Cotswold Way: Cleeve Hill - Leckhampton Hill


Cotswold Wayn kolmaskin talsimispäivä valkeni häkellyttävän aurinkoisena, joten kyllä kelpasi lähteä jatkamaan matkaa reitin korkeimman kukkulan eli Cleeve Hillin rinteessä sijaitsevasta majapaikastani! Olin edellisenä päivänä kävellyt hieman aikomaani pidemmälle, jotta aamu alkaisi jyrkän nousun sijasta loivalla, ja näin sain vähempien hikipisaroiden aloituksen päivälle. Yläilmoista näki taasen kauas, vaikka ihan pilvetön päivä ei ollutkaan.


Cleeve Hillillä ei näin aamutuimaan ollut juuri muita kulkijoita, olihan viikonloppu ohi. Kun välillä tähysin alas tasaisemmalle maalle ja kohti Cheltenhamia, erotin yhä paremmin Cheltenham Racecoursen, yhden Britannian kuuluisimmista laukkaradoista.

Polun varressa tuli mastojen alla vastaan Prestbury Hillin luonnonsuojelualue, jonka erikoisuutena ovat muun muassa pari harvinaista orkidea- sekä perhoslajia, jotka viihtyvät kalkkikivinummella. Kumpienkin bongailu olisi vaatinut tarkempaa lajituntemusta ja ainakin orkideoiden osalta myös hieman myöhäisempää aikaa keväästä, joten en poikennut heinikkoon tutkimusmatkalle, vaan kahistelin menemään metsän puolelle, viime syksyllä pudonneiden, kuivien tammenlehtien peittämää yhdistettyä ratsu- ja kävelypolkua pitkin. Rapinaa kesti jalkojen alla vain hetken; sitten edessä oli jälleen kovaksi parkkiintunut maa.


Kun saavuin pirteän keltaisina kukkivien piikkihernepensaiden välissä luikertevalle polkuosuudelle, olin äärimmäisen kiitollinen siitä, että oli kuiva sää! Kavionjäljistä päätellen ratsukoita kulkee tällä reitillä tiheään, joten märän sään vallitessa täällä saisi kahlata kunnon mutavellissä. Vähän matkan päästä haistoin palaneen ruohon tuoksun. Polun viereisillä rinteillä oli vastikään paitsi kaadettu puita, myös kulotettu, melko äskettäin.


Kun ensimmäinen ratsastaja tuli vastaan, kysyi hän hyvät huomenet toivotettuaan, oliko ylempänä ollut lehmiä laiduntamassa ja kun kerroin, että olin nähnyt vain muutaman kävelijän, hymyili ratsastaja tyytyväisenä. Ehkä siksi, että hänen ei joutunut laittamaan koiraansa kiinni. Koirien tulisi olla aina kytkettynä, kun kuljetaan laidunten halki.


Maatilan jälkeen jouduin pian siirtymään toviksi asvalttitien laitaan, mutta onneksi liikenne tiellä oli vähäistä. Lehmät käyskentelivät laiskasti tai pötköttelivät tien toisella puolella avautuvalla laitumella, lemmikit kukkivat tien poskessa. Ihanan rauhallinen aamu!


Kun olin ylittänyt jälleen kerran yhden niityn, saavuin Dowdeswellin metsään. Siellä riemastuin - vihdoin oikein kunnon karhunlaukkametsä! Polkua ympäröi niin valtaisa villin valkosipulin lehvämatto, että siitä olisi voinut hyvin silpaista villiyrttiaineksia vaikka mihin ruokalajiin, eikä kukaan olisi huomannut yhtikäs mitään! Pysähdyin, kyykistyin ja valikoin itselleni herkkupalan: yhden vihreän karhunlaukan lehden. Se on englantilaisen kevään villiyrttimaku, jos mikä.



Eikä siinä vielä kaikki, sillä Dowdeswell Woodissa kukkivat myös toiset jättisuosikkini, sinikellot... Oi tätä elämän autuutta! En ole mikään kasviharrastaja tai -tuntija, vaan viehtymykseni karhunlaukka & sinikello-parivaljakkoon pohjautuu aistielämykseen, minkä nämä vanhoissa englantilaismetsissä viihtyvät kasvit saavat aikaan, sekä tietenkin kävelymuistoihin. Metsä, jossa sinikellot ja karhunlaukat kasvavat, on yksinkertaisesti valtavan kaunis.

"What is this life if, full of care,
we have no time to stand and stare?"
W.H. Davies


Sinikello- ja karhunlaukkaelämyksen jälkeen olin kuin muissa maailmoissa alamäkeen astellessani. Kevät, kevät, kevät...  Kun polun laitaan ilmestyi omakotitalo ja huomasin aitaan kiinnitetyn laminoidun pahvikyltin "Refreshments available here / The Cotswold Way Oasis!",  tuntui ajoitus täydelliseltä. Paitsi että portti oli kiinni. Pysähdyin tutkimaan karttaa Dowdeswell Reservoiriin johtavan uoman viereen ja kohta tutut kolme kävelijää saapuivat perässäni samaan paikkaan. Silloin omakotitalosta tuli vanhempi mies avaamaan portin ja toivotti tervetulleeksi tauolle - kahvila oli auki! No ilman muuta sinne!

Oli hieman varhainen hetki lounasajaksi, mutta toki oli käytettävä tilaisuus hyväksi ja nautittava kannullinen teetä, toasted teacaken kera. Samaan päätyi myös kävelijäkolmikko. Ystävällinen rouva huolehti, että kaikki oli varmasti hyvin, ja hätisteli koiranpentua pois jaloistani. Isäntä kertoi, että ihailemani huikean pörröiset kanaset olivat silkie-rotua.  Siemaillessani teetä sain lueskella isännän kävelijäasiakkaita varten tekemää kansiota, jossa oli tarinoita Cotswold Waysta. Epäilenpä, että meillä koto-Suomessa ei ihan helpolla heru lupia perustaa tällaista leppoisaa kävelijän tea garden -keidasta kotipihaan...



Langett Tea Gardenin tunnelma pysyi mielessä, kun ylitin vilkkaan A40-tien ja astuin jälleen uuden luonnonsuojelualueen puolelle. Lineover Woodin alue on tunnettu vanhasta metsästään, jossa kasvaa opastaulun mukaan yksi Englannin harvinaisimmista puista eli isolehtinen lehmus. Metsän harvinaisuuksia ovat ainakin 1000 vuotta vanha lehmuksen versova kanto sekä yksi Englannin kookkaimmista pyökeistä, joka on arvioitu 600 vuotta vanhaksi. Hieman himotti lähteä näitä kahta katsomaan, mutta kummankin paikantamiseen olisin tarvinnut tarkemman kartan. Olisi ollut mahtavaa nähdä jättipyökki, jolla on ympärysmittaa noin seitsemän metriä, mutta tuumasin, että ilman tietoa puun sijainnista en lähde sen perään.


Siispä kapusin Lineover Woodin lehtipuuvoittoisen metsän laitaa ylämäkeen ja tyydyin tähyämään vasta vähitellen heräilemässä olevaa lehtimetsää vain reitiltä käsin. Polku nousi Lineover Woodin yläpuolelle ja palasi sitten avarampaan maastoon. Haa, valkovuokkoja!


Se avarampi maasto sisälsi paitsi maisemia kukkulan rinteeltä alas Cheltenhamiin, myös osuuden laiduneläinten astelemaa uraa, jonka laitaan kävelijät olivat tallanneet oman polkunsa. Jo toisen kerran tänä päivänä huokasin tyytyväisenä, että onneksi ei ollut satanut! Tässäkin olisi ollut edessä mielenkiintoinen mutavellikahlaus...


Polku oli käynyt Wistley Hillillä liki 300 metrissä, joten välillä oli luonnollisesti laskeuduttava edes hieman alemmas, että voisi nousta seuraavalle kukkulalle. Polku kulki tovin hyvin lähellä vilkasta autotietä, jonka varteen Cotswold Diner-kuppilansa parkkeerannut yrittäjä oli oivaltanut, että hänen sijaintinsa palvelee loistavasti muitakin kuin moottorin voimalla liikkujia eli meitä polun tallaajiakin. Valitettavasti edellisestä teekupista oli niin vähän aikaa, että ei tehnyt vielä mieli seuraavaa välipalaa!


Nousin siis ilman lisäteetankkausta Hartley Hillille, josta jälleen avautuivat upeat näkymät alas kohti Cheltenhamia ja sen esikaupunkialueita. Piikkiherne oli täälläkin avannut kukkiaan. Istahdin hetkeksi alas ja nautin auringon lämmöstä, tuulen suojassa  piikkihernepensaan katveessa. Mikäs täällä ollessa.


Maisematauon jälkeen oli enää lyhyt matka jäljellä Leckhampton Hillin korkeimmalle paikalle (293 m). Tähän mennessä olin jo oppinut sen, että mikäli kukkulan laella on ruohon peittämiä kumpareita, ne ovat todennäköisesti muinaisia linnoituksia; niinpä ei ollut mikään yllätys, että olin jälleen vanhalla linnavuorella. Tällä kertaa kyseessä oli entinen rauta-ajan linnoitus ja tiettävästi myös  hautapaikka. 

Leckhampton Hillillä on ollut myös merkittävä kalkkikivilouhos. Louhoksen jäänteitä on rinteillä reippaasti näkyvissä edelleen. Louhos oli niin merkittävä, että pitkään rinteeseen rakennettiin piikkisuora rata raskaan kiviaineksen kuljettamiseksi alas. Ratakiskot on purettu pois ajat sitten, mutta kiskojen vanhaa uraa voi edelleen kulkea: siinä on nyt kävelypolku.


Laskeuduin hieman alemmas rinteellä, jotta näin paremmin Leckhampton Hillin ehkä kuuluisimman yksityiskohdan: Devil's Chimney eli Pirun Piippu seisoo yksinäisenä louhoksen laidalla. Kivitöröttäjä on ikuistettu lukuisiin postikortteihin.

Maisemat kallioiden reunamilta ulottuivat täältäkin edelleen huiman kauas; ainakin kuvittelin erottavani matkojen päästä Gloucester Cathedralin, mutta en ollut enää varma, näinkö ihan oikeasti Malvern Hills- kukkulat tai Black Mountains-vuoret. Jotain sellaista kuitenkin.


Päivän reittitaipaleeni päätepiste oli Leckhampton Hill, joten käännyin alamäkeen pian Pirun Piipulla käytyäni ja kiersin pikku lenkin, jotta pääsin Piipun alapuolitse kulkevalle polulle. Seurasin entistä ratapohjaa ja sen jälkeen erinäköisiä pikkupolkuja, jotta pääsin alas tasaisemmalle, tiheään asutulle maalle ja taivaltamaan majapaikkaani, joka sijaitsi tällä kertaa hieman taaksepäin taipaleella. Varatessani majoitusta Cheltenhamin laidalta Charlton Kingisistä en ollut katsonut järin tarkkaan, missä yöpaikkani sijaitsi, joten sain tarpoa sinne nelisen kilometriä reitiltä. No, onneksi matka oli pitkälti alamäkeä ja guest house oli oikein mukava.

Kävelytaivalta kertyi sekä tänä kolmantena päivänä että edeltävänä päivänä parisenkymmentä kilometriä, eli ihan sopivasti. On aika mukavaa kävellä alle 8-kiloinen reppu selässä!

Kävelypäivä: 10.4.2017

Kommentit

  1. Voi noita maisemia! Ihania niittyjä ja metsiä. Ja mikä auringonvalo! Onneksi ollaan Suomessakin hetki hetkeltä lähempänä sitä vihreyttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vihreää on tullut tässä jo jonkin aikaa ikävöityä ;)

      Poista
  2. Moi! Hieno päivä taas! Toi kana on kyllä ihan huippu.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaamani brittikanaset olivat kyllä aivan valloittavia! Kävin huilipäivänä Prinknash Bird & Deer Parkissa ja siellä oli myös huikea tumma huiskutukkainen kananen: https://www.instagram.com/p/BTuAirjFqns/?taken-by=jalkaisin

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi