Jalkaisin

Kaarisilta yli virtaavan veden... No ainakin kaareutuva silta, mutta mitenkään erityisen romanttiselta tämä sisäänkäynti ei tällä hetkellä näytä. Myönnän, että harmaa marraskuun lopun päivä ei lupaa kaikkein huikeinta kokemusta Vehkalammen puistosta, johon ei ole tähän mennessä tehty edes läpikulkuväylää. Puisto sijaitsee Wilhelm Schildtin kadun futiskentän (ja kevättalvella 2015 nousseen kuplahallin), Nisulankadun ja Kaivokadun / Taitoniekantien välissä. Siihen pääsee tällä hetkellä turvallisesti vain Wilhelm Schildtin kadun puolelta, Vehkalammen jalkapallokentän takaiselta kevyen liikenteen väylältä. Muista suunnista pitää puistoon loikkia suoraan autotieltä, mitä ei tietysti voi suositella. Yhden tämän harmaan päivän väriläiskän näen kuitenkin heti puiston puolelle astuttuani: mitä syvimmän vihreä sammal on lähtenyt hitaasti peittämään vanhan koivun kaarnaa ja juuria. Vehkalammen puisto ei selvästi ole tällä hetkellä kovassa käytössä. Paitsi että puisto jää katveeseen, on ...

Ensilumen laskeuduttua maahan astelin Hämeenlinnan keskustan katuja. Kun vaatekaupan myyjä kuuli porukkamme piipahtaneen kaupunkiin muualta päin Suomea, hän luetteli heti joukon käyntikohteita, kuten Hämeen linnan ja Aulangon. Tartuimme suosituksista Sibeliukseen ja suuntasimme kohti Sibeliuksenpuistoa. No mitäs Sibeliuksenpuisto? Totta kai siellä näkyi töröttävän Jean Sibeliuksen patsas. Emme kuitenkaan kipittäneet sohjoisia puistokäytäviä pitkin suoraan veistoksen tykö. Sibelius-vinkki oli nimittäin sisältänyt jotain paljon vinkeämpää: musikaaliset puistonpenkit! Oletinkin, että musiikki ei jatkuvasti raikaa puistossa, mutta emme ensin keksineet, miten saisimme musiikin tulvimaan talvisessa maisemassa. Soivat penkit pystyimme kyllä paikantamaan niiden alla olevien kaiutinten perusteella. Yksi meistä keksi kokeilla penkillä istumista ja sitten sävelet alkoivat soida. Aivan huippuidea! Klassinen musiikki sopi erinomaisesti puiston tunnelmaan. Leppeät sävelet saivat pari m...

Päiväkävelyni Imatralla alkoi Vuoksen kulttuurireitin varrelta, Pyhän Nikolaoksen kirkolta. Kävelin pihaan katsomaan, minkä tähden siellä oli niin paljon autoja ja syy paljastui: piirakkamyyjäiset! Skippasin kuitenkin piirakat ja menin varovaisesti ortodoksikirkon ovelle... Ja sen avattuani sain reippaan tervetulotoivotuksen - avoimet ovet! Paikalla oli pappi kertomassa sekä pyhätöstä että seurakunnan toiminnasta. Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta , jonka yksi pyhäkkö Pyhän Nikolaoksen kirkko on, on Suomen ortodoksiseurakunnista kansainvälisin, vaikka sen jäsenmäärä ei olekaan suurin. Yhden ikonin päälle oli ripustettu kiitollisten seurakuntalaisten lahjoittamia koruja; hämmentävä tapa, mutta he ovat näin halunneet kiittää rukouksen tuomasta avusta. Muistelin aikoinaan Kreikassa Tinoksen saarella näkemääni, valtavan jalokivi- ja jalometallimäärän peitossa olevaa ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia . Tuntui jotenkin huojentavalta, että tässä kirkossa ei ollut yhtä hur...

Sain kysymyksiä - kiitos MNi Tassujen alla - ulkoilmaihmisen elämää -blogista ,  joka heitti haasteen. Laiskana immeisenä vain vastaan kysymyksiin, enkä heitä haastetta eteenpäin. Sorry! 1. Ketä perheeseesi kuuluu?   Puoliso. 2. Missäpäin Suomea asutte ja miten? Jyväskylässä, lähellä järven rantaa, kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. 3. Miten blogisi kertoo sinusta?   Jalkaisin-blogini kertoo paikoista, joissa olen kävellyt, samalla siitä, missä olen tykännyt liikkua, mitä olen kokenyt, nähnyt, havainnoinut. Siitä selvinnee, että viihdyn hyvin luonnossa, olen kiinnostunut erityisesti ulkoilmasta löytyvästä taiteesta (ja fanitan Wallac e & Gromitia sekä Late Lammasta !). Hauskaa kyllä, jokaisesta paikasta on löytynyt aina jotain kiinnostavaa. Ehkä se kertoo siitä, että en tylsisty ihan helposti! 4. Jos perustaisit blogin tänään, mistä se kertoisi tai olisiko sillä joku tietty teema?   Jos unohdetaan kävely/retkeily, voisi olla vai...

Kävelylenkilläni Helsingissä, Mannerheimintietä sen pohjoispäästä etelään, nautin hienosta syyspäivästä ja yritin olla ajattelematta liikenteen meteliä. Tavallisesti liikun huomattavasti hiljaisemmilla reiteillä! Sitten kohtasin hiljaiseksi vetävän näyn, erään metelittömän liikkujan muistolle. Elokuussa törmäyksen seurauksena menehtynyttä pyöräilijää on muistettu Tullinpuomilla valkoisella haamupyörällä, ghost bikella. Pyöräilijöiden yhteisö sijoitti haamupyörän lähelle pyöräilyonnettomuuden paikkaa. Haamupyörä on iso EI liikenneraivolle! Ei hermostuta, ei heristellä nyrkkejä, huomioidaan toiset liikkujat ajoneuvosta / ajoneuvottomuudesta ja vauhdista riippumatta, ei kiirehditä turhaan muutaman sekunnin tai kymmenen sekunnin takia, muistetaan liikennesäännöt, käytetään järkeä. Ollaan ihmisiä toisillemme mtös liikenteessä, ei aiheuteta vaaraa itselle tai muille. Liikenteessä voi pieneltä tuntuva asia aiheuttaa vakavan vaaratilanteen. Onko aina muka oikeasti kiire? Ride in peace...