Jalkaisin

Kyllä tuntui hyvältä herätä edellisen päivän kävelyn jälkeen mummunmökissä Sipolassa! Jalkahoivauksen jälkeen pakkasin reppuni ja astelin Villa Rosenbergin majatalon runsaalle aamiaiselle vanhaan tupaan. Juttelin tovin emännän kanssa, popsin puuroa marjojen kanssa, join mehua ja vettä. No ehkä vielä pari voileipää… Sitten reppu taas selkään ja varovaisin askelin liikkeelle. Eihän se kävely vieläkään kivutonta ollut, mutta tiesin, että rakkojalkani tottuisivat kävelyyn ja ottamani puolikas burana hoitaisi loput. Alkumatka Sipolasta eteenpäin kohti Rantsilaa sujui tuttua väylää eli nelostietä pitkin. Nelostien varressa harrastetaan myös mittauksia monenmoisilla antureilla, kameroilla tai millä lie. Olisikohan tässä sääkamera? Ohitin Sipolan kylätalon, sitten autioituneen entisen huoltoaseman, jonka mittareiden vieressä kasvoi jo pusikkoakin, eikä vain heinää. Keräläntien maalaismaisemiin Käännyin nelostieltä Keräläntielle ja asvaltti jalkojeni alla muuttui kohta soratieksi. Aivan vähä...

Piippolan aamu valkeni muuten kauniina ja mukavana, mutta jalkajännityksen kera. Voisinko vetäistä lenkkarit jo jalkaan? Murheellista kyllä, oli todettava, että ei toivoakaan. Jalkaterien turvotus ei ollut eilisestä kävelystä Kärsämäeltä Piippolaan  hellittänyt, pikkuvarpaiden rakot ilmoittivat, että kevyet ja ohutpohjaiset varatossuni ovat ainoa vaihtoehto. Siispä hylkäsin muuten pitkään hyvin palvelleet lenkkarini Airbnb-majapaikkani ovenpieleen ja totesin emännälle ennen lähtöä, että kengät on sitten jätetty ihan tarkoituksella. Näinkin voi siis käydä. Vaikka on muka paljon kävelykilometrejä alla, voivat jalat tehdä tepposet tai kenkävalinta osoittautua vääräksi. Omalle kohdalleni tällaista on aiemminkin osunut lähinnä lämpimällä säällä. Aina oppii… tai ainakin luulee oppivansa. Ehkä tästäkin opin taas jotain! Ennen kuin starttasin piippolalaisesta pihasta matkaan, katsahdin vielä kaihoisasti pihapiirin ihanaa satavuotiasta saunaa, jonka pehmeistä löylyistä olin saanut majapaik...