Kävellen Suomen halki 46: Napapiiri-Vikajärvi

Olin kovasti odottanut kesäkuun 2021 alkua: silloin pääsisin viimein takaisin jatkamaan kävelyä Rovaniemeltä eteenpäin, yhä ylöspäin kartalla. Matkasin pohjoiseen Jyväskylästä bussilla ja junalla, yövyin Rovaniemen keskustassa ja siirryin aamun eväsostosten jälkeen ”viralliseen” tämän vuoden #suomenhalki-retkieni aloituspisteeseen eli Napapiirille, siihen Joulupukin Pajakylään. Sinne olin kävellyt edellisellä kävelyretkelläni elokuussa 2020.

Tälläkin kertaa jäi joulupukki moikkaamatta, sillä en halunnut jäädä kupeksimaan yhtään, vaan pakollisen starttikuvan jälkeen halusin heti tien päälle.

Kevyen liikenteen väylää ei tähän alkuun ollut luvassa, vaan piti siirtymäni nelostien pientareelle.

Se ikävämpi puoli tässä aloituksessa näin kävelijän kannalta oli, että valtaväylä oli vastikään asvaltoitu ja korkeuseroa oli asvalttipinnasta hiekalle melkoisesti. Toisaalta hiekkapiennar oli ainakin välillä mukavan tasainen ja kova. Pääasia oli, että en joutuisi kävelemään kurjankarkealla soralla, sillä en ollut liikkeellä vaelluskengissä, vaan huomattavasti kevyemmissä ja näin ohuempipohjaisissa Meindleissani.

Muutaman kilometrin jälkeen ilahduin: Sodankylään matkaa jäljellä enää 116 km. En silti olisi siellä ihan heti huomenna.

Suoraa asvalttia riitti heti alkumatkasta ja tiesin, että sitä olisi edessä vielä reilusti. Ohitin porofarmin kyltin, mutta poroja ei näkynyt.

Omalla puolellani tietä oli ojan toisella puolen muistokilpi lyhdyn kera. Vaikka en eteläisen naapurimaamme kieltä osaakaan, päättelin, että tässä oli sattunut onnettomuus 17.5.2012.

Kun saavuin Apukka Resortin kohdalle, kuvittelin ihan pienen hetken verran, että siellä voisi päästä kupposelle, mutta eihän toki. Paikka oli kiinni. Koronavuosi.

Sen sijaan Apukan kohdalla oli tarjolla pilkahdus sotahistoriaan. Marssin toiselle puolen nelostietä ja menin katsomaan lähempää nurmikolla seisovaa muistomerkkiä, joka oli pystytetty toisessa maailmansodassa täällä apuna lentäneiden ruotsalaisten sotilaiden muistolle. Hawker Hart – ja Gloster Gladiator -koneilla koneillaan lenteli täällä talvisodan aikana ruotsalainen vapaaehtoinen lentorykmentti F19 vastaamassa Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta.

Sitten varovasti takaisin nelostien yli ja piennarta tallaamaan. Kaikeksi onneksi tie ei ollut nyt jäinen.

Pysähdyin pitämään juomataukoa Olkkajärven rannalla, veneiden vesillelaskupaikan kupeessa olevalla taukopaikalla. Taukoni aikana ehdittiin vesille laskea niin moottorivene kuin inkkarikanootti. Tutkailin kotakatoksessa läheisen Napapiirin retkeilyalueen karttaa, mielenkiintoista! Siinä olisi yksi kiva retkeilykohde joskus tulevaisuudessa.

Joutsenet pölähtivät lentoon niityltä. Pääosa päivän maisemista oli metsien reunustamaan tietä, joten olin kiitollinen kaikesta vaihtelusta, kuten vesistöistä. Seuraavan lepotauon pidinkin vaihteeksi bussikatoksessa, missä maisemat eivät vetäneet vertoja komealle Olkkajärvelle.

Aikani tallailtuani tulin Napapiirin retkeilyalueen tuntumaan. Katsoin pienellä kaiholla tieltä vasemmalle, missä pitkospuupolku näkyi kaartavan Makialammen taa. Nelostien oikealle puolelle erkani Vaattunkikönkäälle johtava reitti. Heippa!

Seuraava hupikyltti (minulle) oli Käyrämön keitaan mainos, 45 km. Autoilijalle vain lyhyt ajomatka. Minä en pääsisi Keitaan pöydän ääreen vielä tänään. Kohdalle tuli kohta Lohiapaja, josta aukioloaikoina saa ostaa poroa ja kalaa. Se oli tietenkin kiinni.

Vaattunkijoen hykerryttävän kaunis maisema tarjosi yhden päivän piristyksistä. Samalla tiesin, että jäljellä oli enää lyhyt matka yöpaikkaani. Jihuu, Vikajärven kaupan tienvarsimainos!

Vikajärvi

Toden totta, Vikajärvi häämötti jo edessäni ja katselin jo, mistä pitäisi kääntyä yösijaani etsimään. Sitten bongasin ruskeapohjaisen opastekyltin, jossa luki: Vikaköngäs.

Olipa onni myötä, sillä poikkeaminen kuohuja katselemaan ei tarkoittanut usean kilometrin poikkeamista sivuun reitiltä, vaan Vikaköngäs oli mahtavasti liki tien vieressä. Kohta nostin repun selästäni melko kulahtaneelle jokivarren penkille, oikaisin selälleni pöydän toisella puolella olevalle penkille ja huokaisin. Jano.

Virvoittavan vesiannoksen jälkeen astelin Vikakönkään sillalle, jonka nimi on kauniisti Ystävyyden silta. Silta oli samalla portti Vikakönkäältä alkaville retkeilypoluille. Kuinka komeat kuohut!

Sillan ainoa miinus olivat kävijöiden siihen kiinnittämät lemmenlukot, joita oli jo ikävän paljon. Mutta älkääpä laitelko niitä lemmenlukkoja näihin siltoihin, vaan osoittakaa rakkautenne pysyvyys ennemmin kuivalla maalla. Pahimmillaan lukoista pikku hiljaa kertyvä lisäpaino alkaa rasittaa sillan rakenteita, eikä tämä ole mikään vitsi. Useissa kaupungeissa näistä siltojen lemmenlukoista on tullut ihan oikea ongelma ja lukot on jouduttu poistamaan. Avaimen heittäminen virtaan ei myöskään ole mikään ympäristöteko.

Paikka oli mitä kaunein; koskien kuohut ovat aina kiehtovaa katseltavaa. Korpikosken virtaavan veden maisemasta nautittuani kiepsautin repun takaisin selkääni ja siirryin taas nelostien yli. Yöpaikkani Scandinavian Dreamin mökkimajoitus oli ihanasti vain muutaman sadan metrin päässä ja Dimitri opasti minut ystävällisesti perille asti.

Illan iloa mukavasta majapaikasta lisäsi se, että sain lämmittää puusaunan.

Matka eteni tällä etapilla 18 kilometrin verran, mikä oli mukavan kevyt aloitus. Seuraavina päivinä edessä olisi pidempiä taipaleita.

Parasta / mielenkiintoisinta

• Yllättävää kyllä: talvisodan ruotsalaisvapaaehtoisten (F-19) muistomerkki.
• Olkkajärven rantamaisemat
• Vikajärvi: Vikaköngäs
• Puusauna päivän päätteeksi

Kävelypäivä

• 5.6. 2021