Jalkaisin

Varhain eräänä elokuisena perjantaiaamuna hyppäsin Jyväskylässä taas linja-autoon ja matkasin kohti pohjoista, jatkamaan kävelyäni Pikkukylästä,  jonne olin edellisellä reissulla talsinut . V.Alamäen bussi lähti porhaltamaan nelostietä reipasta vauhtia Rovaniemelle, kun minä siirryin pysäkiltä kevyen liikenteen vähäväkiselle väylälle. Enää yksi yö välissä ja sitten olisin minäkin Rovaniemellä! Kiitin mielessäni säänhaltijaa mitä lumoavimmasta loppukesäisestä päivästä, jossa oli jo mukana ripaus alkusyksyn tunnelmaa. Osa koivuista oli jo vaihtamassa palttoonsa väriä vihreästä keltaiseksi. Surin jälleen yhden hiljenneen pihapiirin kohtaloa. Lehdonkankaan jälkeen jouduin siirtymään vähäksi aikaa piennartallaajaksi, kun kevyen liikenteen väylä päättyi. Iloitsin kuitenkin siitä, että Rovaniemi oli enää 44 kilometrin päässä. Paitsi että Rovaniemen raja tulikin vastaan miltei saman tien! Olin siis jo melkein perillä, kun jätin hyvästit Tervolalle, mutta olihan sinne Rovaniemen keskustaan ...

Heräsin Tervolan Tervolahovissa harmaaseen päivään – kenties sadetta siis luvassa. Laitoin huoneeni keittiönurkkauksessa aamiaisen ja pistin suosiolla vedenkestävää kävelykampetta päälle, kaiken varalta. Palasin Tervolan kirkkomaisemiin ja palasin Kemijoen yli siltaa pitkin. Tervolan vanha ja se uudempi kirkko eivät näyttäneet yhtä huikeilta harmaata taivasta vasten kuin edellisenä päivänä, saapuessani Tervolaan . Ei se mitään. Kun tähysin pohjoiseen, laskin kaukana siintävien puunlatvojen yltä ainakin yhdeksän tuulivoimalaa. Käpöttelin nyt nelostien varteen Nesteen huoltoaseman ohi, taskussani edellisenä iltana kirjoittamani postikortti, joka oli enää postittamista vaille. Äsh. Tervakuksan huoltoasemalla oli postilaatikko. Plus aina kannatti käyttää hyväkseen tilaisuutta käydä vessassa. Tein täyskäännöksen, käväisin huoltoasemalla ja palasin takaisin nelostien pientareelle, kuraroiskeisiin. Tienviitta kertoi, että Rovaniemelle oli matkaa enää 70 kilometriä. Ei enää monen päivän juttu ...