Siirry pääsisältöön

Tornio: Nivavaara

Torniojoen vartta pohjoiseen menevän E8-tien varresta, Tornioon kuuluvan Karungin kylän alueelta löytyy mustapohjainen kyltti, jossa lukee Näköalapolku. Auto jää läheiselle P-paikalle; kävelemme tietä radan yli ja mietimme, tulisiko pikkutieltä kenties kääntyä jonnekin. Vaan koska opasteita ei näy, jatkamme matkaa puomin ohitse ja tietä pitkin ylämäkeen. Aurinko paistaa selkään ja lumikengät kulkevat vielä kainalossa, kunnes tie alkaa selvästi kaartaa väärään suuntaan. Mitä ilmeisimmin näköalapolku on jossain toisaalla, sittenkin.
Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen. Tarkistan vain kännykän kartasta, että meidän tulee suunnata enemmän vasemmalle, joten ei muuta kuin lumpparit siis jalkaan ja menoksi: omaa näköalapolkua tekemään kohti Nivavaaran huippua. Jos se vaikka hyvällä tuurilla löytyisi.
Kevätauringon valot ja sinisävyiset varjot leikittelevät tuulen tuivertamalla, nietostuneella lumella.
Vaikka liikummekin aika hissukseen, onnistumme säikäyttämään metsäkanalinnun pois sädehtivältä hangelta, läheisen puun latvaoksille. Liekö teeri vai joku muu se, joka jätti jälkeensä siiveniskujen pyyhkäisyillä piirretyn enkelinsiipikuvan.
Tarvomme miellyttävässä pakkaslumessa ja pyrimme pysymään suunnassa, josta Nivavaaran huipun kuuluisi löytyä. Korkeuseroja ei loivasti kohoavassa maastossa ole absoluuttisen helppoa havaita, mutta jatkamme sitkeästi eteenpäin. Tuo kohta on selvästi vähän korkeammalla, ja tuo...
Käyn ihastelemassa luontoäidin muovailemaa kelotaideteosta lähempää. Lumikengät kuljettavat todella mukavasti eteenpäin; ei ole huolta siitä, missä menisi latu, vaan voimme vapaasti valita reittimme. Mutkittelemme aikamme puiden suojissa, kunnes vastaan tulee moottorikelkan jälkiä, joista voi päätellä että Nivavaaran laki on jo selvästi lähempänä.
Mastohäkkyrät kertovat siitä, että Nivavaara on jossain mielessä myös hyödyllinen paikka, ei ainoastaan kaunis. Kallion juurella oleva pieni hirsimökki vaikuttaa viettäneen hiljaiseloa pitkäänkin. Lumen ja jään peittämä Tornionjoki siintää alhaalla edessämme; sen avittamana täällä liikkuessa onkin helppo pysyä oikeassa suunnassa.
Arvattavasti tämän nietostuneen lumikasan alla lymyilevät kolmiomittaustornin jäänteet, joten taidan olla Nivavaaran huipulla: 124,4 metriä merenpinnasta. Taattu näköalapaikka! Siksipä myös Nivavaara on ollut ranskalaisjohtoisen tiedemiesretkikunnan pysähtymispaikka, kun maapallon muotoa astemittauksilla selvittänyt tähtitieteilijä ja matemaatikko Pierre Louis de Maupertuis poikkesi huipulla vuonna 1736. Jo Maupertuis'n poppoo tähysteli Nivavaaralta niin Tornion kirkon kellotapulia kuin Aavasaksaa.
Edes aurinkolasien takaa ei Tornion kellotapulin tähystely nyt luonnista; on sen verran huikaiseva keli. Toisaalta jo Tornionjokilaakson maisemien katselu riittää mainiosti! Siirrymme nauttimaan retkieväistä kallioseinämän suojaan, jotta kevyt pakkasviima ei nipistele liikaa poskia. Mitenkähän lähellä Nivavaaralla sijaitsevaa tulipaikkaa olemmekaan? No, pärjäämme ilmankin.

Onnistumme käymään Nivavaaralla ilman että osuisimme opasteviitan lupaamalle Näköalapolulle, sillä seikkailemme myös Nivavaaralta alas omia reittejämme. Lumikengät saavat nauttia koskemattomasta hangesta (eläinten jälkiä lukuun ottamatta), sillä vapaalla alamäkitarpomisella on todella helppoa osua takaisin Torniojoen suuntaisesti kulkevalle tielle.
Mutkittelemme pian näköetäisyydellä tiestä, nuorten mäntyjen seassa, missä on valoisampaa kuin aikuisten puiden puolella. Metsän reunassa huomio kiintyy aika monilatvaisen näköiseen mänty-yksilöön. Tämä rehvakka mänty on peräti nelihaarainen! Eipä ole ennen tullut sellaista vastaan. Siinä tämän näköalaretken bonuspuu...

Kommentit

  1. Hei,

    Sattuipa pienen sattuman kautta silmiin tämä juttu Nivavaarasta.
    Se kun on kumpare, jossa olen enimmät lumikenkäilyni kenkäillyt, liukkareilla tai metsäsuksilla tarponut ja sulan maan aikaan muuten vain kuljeskellut, marjoja poiminut.
    Tunnen se siltä ja tältä suunnalta, ja luulen että siellä mustikanvarvutkin tuntevat minut - ehkä niitä vähän jopa nolottaa, että taasko tuo täällä kupeksii. Tänäänkin, 5.6.2022.

    Teilläpä sattui hyvä säkä kun ette hoksineet lähteä siitä radan takustaa kulkemaan. Siinä se menee vaaran alla se näköalapolku, metsätie oikeastaan, jonka päässä on parkkipaikka ja opastetaulu, siinä korkeimman huipun kohdalla. Ja sieltä sitten polku kohtisuoraan ylös.

    Tylsä reitti.
    Viime talvina, kun on tämä lumilla liikkumisen suosio kasvanut, on reitti näkyvillä myös talvella, monesti jopa ilman apuvälineitä kuljettavissa. Monet sitä polkua kolkuttelevat myös lumikengillä, mitä touhua en oikein ymmärrä - koko kenkien idea siinä katoaa.

    Mutta teillä kävi tuuri kun ei polku ollut näkyvillä. Jouduitte vähän “eksyksiin” ja sitä myötä taivalsitte läpi parhaiden seutujen. Puomin takaa tie vie paikallisen isännän halonteko lanssille ja hirviporukan roikotus ja -käsittelymajalle. Sieltä alkumatka kohti huippua on hetkittäin ryteikköä, varsinkin nykyään, mutta tuon kuvassakin olevan vanhan mäntyköntyksen jälkeen sitä hienointa Nivavaaraa.

    Onnittelen reitinvalintaa!
    Ja vaarahan palkitsee myös kesäaikaan.

    Terveisin
    Jukka

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jukka! Lumikengillä on tosiaan parasta ja hauskinta kulkea tallaamatonta reittiä. Esim. Rukalla olivat tämän kevättalven reissulla merkityt lumikenkäreitit yhtä lukuun ottamatta niin tamppautuneita, että lumikengät olisivat olleet ihan turhakkeet niissä polku-urissa 😉

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la