Jalkaisin

Kotkasta tulevat mieleen muun muassa meri, Kairo (se ravintola) ja Junnu Vainio. Kotkan poika Juha ”Junnu” Vainio alias Juha ”Watt” Vainio (1938-1990) rikastutti Suomen musiikkielämää paitsi häkellyttävän monilla ja hienoilla sanoituksilla, myös lukuisilla sävellyksillä ja laulajana. Junnun lauluseura ry (nykyään Juha Vainio -seura ) ehdotti edesmenneelle musiikkimiehelle nimikkokatua Kotkaan ja sellainen nimettiinkin vuonna 2011. Ruotsinsalmenkatu jatkuu rantamaisemissa Juha Vainion katuna Tallinnankadun / Gutzeitintien risteyksestä aina Kuusiseen saakka. Päätin käyttää aurinkoisen pakkaspäivän valoisia tunteja seuraamalla Junnu Vainion sanoja eli riimikiviin tallennettuja Vainion sanoitusten pätkiä kadun vartta pitkin. Siitäkin huolimatta, että viima puhalsi mereltä välillä hyvinkin purevasti poskiin. Ennen sanoituskiviä pääsin ihmettelemään kameleita, jotka tepastelevat katua ja tehdasaluetta erottavalla aidalla. Palmut eivät huojuneet tuulessa, eikä läheltä nähnyt aidan taa, mis

Kirpeänraikas ja auringonsäteitä lupaileva pakkassää, kunnon villasukat ja huopasaappaat, lämpimänpörröiset rukkaset: mikä etten voisi käydä pienen pienellä retkellä Valkmusan kansallispuistossa, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Lähdin matkaan Kotkasta ja tuli tehtyä aluksi pieni harharetki: ajoin vahingossa Pyhtään kirkolle saakka, koska en ainakaan havainnut kääntymisopastetta Valkmusan kansallispuistoon (tielle 3562), jos tien laidassa sellainen opaste oli. Googlaus pelasti ja palasin kiltisti tulosuuntaani, käännyin oikealle tielle 3562 ja sen varrella opasteet sitten ohjasivat minut oikeaan eli Simonsaaren pysäköintialueelle. P-alue oli typötyhjä. Pakkaspäivään oli luvassa valoa melko lyhyen aikaa, olihan joulukuun alku ja itsenäisyyspäivän viikonloppu. Luin nopeasti Valkmusa-infon. Olinkin ihan tyytyväinen siihen, että tarjolla oli lyhyt reitti helpossa maastossa: Läntisen keitaan lenkin pituus oli 2,3 kilometriä. Saisin nauttia kivasta pienestä kävelyretkessä hiljaisuu

Jyväskylän Palokassa sijaitsevan Kirrin ja Vehniän (Laukaa) välinen moottoritie on ollut rakenteilla vuoden 2019 toukokuusta saakka ja sen valmistuminen lähenee huimaa vauhtia, peräti etuajassa eli nähtävästi viimeistään tammikuussa 2022. Väylävirasto ja Jyväskylän Latu ilahduttivat ja järjestivät lauantaina 20.11.2021 ulkoilutapahtuman, jonka merkeissä tuota reittiä pääsi ihan luvan kanssa kävelemään ja pyöräilemään. Tapahtuman eli noin neljän tunnin ajan tuolla tulevalla Kirri-Vehniä -valtatieosuudella oli siis peräti nelikaistainen kevyen liikenteen baana käytettävissä, eikä autoja kulkijoiden tiellä. Enää hieman keskeneräisenä. Autoliikenne kun soljui vielä ”vanhaa” nelostietä sekä Puuppolasta Vehniälle rakennettua rinnakkaistietä pitkin. Heti ensimmäisenä oli vastassa kallioleikkaus, joka on näyttänyt valtavalta jo kauempaa nelostieltä katsottuna, kun sitä on työmaan edetessä tullut seurattua. Muistelin sitä, kun lapsena hiihtelin jossain tuolla kallioiden päällä, hiekkakuopat k

Lokakuinen lauantai, vuokramökin pöydällä houkutteleva Tahkon maastoreittikartta eri vaihtoehtoineen. Kello oli jo ylittänyt puolenpäivän, mutta ajattelin, että ehtisin kuitenkin hilppaista Rahasmäen kierroksen vielä valoisalla. Kaiken varalta laitoin pikkureppuuni termospullon ja eväspaketin lisäksi kuitenkin otsalampun ja heijastinsysteemin, sillä eihän sitä koskaan tiedä. Käpsyttelin Simunaniemestä tienpätkän kautta Rahasmäen reitille, joka lähti vähitellen nousemaan Tarpisenmäelle. Maastopyöräilijöitä tuntui tulevan ehtimiseen selkäni takaa. Vaikka reitillä oli kaksi vierekkäistä kulku-uraa ja vierestä mahtui polkemaankin, alkoi tuntua siltä, että ylöspäin tarpovan kävelijän kuuluu väistää takaa tulijoita siirtymällä kokonaan syrjään kaksipyöräisten kiitäjien tieltä, jotta he saavat valita ajouransa vapaasti. Tarkistin vielä kartasta, että reitti oli varmasti merkitty sekä pyöräily- että patikointireitiksi – kyllä. Minulle selvisi vasta paljon myöhemmin Rahasmäen kierroksen varrell

Olin kovasti odottanut kesäkuun 2021 alkua: silloin pääsisin viimein takaisin jatkamaan kävelyä Rovaniemeltä eteenpäin, yhä ylöspäin kartalla. Matkasin pohjoiseen Jyväskylästä bussilla ja junalla, yövyin Rovaniemen keskustassa ja siirryin aamun eväsostosten jälkeen ”viralliseen” tämän vuoden #suomenhalki-retkieni aloituspisteeseen eli Napapiirille, siihen Joulupukin Pajakylään . Sinne olin kävellyt edellisellä kävelyretkelläni elokuussa 2020 . Tälläkin kertaa jäi joulupukki moikkaamatta, sillä en halunnut jäädä kupeksimaan yhtään, vaan pakollisen starttikuvan jälkeen halusin heti tien päälle. Kevyen liikenteen väylää ei tähän alkuun ollut luvassa, vaan piti siirtymäni nelostien pientareelle. Se ikävämpi puoli tässä aloituksessa näin kävelijän kannalta oli, että valtaväylä oli vastikään asvaltoitu ja korkeuseroa oli asvalttipinnasta hiekalle melkoisesti. Toisaalta hiekkapiennar oli ainakin välillä mukavan tasainen ja kova. Pääasia oli, että en joutuisi kävelemään kurjankarkealla sorall

Sumiainen lumoaa aina. Tällä kertaa lumovoimansa näytti kesän 2021 taidepolku, tai piknikpolku, millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Käväisin teekupposella ja pullalla Kahvila Korpussa , missä Päivikki Linna vielä muistutti, mistä polulle mukavasti pääsisi. Päätin tehdä ympyräisen kävelyn ja nautiskella ensin Sumiaisjärven maisemista, joten tassuttelin ensin Sumiaisten kirkon taitse Rantareittiä pitkin leirintäalueelle. Männikön halki kulkeva polku toi minut pian perille. Leirintäalueen vastaanotto-kahvilan vieressä saattoi jo virittyä taidetunnelmiin. Ylitin tien ja suuntasin sitten Suomen lyhyimmälle joelle eli Kuokanjoelle fiilistelemään sekä Sumiaisjärveä että lempijärveäni Keitelettä. Sieltä alkakoon taidepolkukävelyni. Viime aikoina olen tottunut kävelemään vähän reippaampaa vauhtia, mutta nyt oli aika hidastaa kulkua. Ihan ensin pysähdyin ihastelemaan kissankelloja. Kävi heti selväksi, että tällä taide-piknikpolulla on syytä tarkkana. Vaikka tämä kenkäpari ei värinsä pu

Edessä oli viimeinen vuoden 2020 #suomenhalki-kävelypäiväni, kun heräsin Hotelli Metsähirvaassa hyvin nukutun yön jälkeen. Edellinen kävelypäiväni tänne ei ollut myöskään ollut kovin uuvuttava. Tuntui hienolta, että Rovaniemi oli jo totta, vaikka en vielä keskustassa ollutkaan. Hotellin tyylikäs rakennus on valmistunut 1930-luvulla ja hotellia ennen täällä toimi muun muassa Rovaniemen metsäkoulu sekä Rovaniemen metsäoppilaitos. Nautin rauhassa puuroaamiaisen Hotelli Metsähirvaan aamiaissalissa (koronaetäisyyksin, totta kai) ja sujahdin vielä ulos katselemaan pihapiiriä sekä maisemia ennen kuin oli aika lähteä matkaan kohti Rovaniemen keskustaa. Kemijoki virtasi leveänä ja vuolaana. Mietin, oliko tämä viimeinen näin hieno näkymäni joelle ennen päivän päättymistä! Rovaniemen keskustaan oli matkaa enää alle 20 kilometriä. Siihen ei montaa tuntia menisi. Alkumatkasta tuijottelin kevyen liikenteen väylältä metsämaisemia. Puisevaa? ei suinkaan, mutta kaipasin kuitenkin näkymiä Kemijoelle.