Jalkaisin

Tutkin karttaa Reisjärven Susisaaressa ja pähkin, mitä kautta taivaltaisin välin Reisjärvi-Haapajärvi. Olin edellisenä iltana käväissyt tarkistamassa, että Susisaaren loppupäästä pääsisi kävelysiltaa pitkin viereiseen Niittusaareen (silta ollaan nettitietojen mukaan purkamassa). Tievaihtoehdoista on pienin ja hiljaisin tie kävelijälle aina paras, joten päätin välttää tietä 58 niin paljon kuin mahdollista. Haapajärvi, täältä tullaan! Kaarisilta kapoisen Susisaaren kärjen tuntumasta Niittusaareen oli kiva aloitus päivälle, samoin Niittusaaren niityn laitaa kulkeminen. Tämä silta on siis saanut purkuluvan (3/2020) ja katoaa siis maisemasta. Silta oli aiemmin merkitty vaellusreitin (oletettavasti Peuran polun ) osaksi. Maatilan jälkeen kävelin vähän matkaa tietä 58, kunnes pääsin kääntymään Sitkiäntielle, jonka kautta mutkittelin töyhtöhyyppien lentonäytöksiä ihaillen Hylkirannantielle. Mukavia maalaismaisemia heti päivän aluksi! Hylkirannantien varressa tuli vastaan historiaa. Kivikauti...

Koukkusen kodalla tuli nukuttua mitä parhaimmin – muistan kääntäneeni vain kerran kylkeä yön aikana. Aamutulilla paahdoin leipäviipaleita juuston kera, popsin puuroa, siemailin teetä ja huokailin sykähdyttävän kauniin maiseman edessä. Tästä tulisi lähes kokonaan Peuran polku -päivä! Heitin hyvästit Koukkusen kodalle ja siirryin kohta pitkosten kautta ylämäkeen nousevalle polulle, joka muistutti jälleen alueen kivikkoisuudesta. Poikkesin sitten tiepätkän jälkeen Kuivajärven rantaan katsomaan hiljaista varaustupaa (koronan vuoksi suljettu) ennen kuin jatkoin Kuivajärven vieritse kulkevaa polkua pitkin seuraavalle taukopaikalle Kuivajärven itäiseen pohjukkaan. Matkalla näin lumilämpäreitä Kuivajärven varjoisassa rannassa. Niinpä, kevät ei ollut vielä muuttunut kesäksi, vaikka olikin lämmin päivä. Mitä seuraavaksi? Kartassa oli nähtävyyden merkki, Kuivajärven P-paikan opasteviitassa oli lukenut Kirves-Heikki. Mikähän tarina siihen liittyisi? Ennen Kirves-Heikin kanavaa kohtasin vielä opast...

Ai että edellisillan sauna teki hyvää! Ja miten ihanaa oli laittaa Karkausmäen kammarin jääkaappiin minua varten valmiiksi varatuista tarvikkeista kunnon aamiainen, jonka voimalla tiesin jaksavani pitkään. Vähän toista kuin metsäyöpymisen tavanomainen pikapuuro-tee-yhdistelmäni. Ja Peuran polku odotti vain reilun viiden kilometrin päässä. Ne ensimmäiset kilometrit talsin siis tien laitaa. Ensin hiekkapintaista kevyen liikenteen väylää, sitten asvalttitien piennarta. Sää oli sen verran viileä, että takkia oli pidettävä yllä, mutta sateen uhkaa ei pilvistä huolimatta ollut. Ylitin maakunta- ja kuntarajan; heitin hyvästit Kinnulalle ja Keski-Suomelle ja saavuin Keski-Pohjanmaalle. Tienvarsikyltti kertoi kohta, että saapuisin Metsäpeuranmaan opastuskeskukseen. Valkeinen – Peuran polun portti Käännyin asvalttitieltä Valkeisjärven leirintäalueelle , mistä kartan mukana pääsisin siirtymään Peuran polun reitille. Leirintäaluetta oli varmasti korona hiljentänyt, mutta joitakin asuntovaunuja ja...