Kävellen halki Suomen 37: Haukipudas-Ii

Siirryin aamulla onnikalla Oulusta Haukiputaalle jatkamaan sinne edellispäivänä päättynyttä matkaa. Tämän päivän kävely Haukipudas-Ii noudattaisi yhtä helppoa reittiä kuin edellisenäkin: alkumatka tien 847 vartta, sitten nelostietä, eikä tarvitsisi pahemmin karttaa vilkuilla.

Huh, mikä seinäkirjoitus oli vastassa Haukiputaalla. ”Kuollu kylä”? Ei kai!

Pyörätieopaste kertoi heti aluksi, että määränpääni Ii oli 17 kilometrin päässä. Ei siis mikään rankka päivä edessä.

Sää oli pilvinen, tie valmiiksi märkä ja luvassa ainakin ajoittain sadetta. Vettä näkyi myös sillankaiteiden yli ympärilläni: leveä joenuoma, joka laskee Pohjanmereen. Kiiminkijoki. Haukiputaan kirkko pilkotti sillalle rantamaiseman puiden lomasta.

Kun ylitin Kiiminkijoen siltaa pitkin, muistelin Mikko Alatalon laulua Yhdentoista virran maa, jossa joki mainitaan.

Sitä maata, jossa kasvoin, tallas isäni mun ja isäni isä sen asutti, kun
Kiiminkijoessa lohia nousi ja miehet koskissa kirkkovenettä sousi

Mikko Alatalo

Sain sillan ylityksen jälkeen kävellä kevyessä sateessa kevyen liikenteen väylää, kunnes hieman ennen Kiiminkijoentien risteystä oli siirryttävä tien pientareen tallaajaksi.

Kemiin enää 84 kilometriä!

Kuivalanperän jälkeen ihmettelin tikkusuoraa tietä, joka alitti asvalttitien ja jatkui kuin loputtomiin, kumpaankin suuntaan.

Kostea sää jatkui ja vastaan ajavat rekat pirskottelivat roiskeita myös tien sivuun. Ruskeapohjainen liikennemerkki tien oikeassa laidassa viestitti jotain maisematiestä. Olin siis Pohjanlahden Rantatiellä. Rantamaisemista ei tosin tietoakaan, se ainoa vesi näköpiirissä kun oli sadevettä.

Halosenlahden Kalan kyltti tien vieressä mainosti Perämeren lohta, tuoretta suoraan kalastajalta. Kyllä olisi kelvannut, mutta ei ollut missä kuljettaa, saati välineitä laittamiseen.

Kävelin lähinnä metsittyneissä maisemissa. Yksinäinen vanha lato oli pirteä väriläiskä muutoin vihreävoitoisessa ympäristössä.

Ii!

Eteen tuli lyhyesti ja ytimekkäästi nimetty kunta eli Ii ja sen kunnanraja. Jätin virallisesti taakseni Oulun ja astuin Iin puolelle.

Lopulta Haukiputaantie kaartoi nelostielle ja minä siirryin taasen kevyen liikenteen väylälle. Teki mieli sisätiloihin tauolle ja tassuttelin Nelosgrilliin kurkkaamaan, olisiko siellä tarjolla jotain houkuttelevaa syötävää. En ole burgeri-ihmisiä, joten jatkoin sittenkin matkaa. Tien toiselle puolelle jäi Kärkkäinen (”Jotta voisit ostaa enemmän” – apua! Ei kiitos!)

Pyörätie jatkui suorana, vallitsi pouta. Ylitin ruskeana virtaavan Liesojan, jonka jälkeen huomioni kiintyi hienon näköiseen, vanhaan pihapiiriin.

Käännyin ennen Iin Shelliä pienteollisuusalueen risteyksen kohdalta oikealle ja lähdin etsiytymään yöpaikkaani omakotialueen katujen kautta. Ihanaa, ei enää pitkästi majapaikkaan!

Olin varannut yösijan Iijoen varrelta Bed & Breakfast Villa Kauppilasta, jonka viehkoon vinttihuoneeseen heitin kamani ja lähdin saman tien tekemään eväsostoksia.

Sade oli taas alkanut, mutta kävi valtavan hyvä tuuri: sain viereisestä KulttuuriKauppilasta lainaksi polkupyörän, joka jouduttaisi sateisen lähiretken matkantekoa. Voi kunpa ei olisi ollut näyttelyn vaihto menossa, KulttuuriKauppila vaikutti muutenkin kiinnostavalta!

Kävelyretki olisi muutenkin ollut kiva (paremman sään vallitsessa), sillä KulttuuriKauppilan pihasta kävi ilmi, että olin Ruustinnanreitin kulttuurimaisemapolun toisessa päässä. Vaan fillari alle tällä kertaa ja reippaammalla vauhdilla menoksi.

Minulle oli suositeltu H. Kuhan kalamyymälää Iijoen ylittävän sillan toisella puolella, joten käväisin siellä ensin ostamassa pari kalaherkkua.

Iin Wanha Hamina

Sitten polkaisin mustalla, mukavalla fillarilla takaisin Iijoen yli ja suuntasin vielä Iin Wanhaan Haminaan, jolla on merkittävän sataman historiaa aina 1300-luvulle saakka. Haminan kautta lähti maailmalle lohta, tervaa ja turkiksia. 1500-luvulla Kustaa Vaasa määräsi, että tämä Iin Wanha Hamina oli virallinen kauppapaikka siinä missä Kemi, Tornio ja Oulukin.

Mikä viehättävä alue! Parkkeerasin fillarin suurin toivein museokahvila Huilingin eteen. Museohan oli kiinni, mutta kahvilan ovet auki. Ikävä kyllä kello oli jo niin paljon, että vitriini ammotti tyhjyyttään. Onneksi olivat ne H. Kuhan kalaherkut ja majatalosta sai myös iltapalaksi herkullisen täytetyn letun salaatin kera.

Tylsyyden torjuntaa?

Entä mitäpäs luki annoksen odotteluseuraksi nappaamani paikallislehden jutussa? ”Läppänä heitetty ajatus toteutettiin kävelemällä Iistä Ouluun” – paikallisten nuorten porukka oli tempaissut ja kävellyt sekä pääsiäisenä että toukokuun puolivälissä Iistä Ouluun, ”tylsyyttä torjuakseen”!

En sentään itse lähtenyt tälle Oulu-Haukipudas-Ii -reitille tylsyyttä torjumaan. Maisemat olivat tällä pätkällä (anteeksi vaan) kuitenkin vähän tylsemmästä päästä moneen muuhun reissupäivään verrattuna. Sen sijaan Iistä ja Wanhasta Haminasta olisin mieluusti nauttinut lisääkin, kuivemmalla säällä, plus olisi ollut kiva päästä museoon. Mutta sehän ei muutenkaan yleensä onnistu maanantaisin.

Rentouduttuani vielä illan päätteeksi saunassa huokasin, että kyllä teki hyvää lämmitellä löylyissä. Toivottavasti sade olisi väistynyt aamulla!

Parasta / mielenkiintoisinta

• Helppo, suora reitti
• Tosi kiva ja kaunis majapaikka B&B Villa Kauppila
• KulttuuriKauppilan ihanat ihmiset & fillarin lainaaminen
• Viehättävä Iin Wanha Hamina

Kävelypäivä

• 6.7. 2020