Turku: asennetta ja kupposia

Turun kauppahallissa ei parane nojailla seinään viinapullo takataskussa, sauhutella tai kulkea äreän vahtikoiran kanssa. Koska en tunnista itseäni kielletyistä, oikaisen hallin läpi nuuhkien mausteita, ruoka-aineita, ilmassa leijuvaa kahvin ja eri keittiöiden valmiin ruuan tuoksua. Houkuttelevaa, mutta suuntaan silti ulos kohti Aurajoen rantaa.

Notkahtaneen Myllysillan (1975-2010) seuraajan rakennustyömaan päädyn jättilakana tokaisee kulttuuripääkaupungin hengessä vinkeästi: Eiköhän me kuulkaas hyvällä kulttuurilla päästä tästäkin yli. No, kulttuuripääkaupunkitoimisto-kahvila-lippupisteen ovenkahvaan (kädelle miellyttävä pyöreäpäinen taideteos) tartuttuaan voi varautua lukemaan sisätiloista lisää mainioita lausahduksia, joissa on samaa hilpeää Turku 2011-asennetta.  

Sisällä kannattaa vilkuilla katonrajaan ja poiketa toiletissa. Missä mahtaa lukea: Kulttuuria. Revi siitä... Astun takaisin kadulle jatkamaan matkaa pitkin Aurajoen vartta sataman suuntaan.

Marina Palace-hotellin edessä kimaltelee jää monessa eri muodossa. Jääauto, pingviini (yllä), kokonainen baaritiski ja jääpenkit, tanssiva pariskunta, ties mitä. Hyvä että ehdin tähän ennen kuin aurinko sulatti jäähahmot tunnistamattomiksi!

Koska Aurajokikin on somasti jäässä, en pääsekään ajelemaan joen yli Förillä - se lepää nyt rannassa tois puol jokke. Marssin ensin siltaa pitkin Itäiselle Rantakadulle, sitten laskeudun alas puurappusia, joiden kyltti varoittaa heikosta jäästä. Yllätyn, kun jalkani tavoittaa Aurajoen jään sijasta kahden lankun levyisen "polun". Vaikka reitistä varoitetaan, siitä myös huolehditaan. Hienoa!

Palattuani takaisin ydinkeskustaan kaivan esille Meiju Niskalan ohjeet siitä, miten löytää Pyhän Hengen kappelin Linnankadun 3:n kulmilta. Saan ravintola Paninin baaritiskiltä avaimet ja muistutuksen siitä, että valot pitää sammuttaa kappelista lähtiessä. 

Kuljen lasiovesta portaikkoa pitkin kellariin ja avaan kappelin oven. Yksinkertaiset istuimet, alttariseinän nurkassa piikkilangasta muotoiltu Kristus ristillä ja keskellä, kivenlohkareiden edessä, aura sekä ankkuri. Aika mieletöntä, että täällä toimistotalon alla on ollut kirkko jo 1400-luvulla, samoin se että kirkon jäänteet olivat myöhemmin tietymättömissä satoja vuosia, 1980-luvulle saakka. Sytytän oman kynttiläni Neitsyt Marian patsaan viereen.

On aika huilata. Poikkean läheiseen taideteoksilla koristeltuun Café Artiin, jonka taitava barista viimeistelee kahvijuoman pintaan hienot kuviot. Ja mikä pehmeä maku! Mietin Turkua ja sen kulttuuripääkaupunkiutta. Vaikka täällä paljon erityistä tänä vuonna tapahtuukin, voi kulttuurituristina olosta nauttia myös näin pienillä asioilla. Kävellä ensi kertaa Aurajoen jäällä, käydä maanalaisessa kappelissa, katsella kahvin koristekuviota.

Menisinkö taidenäyttelyyn tai muun valmiimmaksi mietityn kulttuurin ääreen? Kävelen hetken kaupungin jään kyllästämillä kaduilla (on niin liukasta, että se jo hankaloittaa ympäristön havainnointia), kurkkaan kirjaston pihalle, vertaan rantakadun rauhaa ja Aninkaistenkadun liikenteen jylinää. Kurkin Riikka Soinisen maalauksia Auran Gallerian ikkunoista, mutta sitten kahvilakulttuuri vie voiton: sympaattinen Café Voltaire odottaa, bonjour!

Kahvilan oivallinen vihreä tee, puheensorina, leppoisa ranskalainen taustamusiikki ja herkkujen tuoksut rauhoittavat. Selailen kirjahyllystä muutamaa teosta; paikan isäntä Jean-Pierro Frigo tulee rupattelemaan hetkeksi. Turku voi olla myös kohtaamisen kulttuuria.