Jalkaisin

Pakkasen purema loppuiltapäivä kirkkaan kauniissa Oulussa, ei mitään erityisiä suunnitelmia. Koska en ole ikinä astunut torin takana upealla paikalla meren äärellä eli Vänmanninsaaressa oleviin möhkälerakennuksiin - Oulun kaupunginteatteriin tai pääkirjastoon - mietin, kumpaa kävisin kurkistamassa. Kirjasto voittaa. Ohitan aulassa kirjansidontaa esittelevän näyttelyn, siirryn lehtilukusalin puolelle ja vilkaisen sivupöydän esitevalikoimaa. Teuvo Pakkalan Oulu? En ala käläkättää, vaan olen höveli ja siirryn hissukseen ulos moniste kourassani: katsotaan, millainen kirjallinen kävely aanelosen avulla tästä syntyy.
Teuvo Pakkala-kävelyn voi aloittaa tai lopettaa kirjastolta. Kirjailija ja sanomalehtimies Teuvo Pakkala (1862-1925) syntyi Oulussa, asui ja työskenteli useilla paikkakunnilla (tovin mm. Jyväskylässä Keski-Suomen lehden toimittajana) ja kuoli Kuopiossa, mutta hänet on haudattu tänne kotipaikkakunnalleen. Oulussa on sekä Teuvo Pakkalan katu että Teuvo Pakkalan koulu. Kaupunginki…

Torniojoen vartta pohjoiseen menevän E8-tien varresta, Tornioon kuuluvan Karungin kylän alueelta löytyy mustapohjainen kyltti, jossa lukee Näköalapolku. Auto jää läheiselle P-paikalle; kävelemme tietä radan yli ja mietimme, tulisiko pikkutieltä kenties kääntyä jonnekin. Vaan koska opasteita ei näy, jatkamme matkaa puomin ohitse ja tietä pitkin ylämäkeen. Aurinko paistaa selkään ja lumikengät kulkevat vielä kainalossa, kunnes tie alkaa selvästi kaartaa väärään suuntaan. Mitä ilmeisimmin näköalapolku on jossain toisaalla, sittenkin.
Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Tarkistan vain kännykän kartasta, että meidän tulee suunnata enemmän vasemmalle, joten ei muuta kuin lumpparit siis jalkaan ja menoksi: omaa näköalapolkua tekemään kohti Nivavaaran huippua. Jos se vaikka hyvällä tuurilla löytyisi.
Kevätauringon valot ja sinisävyiset varjot leikittelevät tuulen tuivertamalla, nietostuneella lumella.
Vaikka liikummekin aika hissukseen, onnistumme säikäyttämään metsäkanalinnun pois sädehti…

Oi Aavasaksa ja Ylitornion heleän sininen kevättalven taivas! Aavasaksa ja Tornionjokilaakso on nimetty yhdeksi Suomen 27:stä kansallismaisemasta, joten luvassa on ihan virallisesti merkittäväksi tunnustettu elämys. Tallustan ylämäkeen Aavasaksan huipulle johtavaa tietä lumikengät kainalossa ja päätän siirtyä heti Kruununpuiston puolelle astuttuani tieltä sivuun, tutustumaan maastoon Kruununkierrokseksi merkittyä reittiä pitkin, vastapäivään.
On aika napsauttaa lumikengät jalkaan. Kruununkierroksen "polku" on tietenkin nyt lumen peitossa - minkähän korkuisia lienevät nietosten uumenissa töröttävät reittitolpat? - mutta muitakin kulkijoita on edelläni mennyt, joten karttaa ei tarvitse kaivaa esille. Aivan tuoreista jäljistä päätellen myös paikallisia sarvipäitä eli poroja on vastikään liikkunut polulla ja sen poikki. Moottorikelkkareitin ura kaartaa onneksi pian toisaalle.
Nousen vähitellen ylemmäs ja puusto harvenee, minkä ansiosta näköalat etelään paranevat askel askeleel…

Muutaman kilometrin päästä Tornion keskustasta etelään löytyy Alatornion kirkko - pienellä etsimisellä, sillä opasteet eivät suorastaan hyppää silmille teiden varsilla. Muutama ruskeapohjainen kyltti kuitenkin viittoo kirkonmäelle sen kunniaksi, että Alatornion kirkon yllä kohoava kellotorni kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin: tornissa on yksi Suomen kuudesta suojellusta Struven ketjun mittauspisteestä. Struven kolmioketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä, joiden avulla mitattiin maapallon kokoa ja muotoa vuosina 1816-1855, tähtitieteilijä Friedrich George Wilhelm Struven johdolla.

Mutta mitä tarkoittaakaan mm. hevospuomiin kiinnitetty ristin ja hannunvaakunan yhdistelmä? Se jää arvoitukseksi.
Tornion seurakunnalle nykyään kuuluva komea keltainen kirkko on peräisin vuodelta 1797 (eli kuten pääoven yllä lukee: Under Gustaf Adolphs regering år 1797, mutta samalla paikalla on ollut tätä ennen jo kaksi eri kirkkorakennusta. Kun mennään paikkakuntahistoriassa taak…

Häikäisee. Huikaisevasti. Kemin valo on veitsenterävän kirkasta ja kuulun Lumilinnan muodotkin ovat kuin veitsellä leikattuja; tarkkaa ja siistiä jälkeä. Astun puiston laidasta meren rantaan ja kuljen lumimuurin vartta kohti fantasiahirviön kitaa, jonka suu on sisäänkäynti Lumilinnan lipunmyyntikojulle ja edelleen ulkoilmarakennuksen uumeniin.
Lumilinnan sisällä on rauhoittava tunnelma, etenkin kun vierailu ei osu vilkkaimpaan vierailuaikaan. Lumen ja jään maailma vangitsee heti LumiKappelissa, jonka kattoon on ripustettu perinteiseen rannikko- ja saaristolaistyyliin purjelaiva.
Kappelin penkkien päitä koristavat kirkkaan jääpylväät. Tällaisessa paikassa vihittävät hääparit seurueineen pääsevät siis kertomaan että häissä oli sekä hyytävä että lämmin tunnelma samaan aikaan!
Viereisessä salissa voi nauttia kupposen kuumaa tai kylmää ja istahtaa alas pitkien jääpöytien ääreen. Sekä katossa että seinissä riittää taidokasta tarkasteltavaa...
Talven 2013 teemana on fantasia, mikä näkyy nii…