Siirry pääsisältöön

South West Coast Path 8: Bideford - Westward Ho!


Ylitin aamulla Torridge-joen Bideford Long Bridgeä pitkin ja lähdin astelemaan Bideford Quay’ta ja joen vartta pohjoiseen, kohti Appledorea ja sieltä pienen lenkin kautta päivän South West Coast Path-tarpomiseni päätepisteeseen, joka oli Westward Ho!

Vielä lähtiessäkin sain ihastella neulegraffiteja, joilla Bidefordin keskusta tuntui olevan koristeltu kauttaaltaan, lasten hoitokodin hyväksi tehdyssä yarn bombing-tempauksessa. Seurasin edelleen pronssijalanjälkiä, jotka muistuttivat Bidefordin olevan ”Kingsley’s White Town”. Kyseessä oleva Kingsley on etunimeltään Charles ja hän kirjoitti aikanaan muun muassa hyvin suosituksi nousseen lastenkirjan ”The Water Babies”. Charles Kingsleyn nimi tulee esille useissa alueen kaupungeissa.


Alkuun South West Coast Pathin reitti kulki aivan joen partaalla ja asvaltilla, mutta sitten eteen tuli luikahdus kapealle kujalle ja mielenkiintoisemmalle reitille. Polut ovat aina hauskempia kuin asvalttitiet!


Tuntui ihanalta kävellä tovi metsäpolkua ja kuunnella linnunlaulua, katsella kevään ensi kukkasia ja puiden runkoja pitkin kiipeilevää murattia. Lehtiä ei useimpiin puihin ollut vielä puhjennut lainkaan.


Alkaessani lähestyä Appledorea polku kääntyi jyrkästi sisämaahan päin ja pian olin taas autotiellä. Ohitin laivatelakan ennen saapumistani tähän viehättävään pikkukaupunkiin, jonka olin nähnyt toissapäivänä vastarannalta Instow’sta. Myös Appledoressa reitti oli osin merkitty katukiveyksiin pronssisilla kengänkuvilla, kirjoituksenaan: Appledore - Ships and the Sea.

Kävin teellä oikein mukavassa kahvilassa ja kappas vain, päivän ainoa sadekuuro sattui osumaan juuri siihen saumaan! Eikä sadetta osannut arvata tulevaksi sillä hetkellä, kun valitsin mennä teekupposelle :)


Teetauon jälkeen jatkoin matkaa viehkon Appledoren läpi. Kurkkasin rinteessä oleville kapeille kujille, joilla erivärisiä ja eritoten valkoisia taloja oli kiinni toisissaan ja joista vanhimpien alitse meni pikku käytäviä toisille pihoille.  Kohta tuli vastaan pinkki talo, jonka seinässä näkyi olevan sininen laatta, jollaisella yleensä on merkitty merkkihenkilöiden joskus asuttamat rakennukset.


Kun astuin lähemmäksi, paljastui että ne merkkihenkilöt olivatkin Ken ja Barbie… Torringtonin Historiallisella Yhdistyksellä oli leikannut!


Appledoren halki joen suuntaisesti kulkeva katu oli kuin satukirjasta. Jos en olisi tallustanut rinkka selässä, olisin varmasti kulkenut vieläkin hitaammin ihailemassa taloja ja niiden ikkunalaudoille aseteltuja esineitä, somia ovenpieliä… Mutta lisäpaino selässä kannustaa jatkamaan matkaa. Olisi ollut ihan fiksua käydä rannassa olevassa Beaver-pubissa, josta olisi takuulla saanut appledorelaista olutta, mutta kävelin onneni ohi. Pubin vieressä olevalla penkillä oli näköalapaiika joen suistoon ja penkillä tuore ruusukimppu. Penkissä oli muistolaatta, kuten niin monessa vastaavassa istuimessa muuallakin; tässä muistosanat olivat erityisen kauniit.

Remembering Jenny Kernutt for whom this was a special place 
from where to gaze across the water and watch the sun go down.


Appledoren pohjoispuolella oli vastassa mutamössön näköinen alue, toki vain joen puolella niityn laitaa kulkevaa polkua. Nousu- ja laskuvesi muotoilevat joka päivä maiseman ihan uusiksi, eikä hiekan ja mudan peittämä alue takuulla ikinä näytä tismalleen samalta päivän lopuksi.


Kun polku kääntyi oikealle Northam Burrowsiin, jonka keskellä oli golfkenttä (melkoisen tuulinen paikka muuten!), laidalla lammaslaidun, oli vastassa vielä erikoisempi näky näin laskuveden aikaan. Salt marsh kääntynee suolamarskimaaksi, jolla monet vesilinnut viihtyvät mainiosti. Lisäksi näillä main laiduntavat lampaat ovat erityistä herkkua, koska niiden liha saa oman makunsa lampaiden marskimaaravinnosta.

Tuuli tuntui puhaltavan aina vain kovemmin ja välillä vetäisin ohuen piponi päälle hupun. Kuinka ihmeessä golffaajat pystyvät pelaamaan tässä viimassa? Kiersin Northam Burrowsin ympäri sitä reunustavien dyynien laitaa, kunnes tuli tilaisuus astua hiekkarannalle.



Se olikin aivan käsittämättömän hieno ja jättikokoinen hiekkaranta! Näin on toki vain laskuveden aikaan. Mitä erinomaisin tervetulotoivotus Westward Ho!'n pikkukaupunkiin. Rannalla ajeli pyöräilijöitä, käveli perheitä ja kirmaili koiria; myös jokunen lenkkeilijä nautti tasaisesta alustasta.


Olin innoissani päästyäni loputtoman tuntuiselle rannalle, jolla ei ollut dyynien pehmeää, upottavaa hiekkaa, jossa oli raskas astella...

Westward Ho! on ainoa kaupunki Englannissa, jonka nimessä on huutomerkki. Eipä niitä taida olla järin montaa muuallakaan! Kylä rakennettiin noin kymmenkunta vuotta sen jälkeen kun Charles Kingsley oli julkaissut romaanin Westward Ho!  ja hupaisaa kyllä, kylä sai kirjasta nimensä, huutomerkkiä myöten.


Nousuveden tullen koko tasainen hiekkaranta peittyy aaltoihin, jotka voivat pärskyä jopa yli kaupungin keskustaa reunustavan rantamuurin. Niin kovalla voimalla aallot loiskivat sinä iltana, kun kävelin illalliselta takaisin majapaikkaani. Tuuli vain yltyi yöksi, mutta voi tätä maisemaa…

Kävelypäivä 9: Westward Ho! - Clovelly

Kommentit

  1. Allekirjoitan, polut ovat kivempia ja mielenkiintoisempia kulkea kuin asfalttitiet, sen osoitti taas tämäkin kierros. Tosin jos olisi ollut pidemmän matkaa noin kapeaa kulkua kuin tuossa toisessa kuvassa, niin olisi saattanut tuntua ahdistavalta. Mutta pääsitkin näköjään oikeaan nukkekirjaan sisälle, sen verran suloisia ovat nuo hempeänväriset rakennukset! ^^ Tämä oli kyllä kaikin puolin ilahduttava postaus, eikö vähiten siksi että paikka on saanut nimensä kirjan mukaan - hassua! :D Huutomerkki vielä kruunaa ihmetyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polku on ihana aina, mutta välillä se suora asvalttikin kelpaa, koska silloin ei ole ylös-alas-mäkiä vaan ollaan tasamaalla. Mutta liika on aina liikaa ;) Kingsleyn kirjat pitää ottaa lukulistalle; Water Babies on lastenkirja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la