Jalkaisin

Luontopolku Kontionjälki osui silmiini, kun etsin sopivan läheltä päiväretkikohdetta. Niinpä pakkasin reppuni ja ajoin Uuraisten Kangashäkkiin luontopolun lähtöpaikkaa etsimään. Ajelin varovasti kelirikkoteitä (Pölykankaantie-Kurrikatu) lähes perille asti, pehmeitä ja reikäisiä kohtia väistellen. Ihan viimeisen tienpätkän eli Kissakadun kävelin suosiolla polun lähtöpaikkaan, kun pikkutien loppuosan kunnosta ei ollut tietoa. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisi ollut fiksumpaa kääntyä takaisin ja siirtää retki myöhemmäksi keväällä, kun kelirikkoaika väistyy. Näytä tämä julkaisu Instagramissa. Henkilön Jalkaisin (@jalkaisin) jakama julkaisu Huhti 25, 2020 kello 6.49 PDT Lähtöpaikan vieressä on pihapiirialue, joten on siellä kissaihmisiä. Liikennemerkki varoittaa tästä kulkijoita varmuudeksi… Luontopolku Kontionjäljen aloituspaikka oli selvästi kyltein merkitty ja infokatoksen liepeillä oli useita harmaantuneita puisia karhuveistoksia. Luontopolku Kontionjäl

Laulavan mörön polku tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin, missä olisi kiva käydä pidemmällä metsäretkellä päiväseltään. Olen viime viikkoina lähtenyt kävelyretkille vain kotiovelta ja siksikin vaihtelu oli jo tervetullutta. Ajaa hurautin Jyväskylästä Sumiaistentielle, parkkasin Laulavan mörön polun pienelle P-paikalle tien varteen ja tassuttelin ensi alkuun kodalle. Kurkkasin sisälle: ei ketään, eikä nuotionkaan jämiä. Opasteet kertoivat selkeästi, minkä verran on matkaa minnekin. Tulipaikalle Keiteleen rantaan Kettuhiekkaan on Sumiaistentieltä reilut 8 kilometriä. Kangasmaaston polkuja oli ihana kävellä, ympärilläni oli hiljaisuus. Seurasin punaisia maalimerkkejä ja huomasin samalla reitillä myös sinisiä nuolia sekä maalimerkkejä. Muutamissa paikoin jalkojeni alla oli myös lunta, joka ei ollut vielä ehtinyt muuttua vedeksi ja imeytyä hiekkakankaalle. Kangaslammen jälkeen oli vielä vähän matkaa aika tasaista maastoa, kunnes kapusin Kaakkovuorelle. Istahdin hetkeksi huilipenkille Kaa

Kivijärven upeassa Lähteen talossa on ehtinyt toimia sen 200-vuotisen historian aikana muun muassa pankki ja sairaala. Suurten nälkävuosien aikana 1860-luvulla täällä yritettiin saada tolpilleen aliravitsemuksen vuoksi heikkoon kuntoon joutunutta väkeä. Lähteen talon hyvässä hoivassa talttui myös oma aamunälkäni mitä herkullisimmalla tavalla: puuroa mustaherukoiden kera, talon omaa omenamehua ja itse leivottua vehnä- ja ruisleipää sekä setsuuria! Voiko olla parempaa? Ennen kuin lähdin päivätaipaleelleni, Maikki- emäntä esitteli minulle vielä tilan vanhemman rakennuksen. Punainen pihatupa on entinen savupirtti, joka on kunnostettu rakkaudella hienoon kuntoon niin sisältä kuin ulkoa. Väylät olivat edellisillan sateen ja yöpakkasen vuoksi liukastuneet reippaasti. Ensiaskeleet reitillä Kivijärven keskustaan olikin otettava varovasti, mutta onneksi kevyen liikenteen väylä oli jo ehditty hiekoittaa. Kivijärven keskustassa Ohitin kotiseututalon ja Tainionmäen koulun. Kävin katsomassa lähempä

Linja-autopysäkki Sinisen tien (kantatie 77) varressa Piispalantien risteyksen tuntumassa Kannonkoskella oli lähtöpaikkani seuraavalle #suomenhalki-retkelle. Jalassa pitopohjakengät, selässä kevyehkö reppu. Näin joulukuun lopussa en tällä kahden päivän retkellä aikonut yöpyä ulkona. Ajattelin, että alkumatkan Sinisen tien osuudella ei olisi järisyttävän ruuhkaista, joten pientareella käveleminen ei huolettanut. Sininen tie on vanha matkailutie, joka Suomessa kulkee meren Vaasasta itärajalle Niiralaan, mutta tie alkaa peräti Atlantin rannalta Norjan Mo i Ranasta ja yltää aina Karjalan tasavaltaan Venäjälle Puudosiin (Puutoinen). Sinisen tien nimen taustalla ovat vanhat vesireitit. Tänä päivänä Sininen tie oli lähinnä harmaa. Nyt Suurussalmen halkaisevaa pengertä ja siltaa ympäröivä Kivijärvi oli vankan näköisen jään peitossa. Piispala sijaitsee miltei näköetäisyydellä tuossa eteläpuolella. Täällä olisi varmasti kiva meloakin joskus! Viuhakka tuuli painoi silti minut etenemään tästä