Jalkaisin

Ruskapäivä. Aurinko väistyi hetkittäin pilvien tieltä, kun tuuli työnsi niitä voimalla eteenpäin. Kävelin tänään "puuttuvan lenkin" Laulavan mörön polusta: Syvälahden koululta Vihijärven kodalle ja takaisin. Polku kääntyi tieltä metsään sängeksi ajetun viljapellon reunaa. Pian maasto muuttui nousujohteiseksi; kallioita pitkin kapusin komealle Kaakkovuorelle, jossa odotti huima 17 metriä korkea näkötorni. Jo itse torni on hieno sinänsä, mutta sen ylätasanteelle kapuaminen palkitsee vielä paremmin. Tornista siintävät avarat näkymät Keiteleelle niin Ukonselän suuntaan kuin kohti Pynnön- ja Petäjäsaarta. Hain järveltä tuttuja paikkoja ja niitä löytyi mukavasti. Muuten maisemat olivat syksyn täplittämiä; kultaista peltoa, lehtipuiden keltaisia läiskiä vihreiden metsämattojen seassa. Popsin ohikulkeissani maukkaiksi tummentuneita puolukoita ja vielä syöntikelpoisia, pulleita mustikoita. Perinteinen mörköpolun herkkutatti tarttui sekin matkaan, mutta paljastui myöhemmin matoisek

Päähän kuulokkeet, käteen tehokkaalla mikillä varustettu nauhoituslaite ja kartta, jonka mukaan noin 14 minuuttia kävelyä Kuopion keskustassa, aloitus- ja päätepisteenä Intro. Ensin torille, sitten sieltä kohti kirjastoa, Snellmaninpuistoon ja vinosti Kauppakadulle takaisin. Alexis O'Hara on kanadalainen taiteilija, joka työsti kävelijöiden tallentamista äänistä Traipsing(ing) -teosta Kuopion ANTI -festivaalille, esitettäväksi sunnuntai-iltana. Editoitusta lopputuloksesta pitäisi tulla sävellys. ANTI-festivaalin teema on tänä vuonna ollut käveleminen; mukana on ollut monenmoista teosta teeman ympäriltä. Itselläni osallistuminen jäi tähän yhteen ainoaan. Olin lauantaina noin kävelijä 41; O'Hara oli sitä mieltä, että materiaalia oli jo aika riittävästi kasassa, mutta pääsin vielä luurijaloittelulle. Oli oikeasti hauskaa kulkea ja kuunnella omaa kävelyään ja ääniä, joita tehokas mikrofoni nappasi ympäristöstä. Autojen suhinaa, omia askelia, ohikiitävä fillari, tuulen äkäiset

Auringon lämmin katse. Lumikasa kävelytien laidassa jäähallin takana. Teen nopeasti lumipallon ja heitän sen nurmikolle. Kämmen jää valkoisesta märäksi, en pyyhkäise sitä housunlahkeeseen, vaan annan kuivaa itsekseen. Shortsipelaaja Liikunnan tenniskentällä. Punaiset villiviinin lehdet kentän rautalanka-aitaa vasten. Mattilanniemen rannassa vastaan hölkkää toinen shortsiveikko. Valo kimmeltää Jyväsjärven pinnassa, Kuokkalan puolella kävellessä hohtavat puiden latvat Älylästä punaisina vehreyden keskeltä. Viileät käteni ovat lämmenneet enkä enää kaipaa villaa niiden ympärille. Kolme vuodenaikaa tässä päivässä.

Kampuksen urheilukentän vieressä vaahterat olivat jo pudottaneet osan lehdistään. Kasoja pöyhi kaksi kurapukuista lasta tyytyväisenä; he kahmivat lehtiä syliinsä vietäväksi äidille. Ah onnea! Yliopiston kirjaston vieressä ympäristöviikon jätenäyttely - kuinka paljon Seminaarinmäellä eräitä jätetyyppejä tuotetaan yhdessä päivässä. Paperijäte: puusta sinä olet tullut ja jälleen sinut pitää kierrättämän. Noustessani Harjulle portaita Harjunkulman takaa tulvahti rinteestä voimakas puun tuoksu. Paljastui, että se oli vastakaadetun puun tuoksua. Mäntyjä ja koivuja on harvennettu; tukki- ja oksakasoja oli siellä täällä. Avohakkuu olisikin ollut railakas veto...Ja muistuma sotavuosilta. Saapa nähdä, istutetaanko tilalle puuntaimia.

Kanavuoren luontopolulle pääsee Vaajakosken Naissaaren parkkipaikalta, missä tarkempi reitti selviää opastetaulusta. Kartta kannattaa etukäteen tulostaa Vaajakosken ulkoilualueista kertovilta nettisivuilta . Otin itse digikuvan karttataulusta ennen polulle lähtöä; se kannatti, koska parissa kohdassa reitillä opasteviitat eivät olisi muuten sanoneet yhtään mitään, kun paikka ei ole tuttu. Niinpä katsoin pari kertaa kameran kuvasta, kumpaa polku-uraa nyt tulee seurata. Kapuaminen lähes 200 metrin korkuiselle kalliokukkulalle onnistuu parhaiten ja turvallisimmin kuivalla säällä, koska polku kulkee välillä hyvinkin jyrkästi kalliota pitkin, osin myös louhikkoisessa maastossa. Kunnon kengät ovat ehdottomat! Lippusiima varoittaakin alkumatkasta jyrkistä reunamista. Itse missasin kalliota ylös kavutessani muutaman haalistuneen punaisen reittimerkin, mutta polulle oli helppo palata. Maisemia pääsi ihailemaan vehreän lehto-osuuden jälkeen kalliorinteeltä hyvinkin nopeasti - ensin Hupeliin p

Jälleen valkeni hieno perjantai - siis polulle. Sain kyydin Laulavan mörön polun eteläpäähän, kulkeakseni taas osan Sumiaisten hienosta retki- ja luontopolusta. Kävely alkoi mukavasti evästauolla Mörkömajaksi nimetyllä laavulla (ei perinteistä täyslaverimallia, vaan yösijaksikin käypäiset penkit laavun reunoilla). Siitä kapusin ylemmäs mäntykangasta ja popsin taas jättikokoisia mustikoita, jotka kieltämättä ovat jo menettäneet makuaan paljon. Alun kangasmaaston jälkeen reitti kulki paikallista hiekkatietä, sitten taas metsien poikki tai reunoja pitkin Savolaiskyliin. Tarinanpoikanen Savolaiskylien historiasta olisi ollut paikallaan. Nappasin perinteisen perjantaiherkkutatin kouraani seuraksi loppumatkalle. Opastaulut kertoivat pääosin kasveista ja sienistä, joskin kuvat ovat alkaneet auringossa haalistua. Koivusta kertova opastaulu on mahtava, käsin tehty! Valkeajärven tienovilta alkoi reitin hienoin osuus: harjut. Iso-Jurvon, Valkeajärven ja Pieni-Jurvon välisellä kannaksella on k

Kuljin Heikinkatua kohti Schaumanin linnaa ja ajattelin ties kuinka monennen kerran, kuinka hauskaa olisi päästä jonain päivänä pelaamaan tennistä ullakon tenniskentälle. Lakatulla puulattialla, jolla ilmeisesti Kalle-Kustaakin on pelannut joskus Jyväskylässä käydessään, kun tönöön majoittui. Rakennus tuli mieleen, kun äskettäin katsoin vanhan Kirjamaa-ohjelman, jossa Pirjo Hassinen käyskenteli haastattelijan kanssa tuossa linnan nurmikolla ja kertoi kuinka hänen Kuninkaanpuisto-romaaninsa miljöö oli saanut inspiraatiota juuri tästä rakennuksesta. Hassinen oli kuitenkin muunnellut tiloja romaanissa omiin tarpeisiinsa. Linnan toiselta puolelta oli kaadettu puita, sisäänkäynti näkyi radan puolelta paremmin, ja piha-alueella oli useampi auto parkissa. Mitä ilmeisimmin remontti on jo käynnissä. Toivon, että pääsen joskus näkemään rakennuksen ihan sisältä. Olisi mukavaa kulkea myös ihan luvan kanssa tuossa Jyväsjärven puoleisella nurmikolla. Kurkistin kuusiaidan läpi kävelytieltä ja huomasi

Kuopiossa on kesällä julkaistu esite "Kuopio kävellen" joka sisältää kolmen kävelyreitin pienet kartat ja listan kohteista/maamerkeistä kävelyreitin varrella. Reiteistä pisin on 15 km pitkä sininen reitti "Himoliikkujan Saaristokatu", joka johtaa torilta Haapaniemen kautta Saaristokatua pitkin Keilanrannan kanavalle ja pääosin samaa reittiä takaisin - siinä osa Saaristokaupungista . Aloitimme kävelyn nelijalkaisen ystävän kanssa läheltä maamerkkiä 4 eli Musiikkikeskuksen tienovilta, mistä pääsi kivasti rantaa kiertävälle kävelytielle venesatamaan. Rantareitti kiertää Haapaniemen kärjen asuintalojen editse, minkä jälkeen edessä oli energialaitoksen meluisan rakennustyömaan kiertäminen osin käytössä olevan ajoradan reunaa pitkin. Sitten pääsimmekin Saaristokadun sileäpäällysteiselle kävelytielle. Reitin hienointa antia on Kumpusaaren ja Kärängän välinen pätkä, missä uusia siltoja kävellessä saa nauttia vedestä molemmin puolin tietä ja vaikkapa pysähtyä pieniin sa

Imatran Lammassaaren kiertävä reitti (noin 2,5 km) on aikojen saatossa ehtinyt kulua lukuisten jalkaparien alla. Polku-uria riittää ristiin rastiin ja vieretysten. Polulle pääsee Imatran kylpylän tuntumasta, venesataman vierestä. Jonkinlainen opastaulu löytyy venesataman kahvilan vierestä, mutta kartasta miinus; siinä esitellään lähinnä Ukonniemen ulkoilualueen palveluita yleensä ja Lammassaaren tarkempi kartta katkeaa puolesta välistä kesken. Parannuskohde! Lammassaari oli hienoa kiertää nyt rantoja pitkin. Reilun puolen kilometrin päässä satamasta vastaan tuli yllänäkyvä kaunis niemi hiekkarantoineen, minkä jälkeen rantaa pitkin pystyi pitkään kulkemaan nyt kuivilla olevia pieniä rantakiviä pitkin. Saimaan vesi on jo kesää alempana. Harjumaisemassa mäntyjen juurilla viihtyvät niin mustikat kuin sienetkin; muutama sienestäjä oli koreineen liikkeellä. Polun varrella on penkkejä useassa kohdassa ja tulia on pidetty siellä täällä. Ikävä kyllä saaren päässä oleva huollettu tulipaikka

Seminaarinmäelle osuin onnekkaaseen aikaan. Turhamainen koivu pihlajanmarjakäätyineen ei varmaankaan saa nauttia helyistään kovin kauaa...No, oikeastaan tuo pihlajanmarjahelminauha yhdistää koivun komeaan mäntyyn C-päärakennuksen kahvion ikkunoiden vieressä. Kolmen nauha ripustus on kuin riippumatto puiden välillä. Seminaarin kuusen kohdalla (Villa Ranan ja Oppion välissä) tajusin, että alueella on nyt jotain hauskoja, kenties uusien opiskelijoiden (?) vastikään tekemiä taiteellisia koristuksia muutamissa puissa. Kuusen ja parin muun lähipuun runkoa koristivat hienot kangasrusetit. Puunrunkoihin oli sitaistu värikkäistä kankaista rusetteja myös kasvatustieteiden laitoksen edustalla ja polulla kohti Ilokiveä. Muutamissa ruseteissa oli vielä tallella niihin lisättyjä lehtiviestejä: vaahteranlehteen kirjoitettu sana tai useampikin: LOVE, POIMI!, HYMYILE. Eikä siinä vielä kaikki. Rusettipuiden lisäksi yliopiston puiston uumenista löytyi vielä oksalle ripustettu vaahteranlehdin koristeltu,

Vielä ennen yhdeksää oli hieno aamusumu viileän yön jäljiltä. Eerolanlahden lintutornilta erottui usvan seasta joutsenpariskunta aamu-uinnilla, muuten vesillä oli hiljaista ja tyyntä. Yksittäisten hahmojen havainnot alkoivat: jousiampuja aamutreeneissä kasteisella kentällä, palstaviljelijä noutamassa pyöräkorin kyytiin satoa kukkien ja vihannesten komeasti täplittämältä kesäpalsta-alueelta. Taidepolun päässä parkkipaikan jälkeen oli rehottava nurmikenttäaukea unenomainen näky, kun usvan harso leijui kaikkialla. Kasinonmäeltä erottui juuri ja juuri isohko valkoinen lennokki lennättäjänsä kera. Kun astuin hiekkaiselle kävelytielle, tuli kasvoilleni epäuskoinen hymy. Telttailija kolmen puun katveessa Viitaniemessä! Eipä olisi tullut itselle mieleen tuossa telttailu... Tuomiojärveltä erottui Viitaniemen kärjestä hädin tuskin Lehtisaari ja sen viereinen pikkusaari, usva oli sen verran tiheää.

Voionmaankatua astellessani olisi olo voinut olla vaikka omenainen. Paloasemaa vastapäätä, Moventaksen tehdasalueelle kulkevan tien risteyksessä on pieni alue, joka ei kuulukaan viereiselle omakotitalolle. Siinä töröttävän suurehkon omenapuun hedelmät taitavat olla vapaata riistaa, koska puu ei ole kenenkään pihassa. Salen viereen nouseva kerrostalo on saanut lempeän keltaisen maalikerroksen pintaansa. Sävy Y222 peittää myös ikkuna-aukkojen suojaksi laitettuja muoveja. Komea, kaksihaarainen lehtikuusi puolustaa sekin urheasti asemiaan jalkakäytävän reunassa kadun pohjoislaidalla - kulkijat siis väistävät puuta, eikä ole käynyt päinvastoin. Hienoa, ettei puuvanhusta ole päryytetty pätkiksi. Cygnaeuksen koulukeskuksen (piti ihan tarkistaa, mikä rakennuskompleksin nimi on...) siipirakennuksessa näyttää olevan remontti valmistumassa, tai sitten en ole havainnoinut yhtä yksityiskohtaa aiemmin. Voionmaankatua vasten olevan juuri kuntoon saatetun seinän kohdalla pysähdyin: mikä on tuo j

Sumiaisten uumenissa mutkitteleva Laulavan mörön retki- ja luontopolku tarjosi eilen aivan mahtavan päivän. Tutustuin vain polun Syvälahden puoleiseen päähän, joten tuosta noin 19 kilometrin pituisesta kokonaisuudesta jäi vielä paljon kulkematta. Syvälahden entiseltä koululta voi tehdä noin 7 km pituisen lenkin, joka käväisee Keiteleen rannassa. Parkkipaikalla on postilaatikko, josta hyvässä lykyssä löytyy kartta lainattavaksi. Varminta on kuitenkin tulostaa kartta netistä, jos ei ole hankkinut sitä etukäteen esimerkiksi Sumiaisten Vanharouvan infopisteestä. Punaisin maalitäplin ja puisin mörkökyltein merkitty polku alkoi mäntykankaalta, jossa sienihavainto sai minut kääntymään ja hakemaan pärekorin matkaan, kaiken varalta. Kannoin sievää tattiani uskollisesti koko reitin... Männiköstä polku laskeutui kohti hiekkatietä, josta olisi pitänyt huomata kääntyä vasemmalle heti klapinmyyjän puupinojen jälkeen. Olin sen verran ajatuksissani, että en opasteita siinä huomannut, vaan jatko

Sunnuntaiaamussa oli jo pientä kohmeutta; sormet huokailivat jo käsineiden perään. Harvakseltaan tipahtelevat sadepisarat eivät kuitenkaan häirinneet iholla tai teknokäsitellyissä suojavaatteissa; mukava nauttia jo pehmeästi syksyyn laskeutuvista väreistä. Vihreä alkaa jo taittua keltaiseen, ruskeaan ja punaiseen päin. Oksat notkuvat komeista pihlajanmarjoista. Kastemadot vaeltavat verkkaan kävelytien poikki. Viitaniemestä jatkoin vanhan hautausmaan ja Kankaan paperitehtaan taitse Aholaitaan. Tourujoen (kuva uomasta yllä) laakson luontopolkua ei ole vielä avattu uudelleen. Tehtaan katolla hohtava sinivalkoinen Sappi-kyltti näytti vähäverisen vaisulta, kun muistelin hienoa UPM-Kymmenen aarnikotkaa. Rantaraitilla oli hiljaista, mutta jokunen pinkeäkinttuinen shortsijuoksija siellä sitkeästi painoi meidän harvalukuisten kävelijöiden lisäksi. Äijälänsalmessa kymmenkunta kalastajaa uitti syöttejä vedessä. Jos olisin tiennyt Kulttuurisuunnistuksesta jo etukäteen, olisin poikennut Kuokkal

Eilen oli hieno sää. Lämmin ja aurinkoinen aamu, kuin kesä ei olisi vielä meitä unohtanut. Voionmaankadun ja Syrjälänkadun kulmaan, Salen"sisäpihan" puolelle nousevan pienehkön kerrostalon sileäksi ruiskurapatussa harmaassa seinässä on maalattu kaksi neliötä. Mallaavat ihan livenä sitä, miltä keltainen oikeasti seinässä näyttäisi. Joku tekee kohta valinnan lopullisesta sävystä, joka laitetaan sopimaan naapuritaloon. Päivän aikana suvenlämpöinen tuuli yltyi, puski neulasia irti männyistä ja kieputteli kevyitä lehtiä ja neulassadetta maahan, kuin ennakkoharjoituksena syksyyn. Kun illalla kävelin keskustasta kotiin, tuuli oli jo leppoistunut. Osutin reittiin myös pienen metsän halki kulkevan valaisemattoman polun, vaikka sisätiloista ulos siirtyessäni oli tuntunut siltä, että on jo säkkipimeää. Silmät tottuivat kuitenkin nopeasti, eikä enää ollutkaan pimeää, vain hämärää. Levollista.