Jalkaisin

Pilvipoutainen heinäkuinen aamu, Villa Kauppila, Ii. Ihanaa! Ei sadetta! Kun varustauduin alkavaan kävelypäivään majatalon aamiaisen jälkeen, päätin uskaltautua vaihtamaan kengät kevyempiin. Ei vain siksi, että hyvällä tuurilla pouta jatkuisi, vaan koska upouudet Merrellin tossut (jotka olin pienessä tossupaniikissa ja suurin toivein ostanut juuri ennen tälle reissulle lähtöä) eivät sittenkään olleet lestiltään jalkoihini passelit. Nyyh. Niinpä vetäisin jälleen jalkoihini ohuet Haltin Lente-tossut, jotka olin ottanut vara- ja iltajalkineiksi. Onneksi ne olivat matkassa. Ei ainakaan tulisi hiertymiä, vaikka jalkapohjat saisivatkin taas pidemmän rupeaman asvalttikyytiä. Taiteellinen aamu Edellisenä päivänä olin alkuillasta vain pikapyöräillyt kierroksen Iissä, koska satoi. Samalla oli selvinnyt, että voisin katsastaa hyvän otoksen Art Ii Biennaalin taideteoksista aamusella, koska reittini nelostielle kulkisi luontevasti niiden kautta. Alkumatkasta pääsin seuraamaan Kulttuurimaisemareit

Siirryin aamulla onnikalla Oulusta Haukiputaalle jatkamaan sinne edellispäivänä päättynyttä matkaa . Tämän päivän kävely Haukipudas-Ii noudattaisi yhtä helppoa reittiä kuin edellisenäkin: alkumatka tien 847 vartta, sitten nelostietä, eikä tarvitsisi pahemmin karttaa vilkuilla. Huh, mikä seinäkirjoitus oli vastassa Haukiputaalla. ”Kuollu kylä” ? Ei kai! Pyörätieopaste kertoi heti aluksi, että määränpääni Ii oli 17 kilometrin päässä. Ei siis mikään rankka päivä edessä. Sää oli pilvinen, tie valmiiksi märkä ja luvassa ainakin ajoittain sadetta. Vettä näkyi myös sillankaiteiden yli ympärilläni: leveä joenuoma, joka laskee Pohjanmereen. Kiiminkijoki. Haukiputaan kirkko pilkotti sillalle rantamaiseman puiden lomasta. Kun ylitin Kiiminkijoen siltaa pitkin, muistelin Mikko Alatalon laulua Yhdentoista virran maa , jossa joki mainitaan. Sitä maata, jossa kasvoin, tallas isäni mun ja isäni isä sen asutti, kun Kiiminkijoessa lohia nousi ja miehet koskissa kirkkovenettä sousi Mikko Alatalo Sain si

Starttasin kävelyn kohti Haukipudasta Oulun keskustasta torilta, johon olin edellisenä päivänä päättänyt kävelyretken Liminka-Oulu . Ensimmäisen pysähdyksen aika tuli heti reilun puolen kilometrin päästä, sillä halusin käväistä Tähtitornin kahvilassa, jonne jokaisella Oulun käynnillä tekee mieli. Rauhallinen istuskeluhetki teen ja pullan kera siivittivät minut matkaan. Hyvällä tuurilla tänä päivänä ei sataisi. Michael Monroe ja ilmakitaran soittajatar. Tähtitornin kahvilalta suuntasin Kuusisaareen, missä tuli vastaan tosi hienoja maalauksia sähkökaapeissa. Esimerkiksi tämä Michael Monroeta ja tuntematonta ilmakitaran soittajatarta esittävät työt ( Salla Ikonen 2017). Alice Cooper irvisteli toisella sähkökaappiseinustalla. No, tämähän on Qstock -festarialuetta. Vanha Oulu sähkönjakokaapin seinässä. Pariin muuhun sähkönjakokaappiin oli ikuistettu vanhahtavia Oulu-maisemia. Sitten suuntasin siltaa pitkin Tuiranväylän yli rantaa myötäilevälle kevyen liikenteen väylälle, jolla kohtasin T

Liminka herätti minut ihanan aurinkoiseen aamuun majapaikassani Lintukodossa , mihin olin saapunut edellisenä päivänä Rantsilasta . En pitänyt kiirettä pois Limingasta, vaan lähdin aamukävelylle Vanhan Limingan alueella. Vanha Liminka Heti alkajaisiksi ylitin puusiltaa pitkin puron ja astuin Limingan Taidekoulun piha-alueelle, missä sain kuljeskella erilaisten taideteosten seassa. Piha-alueelta löytyi niin veistoksia kuin esimerkiksi rakennusten seiniin kiinnitettyjä taideteoksia, sarjakuvat mukaan lukien. Löysin myös kävelyreitin opasteen: Vanha Liminka on mahdollista valloittaa vaikkapa Keisarien kulttuurikuntopolun avulla. Reitin varrella voi infon perusteella tutustua Limingan yli 500-vuotiseen historiaan eri kohteissa. Kohdeopasteista löytyy myös jumppaohjeita. Tämä olikin ensimmäinen kulttuuri kunto polku, johon olen törmännyt. Useimmiten kulttuuriteeman ympärille suunnitelluilla reiteillä keskitytään vain kulttuurikohteista kertovaan tietoon. Vaikka kulttuurikuntopolku kuulosti

Varhainen aamubussi toi heinäkuun alkupuolella minut Jyväskylästä Rantsilaan (279 km, kertoi tienvarsikyltti). Moikkasin hirviveistosta, jonka edessä olevalta linja-autopysäkiltä olin matkannut kotiin edelliseltä retkeltäni Sipolasta Rantsilaan kesäkuun puolivälin paikkeilla ja muistelin muita Rantsilassa näkemiäni patsaita, joita siellä riittää. Temmes ja Liminka, täältä tullaan! Iso keltainen tienvarsimainos julisti, että Halpa-Halliin on 38 km. Jopas sitä kaukaa mainostetaan! No, autoilijoille tietysti. Tiesin, että päivä olisi melkoisen tasaista taivallusta ja suuri osa matkasta tulisi olemaan nelostien pientareella tallustamista. Olin kiitollinen siitä, että piennar näytti mukavan leveältä, tärinäraitoineen. Pieni sadekuuro meni onneksi kohtuullisen pian ohitse. Noin kuuden kilometrin kohdalla tuli vastaan ensimmäinen taukotupa. Nakkulan kodikkaan grillin ovessa muistutettiin ystävällisesti mutta jämäkästi, että ” Nakkulan grilli toivottaapi kaikki tervetulleeksi, mutta lukasep