jyväskylän Tieteellinen kirjasto, kaupunginkirjasto, Suomen kotiteollisuusmuseo ja yliopiston rehtoraatti. Nyt ketjuun liittyy myös kahvila- ja majoitustoiminta, kun rakennuksen ovet avautuivat jälleen myös yleisölle: tänään vietetään The Local Culture Hostel & Cafén avajaisia.


Sisääntuloaulan oikealta puolelta, kaarevien portaiden ja upeiden, kunnostettujen pariovien takaa avautuu kahvilan (ja hostellin vastaanoton) puoli. Näin paikallisen asukkaan vinkkelistä onkin mahtavaa, että rakennus ei ole vain hostellin majoitusasiakkaille avoin, vaan tänne pääsee nyt astumaan vaikkapa kahvikupposen merkeissä sisälle kuka vain.


Kahvilassa oli heti vastassa iloinen puheensorina; mukava määrä asiakkaita oli heti näin ensimmäisenä virallisena avajaispäivänä löytänyt paikkaan tiensä.


Hostelli-kahvila mainostaa olevansa kasvis- ja vegaanikahvila, jossa tarjotaan paikallisia herkku…

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti...


Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan, missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.


Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karjan lihaa, Pelto…