Jalkaisin

Kävelen Länsi-Päijänteentien laitaa kohti Keljoa. Oikealla puolella Kannaksenkadun puoleisen omakotialueen pihat ja talot väikkyvät puhdaslumisten puiden oksien välistä. Kun hidastan vauhtia, häiriintyvät koivuissa pelmahtelevat harakat sen verran, että yksi niistä käy kuin kiusallaan pösäyttämässä kävelytien ylle kaartuvilta oksilta lunta niskaani. Juuri ennen supervaloheittimien koristamaa liikenneympyrää vilkaisen vasemmalle, Keljonkeskuksen puolelle. Hämmästyttävää kyllä, aivan tien laidassa kiinni sitkittelee vielä punainen navetta ja sen vieressä entisen maalaistalon sinapinkeltainen päärakennus. Tämä on ihme siksikin, että kerrostalojen puristus niiden ympärillä tuntuu tiivistyvän hetki hetkeltä. Talon pihaa vartioi toisella puolella jykevä halkopino. Näky tuntuu ihmeelliseltä, sillä matkaa Jyväskylän keskustaan on vain kolmisen kilometriä. Muistelen, että kaupunginarkkitehti Ilkka Halinen on jossain lehtijutussa äskettäin lausunut, että näiltä nurkilta puretaan joku vanha ta...

On jo pimeää, kun kuljen Seminaarinmäellä päärakennukselta kohti yliopiston kirjastoa. Keltaisen sammakkotalon, Villa Ranan , puutarhan puoleisen päätyoven luona seinä näyttää oudon kirkkaasti valaistulta. Päätän kurvata kurkistamassa, mistä on kyse. Hmm. Ihan kuin suksen jälkiä... Kirkas valonheitin on suunnattu seinään päin, mutta tarkoituksena ei suinkaan ole korostaa seinän muotoja, vaan latua, joka suuntautuu määrätietoisella tarkkuudella päin...Pystysuoraa kaidetta. Ja päättyy siihen! Vilkaisen selkäni taakse. Leveille suksille tehty vauhtilatu alkaa päärakennuksen edustan aukiota rajaavan muurin tältä puolelta. Ja kaiteen takana pudotusta on kyllä useita metrejä korkeussuunnassa, mutta ei kovin hurjasti vapaata tilaa ennen Seminaarinkadun viertä alhaalla reunustavaa aitaa. Ilmeisesti tästä saa riittävän vauhdin johonkin näyttävään suksiakrobatiatemppuun, jota valonheittimen turvin aiotaan taltioida... Ehkä on parempi, että en jää katsomaan?

Pyry ei ole Jyväskylässä yltynyt tänään sellaiseksi kuin eteläisemmässä Suomessa. Lumihiutaleita on kuitenkin ilmassa, ainakin Sepänkadulla, Jyväskylän Ammattiopiston tiiliseinässä - nimittäin valotykin heijastamia lumihiutaleita. Ne eivät hätkähtäisi edes sään äkillisestä lämpenemisestä. Syksyn lehdet väistyivät. Mitä näemmekään seinässä keväällä? Väljällä kävelykadulla liikkuu hissukseen väkeä, mutta vailla ostoskasseja. Suomen käsityön museon nalleikkunaa tutkii lapsiperhe ja pienimmät ihmettelevät, miksei näyttelyyn pääse sisälle katsomaan nukkeja ja lämmittelemään. Museon ikkunan edessä puiden jouluvalot koristavat kävelykadun päätä. Niin, Kauppakatu todellakin on tästä Kilpisenkadulta alkaen Aren aukiolle saakka kävelykatua, vaikka auton valot sieltä nyt vastaan väikkyvätkin...Pihaliikenne on tietenkin sallittu. Muutaman askeleen päässä Kirkkopuiston suuntaan, taidemuseo Holvin ikkunoihin on ripustettu joulukuusia, joiden neulaset eivät rapise. Yksi suuri paperikuusi tähtin...

Korkeakoskentiellä on hiljaista ja niin kylmää, että jopa itse Korkeakoski on nyt jää- ja lumipeitteen alla. Ei siis leiju vesihöyryä uoman yllä. Käännän töppöseni toiseen suuntaan ja tarkastelen Korkeakoskentie 1:ssä olevan vaaleanvihreän puutalon päätyyn vaivalla tehtyjä ulkoseinän koristepaneeleita: niistä muodostuu tähtiä, timantteja, ympyröitä. Vanhan talon piipuista tupruaa savu. Mikäli muistan oikein, kiinteistössä toimi vielä 1980-luvun alkupuoliskolla edullinen retkeilymaja. Näyttää siltä, että sitä mukaa kun tietä päällystetään uudelleen ja tie kohoaa korkeammalle, tulee tämäkin talo jäämään ikään kuin kuoppaan. Teitä ei useinkaan "lasketa" alemmas, järkevälle korkeudelle suhteessa vanhempiin vieressä oleviin rakennuksiin. Jouluruuhkasta ei ole tietoakaan, kun kävelen täältä Mattilanpellolta Seminaarinmäen kylkeen, jo laskusuunnassa oleva aurinko selkäni takana. Pujahdan Ylioppilastalon vierestä Ilokiven - sen seminaarilaisten kivenjärkäleen, en ravintolan - luo...

Vielä kullankellertävä, uljas kuu kapuaa hitaasti ylemmäs tummenneella taivaalla, kun kävelen kohti Jyväskylän keskustaa. Moirislammen puiston värit vetävät puoleensa ja koukkaan puhtaan valkealle kävelytielle. Keinovaloissa, lumisten oksien keskellä on jotenkin epätodellinen olo, kuin oudossa talvisadussa. Palaan todellisuuteen kiivetessäni hämärässä lammelta Seminaarinmäen harjulle pitkin kapeaa, lumeen tallattua polkua. Kauppakadulla havaitsen kutsuvaa kynttilänvaloa viereisessä ikkunassa. Galleria Hoppa, Kauppakatu 6, pysäyttää ja rohkenen astua sisälle. Siellä on tämän ja huomisen päivän kello 15.30-20 Äkkigallerian Äkkijoulu . Ehei, siellä ei tule yhtäkkiä kiire eikä etenkään tee mieli pinkaista äkkiä pakoon. Taiteilija Harald Karsten istuskelee itsekin ikkunapenkillä installaationsa Merry Christmas all the Year äärellä. Avarassa huoneessa palavat lukuisat kynttilät ja pyörivät kymmenet enkelikellot. Kun laittaa silmät kiinni, kuulee enkelien lentävän ja helkyttävän tiukujaa...

Viima puskee Tuomiojärvellä naamalle, kun kävelen jäätä pitkin kohti Jyväskylän seurakunnan omistamaa Lehtisaarta . Sähkötön Lehtisaari on nyt talviunilla, sen puna-keltaisen huvilan ovet säpissä odottamassa heräämistä ensi kesään ja lähinnä nuorisotyön kesätoiminnan alkua saaressa. Hienoa, että Lehtisaari on kesät avoinna vierailijoille, jotka noudetaan saareen soutuveneellä sovittuina aikoina. Näin talvella olisi luvallista käydä tekemässä nuotio viereiseen minikokoiseen Koivusaareen. Eipä sattunut polttopuita matkaan... Lehtisaaren vieressä menee suksenjälkiä ja joku on vetänyt pulkkaakin. Jäällä on vielä mukavan vähän lunta, joten kulku ei ole turhan raskasta. Hiihtäjiä laduilla näkyy vain harvakseltaan ja jääkävelylläkin on vain jokunen koiranulkoiluttaja. Polkuni risteää ulkoiluttajiensa perässä tyytyväisenä vipeltävän corgin kulkureittiä, kun suuntaan tuulelta turvaan takaisin mantereen puolelle, Viitaniemeen. Nousen vesilaitoksen jälkeen Eeronkadulta vinosti ylös Taulumäe...

Varhain aamulla mittari kertoo että lämpötila on jo -20 asteen vilpoisammalla puolella. Se tietää kirkasta päivää. Käyn Tampereella Tammerkosken naapurissa, missä on edelleen komeita punatiilisiä tehdasrakennuksia Tampellan vanhalla tehdasalueella. Puut ovat täälläkin huimassa pakkashuurteessa. Vapriikki-museokeskuksen takana on nyt sillanrakennustyömaa. Uutta Tampellan ja Finlaysonin tehdasalueet yhdistävää Palatsinraitin siltaa pitkin pääsee kävelemään tai pyöräilemään parin vuoden päästä. Eli täältä voi sitten oikaista Näsinneulan suuntaan... Ohikulkija huomaa jalkineeni ja pysähtyy tiedustelemaan, mistä Tampereella löytää huopatossuja. "Näyttävät niin lämpimiltä". En pysty opastamaan oikeaan paikkaan, mutta oikeassa kysyjä on - lämpimillä ja keveillä huopatossuilla on nyt loistavaa kulkea.

Kolmannen adventtisunnuntain kunniaksi Turussa on kuulas sää ja kävelijän virkeänä pitävä pakkanen. Kapuan Aurajoelta Samppalinnan vuorelle, jolta on mainiot näkymät kuin silmänkantamattomiin jatkuvan kaupungin yli. Lasten leikkipuiston alapuolella, puolikaaren muotoisella näköalatasanteella värjöttelevät Äiti ja lapsi (Felix Nylund, 1914/1915) ovat saaneet harteilleen lumihuovan. Laskeudun Samppalinnanpuistosta Mustainveljestenkujan graniittiportaille. Portaiden viereiset talot näyttävät ensin puutaloilta, mutta alemmas laskeutuessa näkyy kivijalassa anno 1908 ; taitavat olla talotkin kuorensa alla jyhkeämpää tekoa. Mustat veljekset kujan nimessä puolestaan viittaavat munkkeihin. Ylitän kadun Vartiovuoren puolelle, missä huomion varastaa hulppea, joskin hieman kulmikkaan oloinen Hjorten -jugendtalo - yli satavuotias sekin. Harmi, että sen ikkunoissa olevia lasimaalauksia ei voi ihailla ulkoa, toisin kuin oviaukkoa. Vartiovuoren huipulla siintää Engelin suunnittelema tähtitorni ...

Lauantaina Tammisaaressa ei tarvitse miettiä, missä tapahtuu; sen kun seuraa ihmisvirtaa Kuninkaankadulle, jossa tulevat vastaan ensimmäiset myyntikojut ja joulukuusikauppiaat. Nämä ronskin kokoiset joulupukit, jotka eivät shetlanninponin rinnalla pahasti kalpene, odottavat pääsevänsä uusiin koteihin. Saan kouraani ruotsiksi glögiä SFP:n (Svenska Folkpartiet) pahvimukissa. Tack! Menossa ovat Tammisaaren vanhanajan joulumarkkinat, joilla ilahduttavasti tuntuu olevan pääosin lähialueen myyjiä ja itsetehtyjä tuotteita. Esimerkiksi saaristolaisleipää ja muita leivonnaisia, kalasäilykkeitä, joulukoristeita, huolellisesti koristeltuja piparitaloja ja monensorttista villatuotetta. Tungos tiivistyy, kun pääsen Raatihuoneentorille saakka. Toripöydille ja markkinakansan päälle yhtä lailla tuiskuava lumisade ei ota laantuakseen. Siirryn vaivihkaa helinästä ja helskeestä Tammisaaren kirkon taakse, paljon elämää nähneiden Vanhan kaupungin pikkukujien rauhaan. Vanhan oikeudet eivät kaikkeen riitä...

Lauantaiaamu alkaa hiljalleen valjeta Hangossa. Poikkean meren rantaan, missä maisema on eilisestä kirkkaudesta muuttunut lumipyryiseksi. Aamun värit horisontissa ovat erisävyistä läpinäkymätöntä sineä, joka alkaa sulaa lumisateen harmaudeksi. Unisen Kasinon torneissa loistavat kaksi valvovaa silmää, kuin hassun hyönteisen. Varttia vaille aamuyhdeksän lyhdyt sammuvat, olento menee nukkumaan. Eikä sen sisällä näy edelleenkään ketään... Kävelen vanhan kylpyläpuiston tuntumassa, rannan suuntaisella Huvilakadulla. Lumessa on tuskin muita jälkiä lisäkseni tähän aikaan; vain muutaman pieniruutuisen ikkunan takana ollaan jo hereillä sen verran, että valot olisivat syttyneet, akkunan jouluvaloja lukuun ottamatta. Ohitan vanhoja huviloita, joku näyttää uudemmalta kodilta, entä tämä hupaisasti nimetty kaksikko? Java ja Sumatra taitavat olla aika uutta tuotantoa, mutta ne istuvat aika hyvin muiden sekaan. Mutta onpa tuo ruskea huvila kaunis! Entä millaista olisi asua tuossa keltaisessa? Linn...

 Hanko on ollut minulle pieni tuntematon. Kesäkaupunki rannikolla. Tilanne on muuttumassa, sillä kävelen perjantaina lähes kevättalvisen kirkkaassa auringonpaisteessa kohti Hangon edustalla vapaana lainehtivan meren rantaa. Bulevardin laidalla rannan tuntumassa kaunis sininen puutalo on autiona paraatipaikalla. Menen teekupilliselle sen takana olevaan valkoiseen Villa Orrmaniin, missä Alans Cafe pitää majaansa antikvariaatin ja käsityöpuodin kanssa. Suklainen kääretorttu maistuu taivaalliselta. Siitä saa sopivasti virtaa ulkoiluun tässä lukuisien huviloiden kaupungissa. Villa Tellina, Appelgrenintie Itälahti on sillä puolella kaupunkia, johon veneetön ja autoton luultavasti astelee ensimmäisenä, kun pyrkii rantamaisemiin. Kävelen Appelgrenintietä kohti talveksi hiljennyttä Casinoa (hetkonen -  savukiehkura nousee piipusta?!). Kun seison sen edessä rannalla, tuntuu jo kuin olisin ulkomailla. Casinoa vastapäätä loiskivat aallot. Hiekkaranta on nyt lumen ja jään peitossa, mu...

Voionmaan lukion katutason ikkunat Keskikadun ja Voionmaankadun kulmassa ovat taas saaneet jouluisen ilmeen. Kuka muistaa, millaista oli tehdä koulussa "lasimaalauksia" karheapintaisesta mustasta paperista ja rapisevasta, läpikuultavasta silkkipaperista?  Hauskaa, että nämä silkkipaperilasimaalaukset on kiinnitetty ikkunoihin ohikulkijoiden iloksi. Liekö täällä harrastettu samaa jo Tipulan aikoina...Tällä paikalla toimi nimittäin aiemmin Jyväskylän tyttölyseo. Mistä löytyykään Jyväskylässä oikeita lasimaalauksia? Ainakin kaupunginkirkosta ja Yrjönkadun katolisesta kirkosta. Ja Lounaispuiston viereisen puuhuvilan tornissa on somat värilasit... En kuitenkaan lähde metsästämään näitä lasimaalauksia, vaan haen lisää joulutunnelmaa alkuiltaan Pitkäkadun ja Ahdinkadun välissä olevan kerrostalon pihalta. Pitkäkadun puolelta näkyy parkkipaikan takana komeileva kuusi, joka on saanut jouluvalot ylleen. Kiitokset taloyhtiölle!

Lähden yliopiston kampukselta alas Kramsunkadulle. Heti kadun yläpäästä käännyn kerrostalon jälkeen oikealle, vilkaisemaan mitä on numero viitosessa. Kramsunkatu 5 onkin iso ja avara pihapiiri, jonka läpi ei saa kävellä. Paikassa toimii Jyväskodit Oy:n palvelukoti , joten suotakoon asukkaille rauha. Pihapiirin vanhan päärakennuksen (jota on jatkettu lisäsiivellä) edustavan puolen näkee paremmin alapuoliselta Alvar Aallon kadulta - näin talviaikaan, kun lehtipuut eivät estä näkyvyyttä. Palaan kuuliaisesti Kramsunkadulle, oikomatta laittomasti numero viitosen pihan läpi. Kerrostalon kiertämällä pääsee omakotitalojen Mattilankadulle, jolta poikkean heti vasemmalle, Mendelininkadulle. Sitten olenkin jo Kramsunkatu viiden pihapiirin tällä puolella, mistä näkee soman, arvaukseni mukaan empireä henkivän vanhan talon. Keltaiseen vaakalaudoitukseen on maalattu hauskasti valkoisella ulkoseinää rytmittävät "pylväät". Lehtisenkuja viettää jyrkästi alaspäin. Kuja oli aiemmalta nimeltää...

Tulen Jyväsjärven sataman suunnasta kävelyputkea pitkin Kilpisenkatua kohti. Kaupunginteatterin takaa kajastavat Jyväskylän kaupungin virallisen joulukuusen valot. Siispä Kirkkopuistoa kohti kuusen tarkastukseen! Kun saavun kaupunginteatterin nurkalle, vilkaisen ennen kadun ylitystä oikealle, missä hupaisa häkkyrä näkyy Soneran rakennuksen paljaassa seinässä. Mistä on kyse? Ai niin, tämä on se valoteos, joka ei toiminut, kun olin lokakuussa opastetulla kävelykierroksella Valon kaupungin merkeissä. Jaakko Niemelän teos Malli kuvitellusta rakenteesta on koko ajan pienessä liikkeessä. Kiva että teoksen elinkaari jatkuu alkuperäisen päättymispäivämäärän (lokakuun lopussa) jälkeenkin. Menen sitten Kirkkopuiston laitaa Kilpisenkadulta vasemmalle, ohi puiston laidan aitojen, ja käyn kaupungintalon vastapäiselle aukiolle. Komea joulukuusi on mielenkiintoisesti valaistu. Tulee mieleen hieman ujostellen helmojaan nosteleva, iltapukuun sonnustautunut kuusineitonen, ensitanssiaisissaan. On...

Kävelen kaupungin halki talviaamun sinessä. Punertavat laikut taivaalla eivät vielä lupaa valoa kuin varovasti. Melkein hätkähdän, kun hiljaisella, hämärällä polulla tulee joku vastaan. Talojen liepeillä jo moni arkisin huomaamaton havupuu on saanut valohunnun oksilleen ja noussut varjoista näkyviin. Ohitan Sepänkadun komeat, valaistut kuuset. Mukavaa, että jouluvaloperinne ei säästövimmassa ole katkennut. Tulen Väinönkatua alas ja poikkean Vapaudenkadun kulmasta piirun verran vasemmalle, kurkistamaan Oikeustalon seinää ja pihaa. Karun pihan komistus pääsee parhaiten oikeuksiinsa näin pimeällä tai vähintään hämärässä, sillä kauempaa katsottuna huomio kiinnittyy eritoten vaalealla seinäpinnalla, ikkunoiden yläpuolella leikkiviin kiehtoviin varjoihin, jotka hissukseen liikkuessaan muistuttavat lastenhuoneeseen ripustettua mobilea. Harald Karstenin taideteos Maan ja taivaan välillä on taiten valaistu vinosti alhaalta. Varjoleikistä katseen voikin sitten kääntää itse metallijalkaiseen ...