Jalkaisin

Sieltä täältä sohjoisiksi pehmenneiden kävelyväylien innoittamana vedän kumisaappaat jalkaan. Auringonvalo lankeaa Korteniitylle vielä alkuillasta, kun ohitan tämän vasta osittain rakennetun alueen. Talotyömaat jatkunevat pitkään. Sitten joskus talojen taakse, rannan puolelle tulee myös kävelypolku, jolta voi nähdä Haukanniemeen. Ruokkeentieltä näkee näin talviaikaan melkein pilkahduksen Tuomiojärven pohjoispäätä. Siellä sijaitsee Rantaniemelän tila, johon johtaa komea ja pitkä koivukuja. Tilan ulkoaitauksessa kuljeskelee pari hevosta. Vielä 1970-luvun alkupuolella tilan emäntä, opettaja Liisa Niemelä käytti alle 2 kilometrin päässä sijaitsevan Keski-Palokan koulun alaluokkalaisia tilalla kevätretkellä toukokuussa. Reitti kulki koululta osittain metsäpolkua, jonka paikalla on nyt asuintaloja ja päiväkoti. Rantaniemelä oli tuolloin sikatila, jossa koululaiset pääsivät näkemään niin isoja sikoja kuin pieniä porsaita ja kokeilemaan, miltä tuntuu koskettaa sähköaitaa. Maisema muuttuu

Aamulla kävelen Kortesuonkadun kulmaan oikeassa pakkasessa; mittari näyttää maaliskuun lopulle epätyypillisesti lukemaa -20 asteen tuntumassa. Ainakin valoa riittää, kun tuore lumikin on niin puhtaan valkoista. Lämpötila kohoaa leppoisaksi jo muutaman tunnin kuluessa aamuisesta. Harmi, että parasta osaa päivästä ei voi käyttää ulkoiluun... Illansuussa ei ole juuri aamua hämärämpää, joskin varjo lankeaa jo Vaasankadun ja Vapaudenkadun kulmassa sijaitsevaan As Oy Jyväskylän PoLen seinään. Kerrostalo on niitä harvoja, joiden seinässä on näkyvästi talon nimi, talon muotoisessa seinälaatassa. Onkohan talon taustalla ollut Posti- ja Lennätinlaitos, vai mistä se onkaan saanut nimensä? Kävelijöiden hallussa olevan Telefoonikujan ja sen päätepisteessä olevan Asemakadun risteyksessä Erkki Kantosen suunnitteleman Siklan talon päätyseinä saa lisäelementtejä auringonvalon heijastuksista. Muistan hämärästi, että talossa olisi ulkoseinän taideteoksen lisäksi toisaalla myös isohko Sik-La -te

Aamukahdeksan tienoilla Nilsiän Syvärin järven jäällä on vielä hiljaista. Vain pari aamuvirkkua moottorikelkkailijaa päristää Tahkolta horisonttiin, jokunen auto kulkee Aholansaareen menevällä jäätiellä. Talsin lumikengillä Kammonluodolle, missä kesäaikaan voisi pitää vaikka melontaretken paussin. Saaren opastaulusta selviää että vastarannalla edessäni on Aholansaari; sinne siis. Aholansaaresta tuli 1800-luvulla sinne asettuneen Paavo Ruotsalaisen (1777-1852) myötä herännäisyyden keskeinen paikka. Ruotsalainen teki 1799 pitkän vaelluksen Savosta Jyväskylään seppä Jaakko Högmanin luokse (tämän paja oli ilmeisesti Äijälänjoen rannalla, toisin kuin Jyväskylän vanhan hautausmaan muistomerkissä oletetetaan) ja keskustelut tämän kanssa olivat käännekohta hänen hengellisessä elämässään. Aholansaaren rannasta lyhyen matkan päässä on Paavon pirtti , jonka ovet ovat yllättäen kutsuvasti auki. Lumisen räystään alta, katon kerrosten välistä kurkottavat sammalet kohti valoa. Harmaahirsinen ra

Tämän viikon tiistaina 22.3.2011 Jyväskylä täytti 174 vuotta. Synttäriviikon ohjelmaan kuuluu esim. toissapäiväisten taidevessan avajaisten lisäksi myös Keski-Suomen museon tämänpäiväinen avaaminen. Museo on toki myynyt tuotteita aiemminkin, mutta kirjapöydät lymyilivät sisääntuloaulan seinustoilla. Nyt kirjat, kortit ja korut ovat aulassa paremmin esillä ja esim. vanhaa Jyväskylää ja Jonas Heiskan taidetta esittelevät postikortit löytää uudesta seinähyllystä. Jos Jyväskylän historia ja tarinat kiinnostavat, tästä kattavasta kirjavalikoimasta voi poimia mieleisensä - vaikkapa Jyväskylän kaupungin rakennukset ja asukkaat 1837-1880 tai uudempien aikojen elämää sanoin ja kuvin. Kirjapöydän päädyssä olevaan lootaan saattoi ainakin tänään jättää museokaupalle nimiehdotuksen ja osallistua sillä kirjapalkintojen arvontaan. Selaan kirjoja aikani, mutta seinän takana olevan näyttelysalin veistokset kutsuvat luokseen. Vinkeät, sarjakuvahahmojen näköiset hahmot vähintäänkin hymyilyttävät;

Riennän Väinön- ja Hannikaisenkadun kulmaukseen Galleria Harmoniaan kaupungin poikki kohtuullisen rivakasti, mutta en ennätä sinne virallisella avajaiskellonlyömällä eli puoli viideltä. Astun kadulta kivitaloon, jonka toisen kerroksen galleriaan johtavia jykeviä portaita vartioi arvatenkin grafiikan teosta eläkkeelle jo jäänyt prässi. Taidevessan avajaistapahtuma on kuitenkin edelleen menossa. Taidegraafikko Jonna Jantunen on lähestynyt wc-projektia kierrätysperiaatteella; esimerkiksi gallerian vintiltä löytyneet kehykset ovat saaneet pirteät väripinnat sisälleen (ei taideteoksia, etteivät ne veisi huomiota gallerian taiteelta, sanotaan City-lehdessä). Kehystykset ovat kuin mosaiikkilaattoja elämää nähneen kellarin seinän pinnalla. Vaikka siis ollaankin toisessa kerroksessa. Vessan lattiaa koristaa iloinen raidallinen räsymatto. Peilipintoja ei ole sijoitettu lasten korkeudelle, vaan ylemmäs; yhtä pientä pyöreää peiliä voi kuitenkin kääntää näyttämään myös lyhytkasvuisemman toil

Saavun sunnuntaiseen Samulinniemeen pilvisessä, mutta silti silmiä häikäisevässä säässä. Joku on käynyt kirjailemassa tien viereisen vajan seinää - ARF! Laskeudun niemen entisen uimarannan kohdalta Päijänteen jäälle, jossa on lunta on jäällä sen verran, että hieman upottaa. Vaan myös ilman lumikenkiä pärjää. Moottorikelkat ovat täällä päristelleet, mutta nyt heitä ei näy, ei kuulu; vain hiihtäjiä sauvoo latu-urilla. Kävelen tovin etelään Samuliniemen melko hulppeiden omarantaisten talojen ohitse. Kyllä täällä Päijänteen maisemissa kelpaa vaikka saunoa rantasaunassa mihin vuodenaikaan hyvänsä! Rakennusten tyyleissä on valinnanvaraa. Joku on toteuttanut uusvanhan unelmansa. Käännyn takaisin ja kuljen lumessa hetken aikaa silmät kiinni. Tilaa on, eikä jalan alla ole epätasaisia yllätyksiä, vain kengän kanta romahtaa aika ajoin syvemmälle lumeen. No, jospa kuitenkin ottaisin suunnan kohti Kuokkalan kartanoa silmät auki. Onneksi avaan silmät, sillä aurinko alkaa lupaavasti heittää valok

Lutakon Innova-tornin ja Tanssisalin välistä paljastuu, mistä armoton junttaus on kaikunut Jyväsjärvelle saakka. Tässä paalutetaan paikkaa Innova 2 -rakennukselle, jonka myötä Rantaväylän viereinen maisema Paviljongin tuntumassa alkaa kuroutua umpeen. Tuntuu hulppealta kävellä Jyväsjärven jääbulevardia, ensi viikonlopun oikeaa lentokoneen kiitorataa (jos laskuvarjohyppääjien suunnitelmat toteutuvat), liki ainokaisena kulkijana. Tilaa olisi useammallekin, mutta lauantain harmaahko sää lie ohjannut muita ulkoilijoita toisaalle. Saapuessani Rauhalahteen odottaa rannalla outo näky: jäälle viettävälle penkereelle on ajettu henkilöauto. Eikä vain hetken parkkiin. Kilvettömän Vectran kuskin puoleinen etuikkuna on isketty säpäleiksi, radion kolo on tyhjä; poliisiteippi kertoo että tapaus on tutkittu. Mutta toivottavasti joku käy hinaamassa kärryn pois ennen kuin auton nokka valahtaa kevätjäihin! Kävelen Äijälästä Väinölän ohitse sulamisveden liukastamia kävelyteitä ja kaipaan taas jäälle.

Laskevan auringon säteet muuttavat hopeanvärisenkin pinnan kullanhohtoiseksi. Ylistön sillan päässä minua odottaa Kimmo Schroderuksen vellovapintainen veistos. Ei voi mitään, jokin tässä metallimöykyssä kiehtoo aina kun sen näen. Hyöky on auringon sallimuksesta vaihtanut jalometallisävynsä hetkeksi ja on nyt kultaveistos, kunnes päivä etenee vielä pidemmälle. Näin iltakuuden tuntumassakin Jyväsjärven jäällä suihkii lukuisia hiihtäjiä ja uusia pinkaisee edelleen ladulle. Rantaraitilla on mahtavan rauhallista; vain Lutakon suunnasta kaikuu jymeä kolke, kun jotain juntataan rakennustyömaalla maahan ja raskaasti. Taivas on kuin vesiväreillä vedelty. Kun laskeudun jäälle ylittämään Jyväsjärveä, junttausjytke taukoaa. Tuntuu melkein samalta kuin sunnuntaina tällä samalla jäällä, kun maistelin kaupungin melkein-hiljaisuutta, autojen äänet taustahuminaksi taantuneina. Satamakadun laitaa autovirran vieressä kulkiessa ymmärtää, miksi suunnittelijat haluavat sulkea autoväylän Lutakossa ka

Tämä sunnuntai on ehkä kevättalven hienointa kävelysäätä: lumessa on vielä karheutta, ilma on lempeän lämmin ja satumaisen aurinkoinen. Kun saavun Jyväsjärven rantaa pitkin Rauhalahteen, näen kävelytien viereisellä kumpareella jänisten jäljet, jotka risteävät neljän männyntaimen keskipisteessä. Viherlandian kohdalla ylitän Kuokkalantien. Äijälän alue, jolla Viherlandiakin sijaitsee, on saanut nimensä Äijälän tilan mukaan, jonka historia ulottuu aina 1500-luvulle saakka. Omakotitaloalueen laidalta löytyy edelleen 1800-luvulta rakennetun Vanha-Äijälän talon pihapiiri harmaine piharakennuksineen, joiden uumenista kuuluu ohi kulkiessani eläinten ääniä. Mahtavaa, että pihapiiri on säilynyt! Keskellä pihaa on kookas, lumen nyt peittämä kota. Vanha-Äijälässä toimii nykyään Äijälän perhekoti . Keskiviikkoiltaisin täällä voi piipahtaa käsityökahvilassa. Perhekodin alapuolella Äijälänkujan varrella sijaitsee tilaan kuuluva luomupuutarha, jonka kunnostusprojekti jatkunee jälleen keväällä. L

Ihmettelen punaista sävyä koivujen ja leppien rungoissa Viitaniemen ja Kortesuon välisen pitkospuupolun varressa. Mikähän ihme tuon värin aiheuttaa? Päivä on ollut vaihtelevan pilvinen, mutta nyt harmaan- ja tummansävyiset pilvet päästävät keväänkirkkaan sinitaivaan esille. On mukava nähdä lisää väriä, myös vastaantulevan valkohiuksisen kävelijättären poskilla, jotka ovat kävelysauvojen auttamasta vauhdista jo punertuneet. Siirryn Viitaniemestä Eeronkadulle, missä hennonvihreä kerrostalo numerossa 7 näyttää tässä valossa erityisen uljaalta. Kerrostalon rakennutti Mikron konepaja (1939) ja suunnitteli Jussi Paatela , joka käytti hauskasti värejä; ikkunanpuitteet ovat iloisen punaiset, parvekkeet tyylikkään vihreät ja räystäiden alapuolet puolestaan vaaleansiniset. Jatkan matkaa kävelytietä pitkin kohti Taulumäen kirkkoa. Ortodoksikirkon takana on harjun rinteessä jo ensimmäisiä pälviä - lupaava kevään merkki sekin. Päätän pistäytyä vielä Jyväskylän seurakunnan vanhalla hautausmaal

Notting Hill Gaten maanalaisen asemalta on sopiva kävelymatka kadulle, jolla yleensä riittää aina tungosta. Nytkin turistien virta soljuu vilkkaasti soristen, kädessä rypistyvien karttojen ja katukylttien ohjaamana kohti Portobello Road ia. Pembridge Roadilla oikealle jää Arancina , jonka ikkunaa koristaa oranssin Fiat 500-auton puolikas - siitä on saatu näppärä apupöytä kahvilan herkullisille pizzanpaloille. Käännyn Portobello Roadille hohtavan valkoisena kukkivan puun vieritse. Alkupään vaaleassa talossa on joskus asunut George Orwell . No, tällä alueella asuu ja on asunut ties ketä; raukkaparat, jos haluavat joskus rauhaa, sillä kameroita nousee melkein jokaisen meidän taskusta. Tuhannen kameran kautta... Vaan tuossapa näyttää siltä, että tyylikästä harmaatakkista herraa kahden koiran kanssa kuvaa ihan ammattilainen. Kävelen Portobello Roadin laitaa, vilkasta kauppaa käyvien torikojujen vieritse. Kevättuoreita narsisseja, hedelmiä, ranskalaisia juustoja, aitoa vanhaa ja vanhannäkö