South West Coast Path 15: Tintagel - Port Isaac

Tintagelista lähdin kepein askelin kohti Port Isaacia, sillä ensinnäkin takana oli lepopäivä ja toiseksi sain lähteä kävelemään ilman rinkkaa! Retkeilymajassa asustaneen pariskunnan rouva oli ihanasti tarjoutunut viemään rinkkani Port Isaaciin ja sovimme vain treffit iltapäivälle majapaikkani edessä.

Kävelymatkaa oli tiedossa vajaat 15 km, luokituksena korkein eli severe, sisältäen noin 7 ylös-alas-kapuamista. Taidankin alkaa kutsua niitä retkipäiviä severipäiviksi. Pikkurepussa mukanani kulkivat varalta sadekamppeet ja vyötäröpussukassa (rinkkani irrotettava päällysläppä) eväät ja reittiopaskirja.

Aluksi oli mahtavaa vain nauttia tassuttelusta kallion laella kulkevalla poulla, mutta tiesinhän minä, että niin helppo elämä ei ikuisuuksia kestä. Ennen ensimmäistä punnerrusta alapuolella näkyi entisten louhosten jäänteitä, muun muassa erikoinen, korkea ja raukkia muistuttava kivipylväs Lanterdanin merenrantalouhoksella. Tällaisia louhoksia, mutta ilman moisia pylväitä, oli useampikin.

Trebarwith pubeineen tuli niin pian vastaan, että päätin poikkeuksellisesti olla pitämättä teetaukoa, vaikka yleensä tartuin liki aina tilaisuuteen, kun sellainen matkan varrella tuli. Ehkä olisi pitänyt, sillä pääsin saman tien siksakpolulle rappusineen ja Dennis Pointiin. Nousua meren pinnasta oli kertynyt noin 90 metriä ja vastaavia oli tiedossa lisää.

Ensimmäisen jyrkän nousun jälkeen oli polun ympärillä alamäessä palaneita pensaita. Mietin, olivatko vahingossa vai tarkoituksella poltettuja. Yleensä kun täällä annetaan eläinten huolehtia pensaiden järsimisestä matalaksi, ei kai joku olisi kokeillut kulotusta? Tulimietteet unohtuivat, kun raahustin hitaasti seuraavan jyrkän kallion päälle. Ja seuraavan...

Vaan jokaisen nousun selätyksen jälkeen oli huipputunne: olin päässyt rinteen ylös. Ja aurinko helli lämpimästi, kirkasti upeita värejä entisestään. Kukkasloisto ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta pellot viheriöivät ja tässä tapauksessa myös kellersivät kuin aurinkomattona ikään.

Polun varrella on varsin usein näitä erilaisia porttivirityksiä laidunten välillä; parhaimpien yli ei tarvitse kavuta, mutta jos tarvitsee, on kilttiä mikäli askelmia ei ole mitoitettu vain pitkäsäärisille. Kevyt reppu on silloin paras kaveri selässä, etenkin jos sattuu tuulemaan kovasti.

Kallionlaet olivat kyllä ihan suosikkejani, sillä niiltä avautui näköala niin merelle kuin mantereelle parhaimmillaan silmänkantamattomiin. Jyrkät nousut ja laskut jäivät jostain syystä ranking-listalla kakkoseksi. Tai itse asiassa ne laskut. Nousut asettuivat vasta kolmostilalle. Otetaan yksi syvä laakso ja sinne virtaavaa vettä, se on mahtavaa, mutta pitääkö niiden rinteiden olla niin jyrkkiä?

No, pitäähän tämän kaiken nähdäkseen nähdä edes vähän vaivaa! Olin ihan typertynyt siitä miten kaunista kaikki voi olla. Pian kohtasin seuraavan nyppylän laella eläkeläisherran, joka sekä lepuutteli itseään että kuivatteli auringossa sukkiaan ja kenkiään. Hän oli joutunut taannoin kiertämään Camel Estuaryn kohdalla pitkän lenkin, sillä legendaarisen end-to-end-kävelyn eli Land's End - John O'Groatsin kävelijät eivät saa kulkea lautoilla vesistöjen yli. Maasto oli siellä ollut paitsi mutaista, myös muuten märkää, eivätkä hänen kenkänsä olleet vieläkään kuivat. Toivotimme toisillemme hyvää matkaa.

Kun jatkoin matkaa lehmälaitumen vieritse, alkoi siellä liikehdintä. Vasikkalauma lähti painelemaan aitaa kohti ja loihe töllistelemään minua niin, ettei auttanut muu kuin pysähtyä hetkeksi. Juu, tältä näyttää suomalainen retkeilijä.

Kun tähystin kauemmas eteenpäin, erottui määränpääni Port Isaac jo maisemassa. Mahtavaa! Sinne kävelisi yhdessä tai parissa hujauksessa.

Meni enää tovi, kun jo huomasin tutunnäköisen immeisen kävelevän vastaan - Fliss, pelastava enkelini, jonka kyydissä rinkka oli ottanut kyytiä. Hän oli iloinen päästessään samalla tänne pienelle kävelylle huippusäässä ja kohta ilo oli vielä isompi, kun onnistuimme näkemään rantavesissä ilakoivia delfiinejä! Lokkiparvi riekkui niiden ympärillä. Fliss kaivoi kiikarin repustaan ja saatoimme nähdä delfiinit vielä paremmin kuin paljaalla silmällä erotti - ne kun lähtivät pyörähtelemään rannasta kauemmas.Olipa hyvä tuuri! Fliss hykerteli, että hänelläpä on Tintageliin palattua hauskaa kerrottavaa muille.

Söimme Flissin kanssa Port Isaacissa kumpikin kevään ensimmäiset jäätelömme; sitten oli aika lausua hyvästit. Kävin taloksi Religious Studies-nimiseen huoneeseeni hotellissa, joka on Doc Martin -sarjassa esittänyt kylän koulua. Katukuvasta voi erottua muitakin tv-sarjan katsojalle tuttuja paikkoja.

Kuten talo, jossa itse Doc Martin tv-sarjassa asustaa. Joku ystävällinen sielu oli ripustanut kadun varteen lapun, jossa luki "Doc Martins cottage  3rd on the left".

Port Isaac vaikutti tosi viehättävältä vanhoine, valkoisiksi kalkittuine taloineen. Jyrkillä ja erittäin kapoisilla kaduilla saa autoilija käyttää malttia ja kaikkia ahtaan paikan puljaamisen taitojaan, joten onni olla täällä kävelijänä.

Kävelypäivä 16: Port Isaac - Padstow