Jalkaisin

Heinäkuun 2020 loppupuolella junailin Jyväskylästä Kemiin, jatkamaan heinäkuussa tauolle jättämääni kävelyretkiketjua kohti pohjoista. Aurinko paistoi ja lämmin sää toivotti minut tervetulleeksi kaupunkiin. Jätin repun muutamaksi tunniksi säilytykseen, nautin kahvetta ja kakkupalan viime retkellä tutuksi tulleessa kivassa Café Hertassa . Sitten lähdin käppäilemään kaupungille; teki mieli katsella Kemiä enemmän ennen kuin jatkaisin matkaa Keminmaalle. Tolpassa takanani luki Suuri pieni kaupunki . Mikä on suurta, mikä pientä? Se jää kunkin mietittäväksi. Olin ollut toiveikas, että olisin päässyt tällä kertaa katsomaan kaupungin suuruutta kaupungintalon näköalaterassilta, mutta terassi kahviloineen oli edelleen suljettu. Kävelin korttelista toiseen. Kaunis vanha Junneliuksen talo (1901) toi mieleeni yhden Jyväskylän kauneimmista vanhoista puutaloista eli Nikolainkulman. Junneliuksen talon rakennutti asuinkäyttöönsä kukas muukaan kuin Frans Junnelius . Nykyään rakennus on yksityisomistuk...

Heräsin Simoniemessä ihanan aurinkoiseen aamuun. Edellisen päivän taival Merihelmestä Simoniemeen  ei painanut jäsenissä, sillä olin saanut rantamakasiinimökissä makoisat unet saunan jälkeen. Olin tilannut mökin jääkaappiin valmiiksi myös aamiaispaketin, jota täydensin vielä edellispäivänä Simosta ostamillani mansikoilla. Tämä oli luksusta! Ja ihana aloitus uudelle kävelypäivälle. Heitin hyvästit Perämeri-maisemalle ja lähdin Simoniemen pikkuteitä matkaan kohti nelostietä. Alkutaival olikin niin mukava maalaismaisemineen, että samanlaisesta olisin nauttinut mieluusti koko matkan Kemiin asti. Oli mukava nähdä reitin vieressä niin lammaskatras kuin kaksi hyväntuulisen oloista hevosta ja vanhoja, kauniita rakennukset, kuten Simoniemen koulu, jotka olivat viehättävää katsottavaa. Reittini toi minut myös Simon kirkolle, joka on valmistunut vuonna 1846. Kirkkoa enemmän viehätti minun silmiäni punavalkoinen kellotapuli, joka on vielä vanhempaa perua (1773). Kirkon viereisessä muistomerki...

Häikäisee. Huikaisevasti. Kemin valo on veitsenterävän kirkasta ja kuulun Lumilinnan muodotkin ovat kuin veitsellä leikattuja; tarkkaa ja siistiä jälkeä. Astun puiston laidasta meren rantaan ja kuljen lumimuurin vartta kohti fantasiahirviön kitaa, jonka suu on sisäänkäynti Lumilinnan lipunmyyntikojulle ja edelleen ulkoilmarakennuksen uumeniin. Lumilinnan sisällä on rauhoittava tunnelma, etenkin kun vierailu ei osu vilkkaimpaan vierailuaikaan. Lumen ja jään maailma vangitsee heti LumiKappelissa, jonka kattoon on ripustettu perinteiseen rannikko- ja saaristolaistyyliin purjelaiva. Kappelin penkkien päitä koristavat kirkkaan jääpylväät. Tällaisessa paikassa vihittävät hääparit seurueineen pääsevät siis kertomaan että häissä oli sekä hyytävä että lämmin tunnelma samaan aikaan! Viereisessä salissa voi nauttia kupposen kuumaa tai kylmää ja istahtaa alas pitkien jääpöytien ääreen. Sekä katossa että seinissä riittää taidokasta tarkasteltavaa... Talven 2013 teemana on fantasia, ...