Jalkaisin

Ampujien majalla oli saapuessani hiljaista. Ei huokunut oviaukosta kutsuvaa munkkien tuoksua, autojakin oli vain muutama, yhdessä rivissä. Hiihtäjiä sivakoi harvakseltaan majan viereistä latua. Eipähän olisi metsässä ruuhkaa. Eikä tietoakaan kuumasta kaakaosta majalla retken päätteeksi. Muistelin haikeana sitä, kun Ampujien majan pihassa oli vielä kota tulipaikkoineen. Vaan nyt takakontista lumikengät esiin ja maastoon. Lähdin läpsyttelemään lumikengillä kädet vapaana, sauvat jätin autoon. Kävelin auraamatonta pikkutien pohjaa ohi ampumaratojen, joilta ei nyt pauke kuulu; ne ovat visusti valkoisen hangen peitossa. Kun tulin latu-uran laitaan, huomasin ladun toisella puolella aiemman lumikenkäilijän jättämän uran, jota peitti vain tuoreimman lumen kerros. Haa, voisin seurata edellisen lumikenkäilijän uraa ja kokeilla ainakin alkuun, mihin se johtaisi. Oma määränpääni oli kuitenkin Karhujärven laavu. Pysähtelin vähän väliä jo ennen kuin saavuin suon ja sähkölinjan laitaan. Niin upeita o

Haukankierros? En ollut siitä kuullutkaan ennen äskettäistä visiittiä Korpilahdelle, mutta näkemäni reittiviitta jäi mieleen. Niinpä suuntasin komean pakkassunnuntain kunniaksi tutkimusmatkalle. Alkajaisiksi poikkesin Korpilahden satamassa tutkimassa reitin opastetaulua kahvila-ravintola Satamakapteenin edessä. Haukankierros (9,5 km) alkaa juuri sieltä: lyhyt pätkä kevyen liikenteen väylää johtaa Kirkkolahden ylittävälle kävelysillalle. Vihreillä maalitäplillä merkitty reitti nousee Päijänteen rannasta mäkeä ylös, Alkio-opiston tuntumaan. Olin laiska ja jätin auton Alkio-opiston tyhjälle parkkipaikalle, enkä lähtenyt matkaan jo satamasta. Tarvitsisinkohan lumikenkiä? Kartan perusteella tiesin, että suurin osa taipaleesta kulkisi teitä pitkin, mutta nappasin kuitenkin lisäpainoksi lumikengät matkaan. Halusin varmistaa, että voisin kavuta Haukkavuoren huipulle, vaikka polulla ei olisi ollut kulkijoita vähään aikaan. Mistä sitä tietää… Kävelyretkeni alkoi Luotsinväylältä, Haukankierrokse

Olipa taas kerran vuoden hämärin kuukausi, eikä lumesta tietoakaan. Mutta mitä jos aurinko yllättäen kapuaa esiin ja valaisee maiseman häikäisevästi? Silloin voi lähteä retkelle vaikka Hitonhaudalle Laukaaseen! Kun saavuimme Valkolantien suunnasta parkkipaikalle, oli siellä tupaten täyttä. Onneksi yksi retkeläinen palasi juuri sopivasti autolleen ja saimme menopelimme häneltä vapautuneelle paikalle. Sitten liikkeelle, ohi nuotiotulillaan houkuttelevan Harisen laavun. Ei nyt ainakaan vielä siihen! Mutta Iso-Harisen kimaltelevaa pintaa oli pakko pysähtyä ihailemaan. Astelimme Hitonhaudan rotkon suuntaan johtavaa pikkutietä, iloiten tästä lumoavan kauniista päivästä. Kuusikko ympärillämme hehkui sammaleen loistoa, auringon kuullottamana. Ajatella. Auringonsäteitä marraskuussa! Marraskuu saa minut aina kaipaamaan talviunille, tai edes möllötysmökkiin, jossa voisi nököttää koko kuukauden mukavasti nojatuolissa, kirja sylissä, teemuki kädessä, varpaat villasukissa, takkatulen loimotuksen val

 Jo useana vuonna ovat Jyväskylän ympäristöluotsien vapaaehtoiset sytyttäneet ulkotulia ja kynttilöitä valaisemaan runopolkua loppiaisiltana. Tänä vuonna Runotulet syttyivät Seminaarinmäen kupeeseen, perinteikkään Moirislammen puistoon. Kolmena aiempana vuonna luontoaiheisia runoja oli päässyt lukemaan vastaavanlaisella runotulikävelyllä Vehkalammen maisemissa Kortepohjassa. Ympäristöluotsien ja muutaman kulttuuriluotsin poppoo vietti toista tuntia Moirislammen ympärillä tallaamassa polkuja ja runopolkua virittelemässä ennen H-hetkeä, iltakuutta. Tarja toi mukanaan myös muutaman hienon jäälyhdyn. Viime vuonna oli täydellinen sää lumilyhtyjen tekoon, mutta nyt saimme nauttia kevyestä pikkupakkasesta, eikä lumipalloja päässyt muotoilemaan. Ympäristöluotsit Pauli ja Pirita toivottamassa kävijöitä tervetulleiksi Runotulille Kynttilöiden, ulkotulien ja lyhtyjen paikoilleen asettelu sekä sytyttely olivat vielä viimeistä silausta vaille, kun ensimmäiset kävijät jo odottelivat runopolulle pääs

  Uusi vuosi alkoi hienosti kävelyllä kauniissa, lumisessa metsässä, sopivasti ennen myrskytuulen tuiverrusta. Tunturihullu eli Sini Malminiemi luotsasi vuoden 2019 alkajaisiksi levollisen kävelyn uudenvuodenpäivän lahjana halukkaille metsämeditaation merkeissä, Metsämieli-menetelmään pohjautuen. Paikaksi hän oli valinnut Haukanniemen, rauhaisan ja rakentamattoman, ulkoilijoiden suosiman niemen parin kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Metsämielikävelyn ohjaaja Sini on aito luontoihminen ja mm. biologi, eräopas sekä mindfulness-ohjaaja ja hän bloggaa luonnosta ja mielenterveydestä. Laitoimme puhelimet äänettömälle ja ennen liikkeelle lähtöä virittäydyimme kävelyyn rauhallisesti hengittäen. Toivoin, että osaisin sulkea korviini edelleen voimakkaana kantautuvat liikenteen äänet pois kävelyn ajaksi. Se hyvä ja huono puoli Haukanniemellä on: sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa… Kävelimme rauhallista tahtia pellolle, tutkimme edessämme avautuvaa avaraa maisemaa. Mihin huomio kiinn