Jalkaisin

Tintagelista lähdin kepein askelin kohti Port Isaacia, sillä ensinnäkin takana oli lepopäivä ja toiseksi sain lähteä kävelemään ilman rinkkaa! Retkeilymajassa asustaneen pariskunnan rouva oli ihanasti tarjoutunut viemään rinkkani Port Isaaciin ja sovimme vain treffit iltapäivälle majapaikkani edessä. Kävelymatkaa oli tiedossa vajaat 15 km, luokituksena korkein eli severe, sisältäen noin 7 ylös-alas-kapuamista. Taidankin alkaa kutsua niitä retkipäiviä severipäiviksi . Pikkurepussa mukanani kulkivat varalta sadekamppeet ja vyötäröpussukassa (rinkkani irrotettava päällysläppä) eväät ja reittiopaskirja. Aluksi oli mahtavaa vain nauttia tassuttelusta kallion laella kulkevalla poulla, mutta tiesinhän minä, että niin helppo elämä ei ikuisuuksia kestä. Ennen ensimmäistä punnerrusta alapuolella näkyi entisten louhosten jäänteitä, muun muassa erikoinen, korkea ja raukkia muistuttava kivipylväs Lanterdanin merenrantalouhoksella. Tällaisia louhoksia, mutta ilman moisia pylväitä, oli u...

Crackington Havenista lähdin kohti Tintagelia, noin 18,3 kilometrin askellukselle. Nousuja oli South West Coast Pathin tällä osuudella luvassa yhteensä vähän yli 1,000 metrin verran, eli en pääsisi pitkästymään liian tasaisiin taipaleisiin vieläkään. Lähdin rinkka selässä kapuamaan vasta kymmenen maissa aamulla, varustautuneena kuivaan keliin. Alkumatkasta paistoikin ihanasti aurinko ja tarkenin hyvin vain yhdessä ohuessa merinopuserossa. Kun valopallo meni pilvien taa, lisäsin lyhythihaisen sen päälle ja sää oli niin suosiollinen, että vasta pari mailia ennen Tintagelia vetäisin takin ylleni tuulensuojaksi. Tuuli yltyikin aika lailla päivän aikana. Kohtasin heti alkumatkasta yhden pienen vesiputouksen, mutta niitähän nyt näkee täällä tuon tuosta... Crackington Havenissa juttelin aamiaisella Torbaysta kävelylomalla olevan porukan kanssa ja he kertoivat nähneensä jyrkillä rinteillä laiduntaneita vuohia näillä main. Hetkonen, nuo tummat täplät... Onneksi hoksasin ter...

Bude oli tosi kivan oloinen paikka, mutta eteenpäin! Edessä oleva South West Coast Pathin reittipätkä Crackington Haveniin oli kuvaukseltaan "easy then strenuous", kilometrejä 16,4 ja nousua yhteensä 760 metriä. Ihan siedettävästi. Lähdin aamulla bed & breakfast-yöpaikastani hyvin nukutun yön jälkeen. Mäen päällä sijaitsevan Sea Jaden isäntä oli pahoillaan siitä, että toinen uppomuna oli hajonnut, joten hän teki kolmannen. Että jaksan varmasti. Kävelin alas Bude Canalille ja ylitin sen kävelysiltaa pitkin. Oikealle puolelleni jäi pieni linna, vasemmalle metodistikirkko. Käännyin seuraamaan kanavan uomaa, ohi kädentaitajien työpajojen ja puotien. Kohta vastaan tuli sand railin kiskojen jäänteitä, nyt upotettuna asvalttiin. Yläpuolisessa kuvassa sand rail in reitti on tuo kapea asvalttikaistale kävelytien oikealla puolella.  Kanavan vartta kuljetettiin aikoinaan hiekkaa rannasta ylemmäs rakentamisen ym. tarpeisiin. Sitten ylitin kanavan sen sulun päältä...

Oi ihana Morwenstow! The Bush Innin aamiaisen sain nauttia ypöyksin; sitä laittamaan tullut rouva oli tullut töihin vain minua varten.  Kävelin takaisin South West Coast Pathille kirkon ja Rectory Tea Roomin välistä. Olisin ostanut eväsleivän teehuoneelta, mutta eihän se ollut auki vielä ennen kymmentä. Sen kerran kun olin liikkeellä jo niin aikaisin… Ajattelin toiveikkaana, että voisin ehtiä päivän määränpäähäni Budeen hyvissä ajoin. Vilkutettuani lehmälaitumelle saavuin pian SWCP-polun reitille kalliojyrkänteen reunalle ja pysähdyin Hawker’s Hut -kyltin luo.  Robert Stephen Hawker (1803-75) oli erikoinen pastorismies, joka laitatti Morwenstow'n seurakunnan pappilaan eri kirkkojen torneja muistuttavat savupiiput, kirjoitti Cornwallin kansallislaulun Shall Trewlawney Die ja rakensi ajopuusta pienen meditointi- ja runoiluhuoneen jyrkkään rinteeseen. Hän tapasi kuulemma myös joskus poltella siellä oopimumpiippua. Hawker ehti varmasti istuskella nauttimasta...