Jalkaisin

Iltapäiväkävelylle lähtiessäni en tiennyt vielä, mihin suuntaisin. Hyvin tavallista; usein tulee tehtyä niin, että kun olen astunut ulos ovesta, päätän vain ensi alkuun, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Ja sama homma seuraavassa risteyksessä. Joskus löydän itseni kiertämästä Tuomiojärveä, toisinaan Jyväsjärven rannasta, tai sitten jostain ihan muualta, joltain pikku polulta, jota en ole aiemmin tallannut. Jalkani lähtivät kuljettamaan minua tällä kertaa Kortepohjasta vähitellen kohti Vaajakoskea. Tuohimutkasta löytyi itselleni uusi radanvarsipolku, jonka kautta pääsin Halssilaan ja sieltä jatkoin edelleen kevyen liikenteen väyliä Jyskään. Vedettyäni vesiperän yhdellä pikkupolulla kävin kurkkaamassa toista vaihtoehtoa. Eipä löytynyt kopin takaa jatkoksi hyvää polkua, mutta sentään yksi äkäinen jyrsijä , jota en ollut aiemmin tavannut. Näitä irvistäviä hahmoja olen bongaillut monesta paikasta Jyväskylässä (jokunen löytyy kauempaakin, mm. Jämsästä). ...

Päiväkävelyni Imatralla alkoi Vuoksen kulttuurireitin varrelta, Pyhän Nikolaoksen kirkolta. Kävelin pihaan katsomaan, minkä tähden siellä oli niin paljon autoja ja syy paljastui: piirakkamyyjäiset! Skippasin kuitenkin piirakat ja menin varovaisesti ortodoksikirkon ovelle... Ja sen avattuani sain reippaan tervetulotoivotuksen - avoimet ovet! Paikalla oli pappi kertomassa sekä pyhätöstä että seurakunnan toiminnasta. Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta , jonka yksi pyhäkkö Pyhän Nikolaoksen kirkko on, on Suomen ortodoksiseurakunnista kansainvälisin, vaikka sen jäsenmäärä ei olekaan suurin. Yhden ikonin päälle oli ripustettu kiitollisten seurakuntalaisten lahjoittamia koruja; hämmentävä tapa, mutta he ovat näin halunneet kiittää rukouksen tuomasta avusta. Muistelin aikoinaan Kreikassa Tinoksen saarella näkemääni, valtavan jalokivi- ja jalometallimäärän peitossa olevaa ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia . Tuntui jotenkin huojentavalta, että tässä kirkossa ei ollut yhtä hur...

Kävelin ajatuksissani pitkin Vesijärvenkatua kohti majapaikkaani. Sitten havahduin: sähkökaappitaidetta on täälläkin! Hyvä Lahti! Ensimmäinen huomaamani maalaus näytti kuitenkin aika hurjalta. Sotaisa Suomi-ritari suoraan fantasiamaailmasta. Ei tämä seuraavakaan ihan leppoisammalta kaverilta vaikuttanut. No huh huh! Sopii kyllä pyhäinpäivän seutuun, jos ajatellaan meksikolaista vainajien muistopäivää Dia des Muertos ) tai Halloweenia. Memento mori , todellakin. Hiljenemiseen keskittyvä suomalainen tapa viettää pyhäinpäivää ei ihan tällaisella kuvastolla mässäile. Sen verran mielenkiintoisia sähkökaappityöt olivat, että päätin lähteä tutkimaan, onko näitä Vesijärvenkadulla tai lähituntumassa lisääkin. Puiston laidalta löytyi sitten "syypää" eli tietolähde töitä hakevasta taiteilijasta! Graffititaiteilija Kaih ( Kai Hanninen ) on ollut asialla. Seuraava sähkökaappi oli jälleen fantasiaestetiikkaa, sitten hauska, mutta yksinkertaisuudessaan piristävä: kirkkaan violetik...

Leppoisa sunnuntai, joutilasta aikaa ja sijainti Tampereen keskustassa, ei erityisiä suunnitelmia. Ihanan vapaa tunne, kun ei ole valmista määränpäätä, vaan voi ihan rauhassa kuljeskella. Puikkelehdimme parilla sivukadulla, sitten poikkesimme Hämeenkadulle. Hauskoja punaisia penkkejä tekonurmikaistaleiden päällä, jättikokoisia (niinikään) punaisia "kukkaruukkuja" istutuksineen ja kerrassaan ihastuttava puurakennelma! Mikä ihme se on? Peuhu-paviljonki , kertoi mustien paanujen peittämän, sisältä valoisan ja vallattoman paviljongin seinään kiinnitetty yhteistyökumppanien laatta. Viehko! Saakohan se jäädä paikalleen talveksikin? Hetken tuumimisen jälkeen (kahviloita riittää valittavaksi asti) lähdimme astelemaan Stockmannin viereistä kujaa kohti Ojakatua. Pjotr Zbierski n sähkökaappikuvan, sarjasta Love has to be reinvented (2012-) pysäytti kivitalon seinän eteen. Uljas kuva pienestä pojasta. Tampereen taidemuseo ja sähkölaitos ovat onneksi mahdollistaneet jälleen uuden ta...