Jalkaisin

Pilvipoutainen heinäkuinen aamu, Villa Kauppila, Ii. Ihanaa! Ei sadetta! Kun varustauduin alkavaan kävelypäivään majatalon aamiaisen jälkeen, päätin uskaltautua vaihtamaan kengät kevyempiin. Ei vain siksi, että hyvällä tuurilla pouta jatkuisi, vaan koska upouudet Merrellin tossut (jotka olin pienessä tossupaniikissa ja suurin toivein ostanut juuri ennen tälle reissulle lähtöä) eivät sittenkään olleet lestiltään jalkoihini passelit. Nyyh. Niinpä vetäisin jälleen jalkoihini ohuet Haltin Lente-tossut, jotka olin ottanut vara- ja iltajalkineiksi. Onneksi ne olivat matkassa. Ei ainakaan tulisi hiertymiä, vaikka jalkapohjat saisivatkin taas pidemmän rupeaman asvalttikyytiä. Taiteellinen aamu Edellisenä päivänä (Haukipudas-Ii ) olin alkuillasta vain pikapyöräillyt kierroksen Iissä, koska satoi. Samalla oli selvinnyt, että voisin katsastaa hyvän otoksen Art Ii Biennaalin taideteoksista aamusella, koska reittini nelostielle kulkisi luontevasti niiden kautta. Alkumatkasta pääsin seuraamaan ...

Siirryin aamulla onnikalla Oulusta Haukiputaalle jatkamaan sinne edellispäivänä päättynyttä matkaa . Tämän päivän kävely Haukipudas-Ii noudattaisi yhtä helppoa reittiä kuin edellisenäkin: alkumatka tien 847 vartta, sitten nelostietä, eikä tarvitsisi pahemmin karttaa vilkuilla. Huh, mikä seinäkirjoitus oli vastassa Haukiputaalla. ”Kuollu kylä” ? Ei kai! Pyörätieopaste kertoi heti aluksi, että määränpääni Ii oli 17 kilometrin päässä. Ei siis mikään rankka päivä edessä. Sää oli pilvinen, tie valmiiksi märkä ja luvassa ainakin ajoittain sadetta. Vettä näkyi myös sillankaiteiden yli ympärilläni: leveä joenuoma, joka laskee Pohjanmereen. Kiiminkijoki. Haukiputaan kirkko pilkotti sillalle rantamaiseman puiden lomasta. Kun ylitin Kiiminkijoen siltaa pitkin, muistelin  Mikko Alatalon  laulua  Yhdentoista virran maa , jossa joki mainitaan. Sitä maata, jossa kasvoin, tallas isäni mun ja isäni isä sen asutti, kun Kiiminkijoessa lohia nousi ja miehet koskissa kirkkovenettä sousi Mikko...