Kävellen Suomen halki 47: Vikajärvi-Korvala

Vikajärven aamu koitti huikean sinitaivaisena ja aurinkoisena. Päivälle oli tiedossa noin 34 kilometrin taival, mutta en pitänyt kiirettä aamiaisen kanssa, sillä Vikajärven kauppa avautui vasta kello 10. Piti täydentää matkaeväitä, sillä edellisenä päivänä kävellessäni Napapiiriltä Vikajärvelle olin vajentanut mukana kantamaani ruokavarastoa tuoreiden herkkujen osalta.

Kaupan avauduttua suuntasin hedelmä-vihanneshyllylle – jotain tuoretta matkaan, kiitos. Plus kahvilan puolelta pari munkkia ja sämpylä kyytiin, niitä voisin sitten istahtaa popsimaan jossain kohtaa tienposkeen. Leppoisaa aloitusta täydensi vielä istahtaminen kahvilan puolelle kupposelle, olihan tässä päivää jäljellä… Yksi asiakasrouva totesi, että oli nähnyt minun kävelevän ”reipasta tahtia” ohi keltaisen talonsa ja vaihdoimme kuulumisia tovin, ennen kuin lähdin astelemaan nelostietä eteenpäin.

Sää oli viilentynyt edellispäivästä ja vasta iltapäivällä oli luvassa mahdollisesti +20 astetta, sitä ennen alle. Täydellistä. Tunsin vielä kiitollisuutta siitä, että olin saanut illalla lämmittää saunan.

Seurasin mielenkiinnolla tienvarsiopasteita, vaikka km-määrät niissä olivatkin isoja numeroita. Olihan tässä kuitenkin ajatuksena vähän kerrassaan lähetä niissä mainittuja paikkoja. Ja peräti ohittaa ne. Saariselkä 230. Ivalo 265, Sodankylä 103. Eivätköhän ne aikanaan tulisi kohdalle.

Kun tuli ensimmäinen varsinaisen tienvarsitauon paikka, olin juuri istahtanut maahan ottamaan vesihörppyä ja nauttimaan kaupalta ostamastani tuoreesta munkista, kun tien toiselta puolelta talosta poikkesivat isä ja poika ihmettelemään vierasta kulkijaa. Rupattelimme hetken, sain hyvän ja turvallisen matkan toivotukset. Ystävällistä väkeä!

Ohitin itse Vikajärven maisemat, sinnitellen pientareella, jossa valkean viivan vasemmalla puolelle ei riittänyt asvalttia kuin muutaman sentin verran ja siinä vieressä karheaa sepeliä, hiekkaa. Varmaan mukavaa pyöräilijällekin, jos autoja sattuu kohdalle kummallakin kaistalla.

Perunkajoki solisi tien ali raikkaan näköisenä. Käsin tehty kyltti tien toisella puolella julisti: poroja. Sain odotella päivän ensimmäisiä sarvipäitä tovin.

Ala-Nampajärven kohdalla pääsin pitämään huilia levikkeellä, jossa oli paitsi roskikset, myös pöytä ja penkit. Teki hyvää oikaista selkää hetki puupenkillä. Muita taukoilijoita ei levikkeelle samaan aikaan osunut. Ihastelin maisemaa, josta ranta-asukkaat varmasti nauttivat täysillä.

Ylinampassa sain astella ihan kevyen liikenteen väylää, jonka myös poroseurue ylitti, kunhan oli ensin päättänyt, mihin suuntaisi. Linja-auto osui onneksi kohdalle vasta, kun nämä nelijalkaiset olivat jo ehtineet asettautua tien toiseen laitaan. Oli tosi mukavaa talsia kävelytietä pitkin, koska siinä ei tarvinnut varoa autoja tai muuta, joskin harvakseltaan kulkevaa moottoriliikennettä.

Ohitin kyläkoulun ja käännyin Ämmiläntielle, jonka päässä lupailtiin uimapaikkaa. En ollut kyllä siitä kiinnostunut, vaan teki mieli taas istahtaa alas levähtämään järvimaiseman äärelle.

Yli-Nampan rannassa odotti kotalaavu, jonka varjossa sain pitää evästaukoa, hörpätä vettä ja mehua.

Tokihan tällaista maisemaa katselee ihan mielikseen! Kiitos, Yli-Nampa!

Sitten taas jatkamaan askellusta. Oikealle puolelle jäi kohta (rakennuksen ulkomuodosta päätellen) entinen kauppa , jonka seinään oli naulattu porontaljoja ja Suomen lippu.

Tie jatkui jälleen aika viivasuorana, sain katsella niin vaaramaisemaa kuin suota. Jouttikeron kirkko olisi ollut lyhyen matkan päässä poiketa, mutta päätin jättää sen väliin. Väsymys tuntui jäsenissä, kun näin valkokarvaisen poron säntäävän pientareelta syvemmälle metsään.

Ilahduin, kun silmiini osui tienvarsikyltti Korvala 2 km! Seuraavaksi sain tietää olevani kylässä nimeltä Tiainen. Reitilläni oli ollut täällä pohjoisessa jo useampikin eläimen nimeä kantava kylä.

Ennen kuin käännyin nelostieltä vasemmalle Korvalan pihaan, kertoivat toiset kyltit: Ivalo 230, Sodankylä 70. Askel askeleelta nekin tulivat lähemmäksi, vaikka jotenkin hurjalta jäljellä oleva matka tuntui…

Korvalan Kestikievariin saavuin noin iltakuuden maissa. Olin varannut etukäteen yöksi mökin ja astelin isännän perässä upeaan, vanhaan hirsiseen päärakennukseen hoitamaan majoitusmuodollisuudet sekä vuokraamaan vielä lakanat ja pyyhkeen. Päärakennus oli kerrassaan hurmaava, erityisesti tuvan hervottoman iso tulisija. Seiniltä minua tuijottivat täytetyt eläimet, muun muassa ilves.

Pieni punainen mökkini sisälsi suihkun (ihanaa!) ja päivän päätteeksi olikin vuorossa puhtaiden jalkojen huolto; olin ikävä kyllä saanut päivän mittaan hiertyniä ja rakon alkuja varpaisiin. Aamulla olisi teipattava iho huomattavasti tätä päivää paremmin.

Kävin vielä katsomassa tyynen Korvalammen pintaa, sitten painuin pehkuihin.

Parasta / mielenkiintoisinta

• Rupattelutuokiot kohtaamieni ihmisten kanssa
• Yli-Nampan uimaranta-tulipaikka
• Porot

Kävelypäivä

• 6.6.2021