Jalkaisin

Astun Seminaarinmäen kampuksella sivuun hiekkakäytävältä. Ihan suruttomasti nurmikolle, muhkeiden koristeomenapuiden alle, pudokkaita väistellen.  Pieniä, enimmäkseen vihreäposkisia omenaisia riittää. En hoksaa kokeilla, miltä ne maistuvat; jostain aiemmasta pikkuomenan maistamisesta on jäänyt kirpeä maku suuhun. Itse asiassa, miksei Aallonpuistoon ole istutettu "oikeita" omenapuita, joista opiskelijat voisivat napsia ohimennen syksyn satoa suuhunsa, poimia evästä päiväksi? Hyvähän täällä on haaveilla. Ehkä koristeomppupuut ovat komeampia kukkijoita. Jyväskylän seminaarin aikaan Seminaarinmäen alueella oli mm. kasvitarhoja ja -huoneita sekä hedelmäpuutarhoja, joissa saivat ahertaa puutarhurien ohella myös opiskelijat - osana opintojaan - mutta satoakin käytettiin seminaarin ruokahuollossa. Laskeudun yliopiston päärakennuksen vierestä alas rinnettä ja pujahdan Villa Ranan villiintyneeseen puutarhaan tuomen oksien lomasta. Täällä on kuin muistona hyötypuutarhasta pari ihan

Kävelen Harjun yli kohti kaupungin keskustaa. Jyväskylä joko säästää tai jossain on piuha poikki; Harjun lyhtypylväät ovat pimeinä. Silmäni alkavat tottua valon vähyyteen ja kävelytien asvaltti alkaa näyttää yhä vaaleammalta, erotan sävyjä. Kuulen jostain takaani askelia, sitten hyräilyä. Huomaan että en pidä moisista äänistä juuri tässä ja nyt. Vaan pelottaako? Ei. Kipitän puurappuset alas ja edessäni hohtavat Harjukadun kerrostaloasukkien kodit. Tälläkin puolella Harjua on suuri osa ajoradan laidan lyhtypylväistä pimeinä. Tuntuu oudolta, sillä kaupungin keskustassa sitä odottaa olevansa valojen ympäröimä aina ja kaikkialla. Valot ovat pimeinä nimen omaan Lyseonkadun kohdalta Sepänkadun suuntaan, yliopistolle päin valot jo palavat. Pimeyden maantiedettä. Miltä tuntuu kulkea Harjukadun laitaa pimeässä? Itse Lyseonkatu on normaalissa yövalaistuksessaan. Siiontemppelin koristebetoniseinä hohtaa häikäisevää valkeutta, kauempaa erottuvat Yliopistonkadun kerrostalot ja torin alle johtava

Lauantaiaamuna jännitän, onko Turussa pouta. Sadetakki saa olla ilokseni vain varalla repussa, kun kävelen kauppatorin myyntipöytien väriloiston läpi - kaikkea auringonkukista kauden mahtaviin vihanneksiin ja sieniin. Mutkittelen torin laidalle haromaan katseellani lyhtypylväitä - ja tuossa pilkottaa kyltti, jossa on valkoinen tausta & musta raita alalaidassa: sarjakuvaliikennemerkki . Ilkka Heilä ja bussipysäkin työvelvoitettu B. Virtanen ... Läheltä löytyy myös Kaisa Lekan Pakollinen ystävällisyysvelvollisuus .  Ja tietenkin sarjakuvanmetsästyshenkeen sopivasti Antti Hopian & Nina Laakson Kirjaston kissat ja Seikkailupääkaupunki 2011 -toimeksianto. Ei näy koiraa. Siispä seuraan tylsästi vain karttaa ohi Tuomiokirkon, matkalla Halistenkoskelle. Piispankadulla roikkuu ihana Cafe Mansikkapaikan kyltti, mutta kahvila ei ole auki. Liitutaulu ikkunassa ilmoittaa peräti, että Mansikkapaikka sulkee juuri nyt ovensa: lauantai-iltapäivällä myydään kahvilan irtaimistoa kahvipan

Perjantai-iltapäivänä nostan repun selkääni Turun satamassa, missä Kiroileva siili komeilee sarjakuva-liikennemerkissä. Päivän ensimmäinen! Kävelytie johdattaa Turun linnaan, missä valmistellaan jotain konserttia VIP-telttoineen; itse tiirailen, mistä löytyisi Pertti Jarlan piirros, ja tutkailen samalla linnan edustan muutakin taiteellista antia. Hej hylje ! Stefan Lindforsin muotoilemia, esimerkiksi Anu Halmesmaa n taiteilemaa hyljeteosta, kannattaa katsoa myös takaapäin. Flux Aura -teossarjasta linnan puistossa ovat esillä Kari Cavénin Taivaan lahjat - peilinpalasilla peitetyt, taivasta, puita ja maata heijastavat kivet nurmikolla. Ja siinähän se Jarlan uhkaus linnaan pääsemisestä onkin - helppo nähdä, jos tulee oikeasta suunnasta. Lähden kävelytielle lähemmäs Aurajoen rantaa ja sen varteen parkkeerattuja aluksia. Bore- laiva on aloittanut hostellina (en ihmettele, että se on River Hostel Turku, ettei kuulostaisi kovin tylsältä...), Karjala-tykkivene on onneksi enää muse

Toinen ilta Turussa, pimeä on laskeutunut. Enää ei ole Taiteiden yö, mutta lähden silti katsomaan, valaisevatko Vartiovuorta vielä tänäkin yönä lyhdyt. Eilen Vartiovuorella saattoi olla Pimeyden 876 sävyä -Lyhtypiknikillä . Oliko siellä kenties niin monta lyhtyä? Kun käännyn valaistulta kadulta hämärään puistoon, josta kantautuvat siellä täällä pitkin nurmikkoa istuskelevien nuorten äänet, ei alku näytä lupaavalta. Vain tavallisia puistovalaisimia. Onneksi (ennen kuin hämärä puisto alkaa arveluttaa) erotan kohta pienen matkan päästä värillisiä valoja - siellä ovat lyhdyt. Vinkki piti paikkansa! Eriväriset ja erimuotoiset, jännästi humisevat värilyhdyt on ripoteltu nurmikolle, puistokäytävien reunoille ja kallioiseen rinteeseen. Olen astunut satumaahan! Lyhdyt ovat sipulin, kynttilänliekin tai kurpitsan muotoisia - ja erikoisimmat muistuttavat hulmuavien liekkien rypästä. Vaikka täällä ei vallitse totaalihiljaisuus, vaan puheääntä, naureskelua ja huudahtelua kuuluu nurminautiskelij

Astun illalla junasta Turun asemalle ja lähden kävelemään kohti majapaikkaa. Tosin hyvin hitaasti, sillä ensin on löydettävä aseman seudulta pari sarjakuvaliikennemerkkiä. Jossain pitäisi olla yksi Kiroileva siili ? Viimein näen äkeän piikkiolennon . Teos on jalkaimmeiselle epäkurantisti laitettu katsomaan taksijonoa... Bongattuani vastapäisestä puistosta Jyrki Nissisen liikennemerkin suuntaan seuraavaksi Puolalanmäelle. Kapuan ylös portaita ja ihastelen rinteessä, kerrostalojen katveessa olevia somia puutaloja. En nouse aivan Taidemuseolle saakka, vaan käännyn oikealle. Puiston avaralta nurmikkorinteeltä äkkään seuraavan Milla Paloniemen siilin, tuttuja fingerporilaisia ja pari muuta sarjistaulua.Mikä hauska alku illalle! Yliopistonkadulla kököttää myös toista katutaidesarjaa eli yksi kymmenistä Hei hylje! -veistoksista, joita on ripoteltu taiteellisten liikennemerkkien tapaan eri puolille kaupunkia. Veistokset viesteineen ovat Itämeren asialla; jokaisen on koristanut eri tait

Päätän uhmata kenties alkavaa sadetta ja lähden veden läpi päästävissä varusteissa ulos. Eikä siinä vielä kaikki, mutta kiinnitän kävelysauvojen tarranauhat ja lähden epähitaalle kävelylenkille. Viuh, viuh, työntävät kepeät sauvat vauhtia ja kehon lämpö alkaa nousta. Sauvakävellessä katselee eri tavalla ympärilleen. Etenkin kun ei ole liikkeellä yksin. Kun kaksi rinnakkain kulkevaa, samalla keskustelevaa kävelijää jakaa jalkakäytävän tai kävelytien leveyden, on tilaa käytettävä eri tavalla. Huomaan katsovani tavallista enemmän tien pintaa, jonka reunamilta löytyy omituisia halkeamia ja epätasaisuuksia, joita normaalisti ei edes tajuaisi. Irtosoraa, joka luistaa kävelysauvan kumitulpan alla. Lammikoita, jotka on kierrettävä, ja mistähän kiertäisi. Viuh, viuh. Vauhdikkaammin liikkuessa tuntuukin olennaisemmalta selvittää, miten jatkaisi mahdollisimman sujuvasti lenkkiään, eikä niinkään tarkkailla tiiviisti, minkä kaiken ohi kulkee. Saati että tulisi pysähdeltyä kuin pakollisissa paik

Metsä on tähän(kin) aikaan vuodesta ihmeellinen. Mustikan- ja juolukanvarvut notkuvat pulleita sinisiä marjoja, puolukat kirittävät poskiaan punaisiksi. Vanamot ojentautuvat ujosti mutta pontevasti vaatimattomaan mittaansa kuin olisivat pitkävartisia liljoja. Sammal joustaa pehmeästi jalan alla ja ponnahtaa askeleeni jälkeen ennalleen. Vehreyden sekaan on sirottautunut siellä täällä silmiä hämääviä keltaisia lehtiä, kun haen maastosta kanttarelleja. Mustien torvisienten suojana on kuivuneita harmahtavia lehtiä tai heinää. On oltava tarkkana, etenkin loppuiltapäivän häikäisevässä auringossa, että erottaa etsimänsä. Hakkuuaukealla muistelen polkua, joka kulki aiemmin mäntymetsän laitaa, mutta polun reitti on hautautunut ryteikön ja vatukon alle. Peruskarttoihin merkityt vanhat polku-urat jäävät helposti metsäkoneiden muokkaamassa maisemassa unholaan. Katoava luonnonvara ajalta, jolloin metsässä käveltiin enemmän. Edelläni on kulkenut ja levännyt hirvi, tuossa on pysähtynyt teeri. I

Melkein hieraisen silmiäni, kun tulen aamulla kadulla Cygnaeus-lukion kohdalle. Teltta. Eikä vain yksi, vaan monta... Mitä ihmettä? Wilhelm Schildtin kadun ja Nisulankadun kulmauksessa, pääsisäänkäynnin tuntumassa, on lukuisia erilaisia telttoja tiiviissä rykelmässä. Lähinnä ovea näytetään olevan jo pihalla aamiaispuuhissa. Okei, tänään on Jyväskylässä lukuvuoden ensimmäinen päivä, mutta miksi ihmeessä joku haluaa telttailla juuri tässä? Aamuaurinko alkaa lämmittää ja varmasti myös herätellä nukkujia viimeistään nyt. Takaisin telttaansa kömpivä neitonen armahtaa minua ja kertoo, että Cygnaeus-lukion abeja on jo parina viime vuonna tullut viimeistä kouluvuotta edeltäväksi yöksi telttaan koululle. Aiemmin paikalla ei kuitenkaan ole ollut näin lukuisaa joukkoa telttoja. Lakinnoston arvoinen idea! Ehkä abit odottavat todella kiihkeästi sekä kouluvuoden alkamista että päättymistä, kun ovat näin malttamattomina koulun pihalla... Iloista abivuotta Cygnaeus-lukioon :)

Osun Jyväskylän iltatorille vahingossa, kävellessäni keskustaan. Kesäkeskiviikkoisin pyörivällä iltatorilla on nyt viiden jälkeen hiljaista, liekö osuutensa tällä vaihtelevan pilvisellä säällä. Muutama satokauden tuotteiden eli lähinnä marjojen myyjä tarjoaa auliisti maistiaisia houkutellessaan ostajia. Tottahan siitä täytyy myös ostaa mukaan muutamaa sorttia. Jokunen kirpputorimyyjä on myös levittänyt tavaroitaan esille - löytyy esim. mainio valikoima itse tehtyjä kangaspussukoita - ja poliisiauto päivystää esittelyhenkisesti torikunkun tuntumassa. Harmi, että tori on jäänyt korttelipykälän verran sivuun jalankulkijavirrasta eli kävelykadusta! Täällä soisi olevan paljon enemmän elämää, tilaa kun riittää. Kalakauppa Mäkisen rempseästi koristegraffitoitu (tekijä Cons 2010) torikoju on jo kiinni tältä päivältä. Jos muistan oikein, on tilalla ollut toisenlainen maalaus aiemmin. Joku voi pitää kojua töhrittynä, mutta onhan tämä hauskempi kuin tylsä yksivärinen seinä. Kun kävelen illemmal

Aamubussi jättää minut Laukaan Peurungan kylpylähotellin tuntumaan; käyn katsomassa rakentumassa olevan uuden kylpylähotellin työmaata ennen kuin siirryn seuraamaan sinisillä maalimerkeillä merkittyä Metsoreittiä pohjoiseen. Miltei tasaista mäntykangasta on mukava astella, etenkin kun alla on leveä ja hyvä polku. Rupattelen hetken pyörää taluttavan, marjastamaan tulleen rouvan kanssa ja päivittelemme mustikoiden runsautta. Pian kangasmaasto muuttuu vehreämmäksi ennen kuin olen kohoan mäntyvoittoiselle harjulle, Oitinmäelle. Lämmin ja kostea keli saa hidastamaan askeleita sen verran, että lopulta ihan pysähdyn... Poimimaan kipollisen mustikoita. Niitä ei todella voi vastustaa. Oitinmäen kiertävän luontopolun varrelta, lenkin ylempää kiertävältä haaralta voisi nähdä männynlatvojen lomasta pilkahduksen Vatianjärveä, mutta laskeudun nyt suorinta tietä siistin kodan vieritse Kuusaan koskea kohti. Poikkean Kuusan Nuorisoseuran (1907) keltaisen seurantalon (1914) pihan poikki, Kanavateatte