Jalkaisin

Hämeenlinnassa ei tule usein käytyä; useimmiten olen pyyhältänyt komean linnan kaupungista ohi kiskoja pitkin. Viime perjantaina hyppäsin kuitenkin junan kyydistä Hämeenlinnan asemalla ja vietin kaupungissa muutaman tunnin. Siinäkin ajassa ehti nähdä kivoja pieniä juttuja keskustassa. Käväisin ensin asian perästä Vaeltajankaupassa vaelluskenkäretkellä ja tallasin ihanan lämpimästä kevätpäivästä nauttien takaisin keskustaan, suuntana Villa Marenki ja sen kahvila. Lyhyellä varoitusajalla oli nimittäin onnistunut sopia sinne treffit toisen bloggaajan eli Kävelystä ja elämästä -blogia pitävän Tiinan kanssa. Niin hauskasti kuitenkin kävi, että vaikka tämä oli ihan ensitapaamisemme, äkkäsimme toisemme Viktor Janssonin veistämän veistoksen kohdilla, Kumppanuustalon edessä. Tiina kertoi, että veistoksen mallina on ollut kuvanveistäjän tytär Tove Jansson ja että komea keltainen kivitalo oli ollut ennen ortodoksikirkko. Jutustellen siirryimme sitten itse Villa Marenkiin ...

Ensilumen laskeuduttua maahan astelin Hämeenlinnan keskustan katuja. Kun vaatekaupan myyjä kuuli porukkamme piipahtaneen kaupunkiin muualta päin Suomea, hän luetteli heti joukon käyntikohteita, kuten Hämeen linnan ja Aulangon. Tartuimme suosituksista Sibeliukseen ja suuntasimme kohti Sibeliuksenpuistoa. No mitäs Sibeliuksenpuisto? Totta kai siellä näkyi töröttävän Jean Sibeliuksen patsas. Emme kuitenkaan kipittäneet sohjoisia puistokäytäviä pitkin suoraan veistoksen tykö. Sibelius-vinkki oli nimittäin sisältänyt jotain paljon vinkeämpää: musikaaliset puistonpenkit! Oletinkin, että musiikki ei jatkuvasti raikaa puistossa, mutta emme ensin keksineet, miten saisimme musiikin tulvimaan talvisessa maisemassa. Soivat penkit pystyimme kyllä paikantamaan niiden alla olevien kaiutinten perusteella. Yksi meistä keksi kokeilla penkillä istumista ja sitten sävelet alkoivat soida. Aivan huippuidea! Klassinen musiikki sopi erinomaisesti puiston tunnelmaan. Leppeät sävelet saivat pari m...