Talvikävely Vuori-Kalajalle, Rautalampi

Etelä-Konneveden kansallispuiston maisemissa olen kulkenut aiemmin vain vesitse. Joulun jälkeen alkoi tehdä mieli pikku retkelle tuoreen kansallispuiston maisemiin, joten pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme Rautalammille kohti Törmälän loma- ja kurssikeskusta, mistä pääsee Kalajanvuoren reitille. Törmälän P-paikalta löytyy myös alueen kartta ja tietoa kansallispuistosta.
Koska lunta ei ollut vielä järin paljoa, emme varustautuneet lumikengillä lähtiessämme. Olin luottavainen sen suhteen, että joku muukin olisi tallonut polkua sunnuntaipäivänä. Jälkiä polulla näkyikin, mutta oli silti fiksu veto laittaa säärystimet lahkeiden päälle, etteivät kengät turhaan haukkaisi lunta.
Alkumatkan kävelimme pitkin lumen peittämää metsäautotietä, seuraten muutamia edellämme kulkevia jalanjälkiä. Jalkojen alla oli rapea pakkaslumi, jota on miellyttävää astella, vaikka lumipolku ei olekaan tasainen.
Lumen peittämä metsä oli satumaisen kaunis, niin kuin aina. Toki täällä voivat oksat rusahdella poikki kelin lämmetessä, mutta tähän näkymään ei kyllästy. Metsäautotie jatkui; ison kuusen alla oli luminen penkki, jolla kukaan ei ollut istahtanut viime sateen jälkeen.
 Lopulta saavuimme kääntö- ja P-paikalle (käyttökelpoinen sulan maan aikaan), jolla vastassa olivat opastaulu sekä lumen huurtamat viitat, joiden mukaan Vuori-Kalajalle oli enää kilometrin matka. Edessä oli viimein ihan aito polku. Tämä alue hakkuuaukeineen lienee sitä reitin alkuosan yksityismaata.
Seuraavalla hakkuuaukealla oli jännä törmätä myös asumuksen jäänteisiin; siitä on kyllä varmasti pitkä aika, kun mäenrinteessä on viimeksi seissyt talo. Luonnonkivistä tehty muuri on onneksi saanut jäädä paikalleen.
Paskolampi näytti ihastuttavan paljon onnetonta nimeään kauniimmalta, seesteiseltä ja puhtaalta. Lammesta lähtevän puron pintavesi oli jo ohuelti jäätynyt. Polku kulki hetken lammen vieritse ja lähti sitten nousemaan ylöspäin.
Keltaisin maalimerkein merkitty reitti oli yhdessä kohtaa jäänyt kaatuneiden puiden alle. Edellämme kulkeneet kävelijät olivat kiertäneet ongelmakohdan seuraten sinisiä nauhoja, sitten reittimerkit palasivat taas yhdelle uralle. Pian polku kohtasi leveämmän uran ja laskeuduimme Vuori-Kalajan lammelle.
Vuori-Kalajan lammen lumella ei näkynyt jälkeäkään. Eläköön tuore, puhdas lumi! Kun lähestyimme Vuori-Kalajan laavua, haaveilin jo siitä, että savu leijailisi vastaan; jospa muut ulkoilijat olisivat tehneet makkaratulet? Niin onnekkaita emme kuitenkaan olleet, vaan kolmen kävelijän porukka oli tyytynyt käymään vain maisemakävelyllä ja oli juuri lähdössä takaisin parkkipaikkaa kohti. Siispä äkkiä tulen tekoon!
Laavun viereinen puuvaja ammotti tyhjyyttään, mutta saimme vinkin että huussin lähellä pitäisi olla lisää puita. Tämä pitikin paikkansa. Kävin kaapaisemassa lumen peittämän pressun alta muutaman kohmeisen klapin ja jonkin aikaa ährättyämme saimme makkaratulet syttymään.
Vuori-Kalajan laavulta näkee hyvin vastarannalla kohoavan Kalajanvuoren komeat kalliot. Meilläkin oli ollut toiveissa kulkea koko Kalajanvuoren reitti, joka kiertää lammen ja kapuaa vuoren laelle, vaan koska nälkä kurni eikä aikaa ollut sekä eväiden popsimiseen että Kalajanvuorelle kapuamiseen päivänvalossa, teimme nopean valinnan. Kalajanvuori näköalapaikkoineen jäi tällä kertaa kakkoseksi.
Laavulla makkaraa paistaessa saattoi miettiä, onko kivempi nähdä muhkeat kallioseinämät alhaalta vai katsoa niiden laelta huimia maisemia, tuijotella kaukaisuuteen. Totta kai molempi parempi, mutta aina ei pääse edes valitsemaan.

Jälleen kerran saimme todeta, että aamuvirkkuus olisi iso etu - evästelyn jälkeen oli lähdettävä saman tien kävelemään reippaasti takaisin autolle, sillä hämärä alkoi selvästi jo laskeutua. Ensi kerralla on varattava Kalajan retkeen aikaa huomattavasti enemmän. Vaan onpa reitti ainakin tuttu! 

Kommentit

  1. Onhan tuollakin ollut jo ihan hyvin lunta. Kaunis luonto. Nuo Kalajanvuoren kallion kuvat ovat upeita. Talvikuvissa on minusta se hauska ominaisuus, että kaikki kuvat tuppaavat näyttämään "värittömiltä", kun on luminen maisema josta mustia yksityiskohtia pilkistää.
    Teille jäi siis vielä katseltavaa seuraavankin kertaan. ;) Molempi parempi, kuten sanoit, mutta on se ihan virkistävää katsella komeita korkeuksia/kallioita alhaaltakin päin, sillä usein sitä hakeutuu nimenomaan sinne ylimmälle kukkulalle tarkastelemaan maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta oli siinä mielessä sopivasti, että onneksi ei olisi tarvinnut lumikenkiä ;)
      Odotan kyllä innolla Kalajanvuoren laelle kapuamista ja maisemia. Sydäntalven päivien lyhyys ei oikein suosi tällaisia aamuntorkkuihmisiä, sillä päivänvalo loppuu meiltä aina pahasti kesken...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit