Kävellen Suomen halki 44: Pikkukylä-Hirvas
Lehdonkankaan jälkeen jouduin siirtymään vähäksi aikaa piennartallaajaksi, kun kevyen liikenteen väylä päättyi. Iloitsin kuitenkin siitä, että Rovaniemi oli enää 44 kilometrin päässä.
Paitsi että Rovaniemen raja tulikin vastaan miltei saman tien! Olin siis jo melkein perillä, kun jätin hyvästit Tervolalle, mutta olihan sinne Rovaniemen keskustaan vielä matkaa. Leunankankaan maisemissa ilahdutti, että pääsin taas kävelytien asvaltille, pois autojen jaloista. Saavat huristella vaikka satasta ihan rauhassa.
Pääosin sain tuijotella tienvarresta metsää, mutta välillä ”puuseiniä” rikkoivat aukeat pelloille, niityille ja jopa kauemmas vaaramaisemiin. Siellä se Kemijoki edelleen virtasi.
Saavuin Jaatilaan. Kemijoen toisella puolella kohoaa muun muassa Jaatilanvaara.
Syksy lähestyi todellakin; näin komeaa pihlajanmarjaparaatia en ollut nähnyt aikoihin. Tiirasin kohta yhden talon katonharjalta erottuvaa tuuliviiriä. Se näytti ihan poron muotoiselta.
Riemukseni huomasin, että ei tarvinnut alkaa kartasta arvailemaan, minkä verran matkaa olisi yöpaikkaani. Hotelli Metsähirvas ystävällisesti kertoi tienvarsimainoksessa, että sinne oli taivalta jäljellä enää 20 kilometriä! Yksi pieni hilppaisu enää…
Mikäs tässä oli kävellessä, näin hurjan hienossa säässä. Lämpötila ei ollut helteinen, vaan sellainen sopivan lämmin lyhythihaisessa kävelemiseen, ja tien varrelta tupsahti aina eteen kaunista katsottavaa.
Toiveikkain mielin astelin myös Jaatilan seisakkeelle. Ikävä kyllä toivo oli turha, sillä poikkeusoloista johtuen kahvila ei ollut avoinna. Olisi kyllä ollut justiinsa semmoinen välipalan paikka, mutta piti tyytyä hörppäisemään vettä. Pihaan pysähtyi samaan aikaan myös pyöräilijä, jolle kävi yhtä ohraisesti.
Petäjäiseen saavuttuani aloin uumoilla, että olin sähköntuotannon lähimaastossa. Sen verran järeät voimalinjat halkoivat maisemaa.
Olihan sitä voimalaitosta käytävä sitten katsomassa, kun lähituntumaan satuin. Poikkesin nelostieltä Kemijoen tykö, Petäjäskosken voimalaitoksen (valmistunut 1953-1957) viereen pitämään evästaukoa. On mahtanut olla huikea uoma silloin vapaana virratessaan.
Kuohuja ei täällä yläjuoksulla näkynyt, vaan Kemijoki virtasi leppoisaa tahtia vieressäni, kun istahdin alas nurmikolle tämän turbiinin viereen välipalalle ja juomaan vettä. Teki hyvää lepuuttaa vähän jalkoja.
Huilin jälkeen palasin kiltisti takaisin nelostien varteen ja ensiksi riemastuin, että Oilin tilapuoti, mitähän siellä olisi tarjolla? No, eihän minulla niin hyvä onni ollut, että Oilin tilapuoti olisi ollut avoinna, sillä tilapuoti oli kyltin mukaan avoinna vain lauantaina 10-17 tai sopimuksen mukaan. Jätski olisi kyllä maistunut, mutta jospa toisen kerran sitten.
Niinpä virkistin itseäni jätskin sijasta Kemijoki-maisemilla, joita oli vielä tarjolla. Pieni särö maisemaan tuli siitä pienehköstä tummanruskeaturkkisesta eläimen raadosta, joka odotti minua pientareen laidalla. Kenties minkki? Siinä tapauksessa ei niin harmittanut, sillä tämä vieraslaji kuuluu inhokkieni listalle.
Aurinko jatkoi hehkutustaan, minä tasaista taivaltani maalaismaisemissa. Tien poskessa oli MKV-tarralla merkitty punainen postilaatikko, jonka kannen tietenkin uteliaisuuttani avasin. Muurolan Kisaveikot -urheiluseuran kuntoliikuntasuorituksiahan sinne kerättiin.
Mutkanperän paikkeilla junarata kaartoi nelostien länsipuolelta lähelle minun väylääni. Edessä oli sen jälkeen taas yksi pitkä suora, mutta Muurolassa täytyi olla kauppa…
Aivan oikein! Muurolan S-marketista sain viimeinkin kaipaamani jäätelön piristämään päivän viimeisiä kilometrejä ennen Hirvasta. Rovaniemikin näkyi olevan enää reilun parinkymmenen kilometrin päässä.
Hiljaista näkyi olevan Muurolassa, vain muutama ihminen liikkeellä. Ohitin Landmark Travelin hotellikyltin, mutta avara pihapiiri vaikutti siltä, että kyseinen majoitusliike ei ollut vähään aikaan ottanut asiakkaita. Liekö sekin koronan vaikutusta.
Hyvin pian Muurolan jälkeen edessäni avautunut Ternujoen maisema oli aivan ihastuttava! Kävelytie johdatti minut sillalle ja sain nauttia ilta-aurinkoisesta säästä ihan omin keskenäni.
Sen verran jo väsytti, että päätin pitää ilta-aurinkotauon kaarisillalla, joka oli meidän kevyen liikenteen edustajille varattu. Yöpaikkaan ei ollut enää pitkälti, mutta arvelin, että näin hienoa maisemapaikkaa auringon kera ei tulisi enää tänä iltana vastaan. Ah ihanuutta!
Kiittelin samalla retkikenkiäni siitä, että ne olivat tuoneet niin mukavasti ja sujuvasti jo tänne saakka. Eläköön Meindlit, joita ei ollut tarvinnut ajaa sisään, vaan joilla pystyi tassuttelemaan huoletta pidempiäkin matkoja aika lailla kylmiltään.
Hirvas
Hotellin isäntä toivotti minut illan vilakalla lämpimästi tervetulleeksi ja oli erityisen ihanaa, että vaikka ravintola oli illalla koronarajoitusten vuoksi kiinni, minulle oli järjestynyt etukäteen tilaamani iltapala, valmiiksi huoneen jääkaappiin.
Kyllä oli ihana astua kauniiseen hotellihuoneeseen, käydä suihkussa, ottaa jääkaapista iltapalatarjotin esille ja syödä erinomainen salaatti tykötarpeineen päivän päätteeksi. Tuntui jännältä ajatella, että vuoden 2020 osalta #suomenhalki-reissuni olivat lähellä päätöstään; enää yksi kävelypäivä jäljellä. Ei muuta kuin unille.
Parasta / mielenkiintoisinta
- Mahtavan aurinkoinen loppukesän sää
- Kemijoki- ja Ternujokimaisemat
- Hotelli Metsähirvas, ystävällinen vastaanotto, kiva huone ja iltapala
Kävelypäivä
- 21.8. 2020
Kommentit
Lähetä kommentti