Jalkaisin

Grumpy-risukeitin, alias Äksy. Heräsin Pitkälahden autiotuvalla erinomaisesti nukutun yön jälkeen. Keittimeksi retkelle olin pakannut mukaan lahjaksi saamani Savotan pienen risukeittimen, joka kulkee helposti mukana litteässä suojataskussa. Kasasin Äksyn nyt käyttöön ensi kertaa. Kokosin ”polttopuiksi” vain kuivaa puusilppua puuvajan lattialta ja pannullinen vettä puuroa & teetä varten kiehui tuossa tuokiossa. Ihastuin Äksyyn heti! Kävin täyttämässä vesipullon Salamajärven rannassa kaivolla ja sitten otin suunnaksi pohjoisen. Ihan kohta astuin ulos Salamajärven kansallispuistosta – saisin kiertää vielä aimo matkan, ennen kuin Hirvaan kierros palaisi kansallispuiston alueelle takaisin – ja lähdin astelemaan polkua miellyttävässä, pilvisessä säässä. Hirvaan kierros seuraa hyvän matkaa Peuran polun reittiä , joten matkalla tuli vastaan myös tämän keskisen Suomen pisimmän retkeilyreitin opasteita. Tikka lehahti lentoon lähimännyn oksalta ja jatkoi nakuttelua korkeammassa puussa. Sain

Viimeinkin Hirvaan kierros! Olin jo pitkään haaveillut viikonloppuretkestä tällä osin Salamajärven kansallispuistossa kulkevalla, noin 58 km pitkällä reitillä. Viime elo-syyskuun (2018) vaihteessa siitä tuli vihdoin totta: pakkasin rinkkani kahden yön retkeä varten ja ajaa hurautin Koirasalmen luontotuvalle Salamajärven kansallispuistoon. Saavuin Koirasalmelle perjantai-iltapäivän puolella ja join vielä lähtöteet sekä ostin Peuran polun reitistön kartan. Minneköhän asti tulisi talsittua perjantain puolella? Ajatuksissani oli laavuyö, sillä olin vasiten jättänyt teltan kotiin. Alkumatka oli minulle tuttua aiemmilta Salamajärvellä käynneiltä. Muistin jo entuudestaan Ison Koirajärven rantaa seurailevan kivikkoisen polun… Sitten käännös vasempaan ja askellus kohti Heikinjärveä, sinisiä maalimerkkejä seuraten. Vaikka Salamajärvellä mahtavaa suomaisemaa riittääkin, osuu jalkojen alle välillä myös muutama kivi. Uusi puusilta oli pykätty Ruuhipuron yli. Sillalle tohti hyvin pysähtyä nauttimaa

Luolaretki? Etelä-Konneveden kansallispuistosta löytyy myös luolia, mutta niihin ei onnistu kyllä törmäämään vahingossa. Täytyy olla tietoa, mistä niitä löytyy ja pikkuisen myös taitoa, jos haluaa käväistä ihan luolan sisällä. Asiantuntijan opastuksella luolaretki onnistuu sekä helpommin että turvallisemmin. Seudun potentiaalisia luolamaastoja ahkerasti könyävä, Konnevedellä luolamiehenäkin nykyään tunnettu Mikko Lemmetti sai houkuteltua minut mukaan retkelle, jolla oli tarkoitus käydä kurkkaamassa muutamaan luolaan Vuori-Kalajan maastossa. Tai no, itse asiassa lupasin lähteä kuskiksi valokuvaajalle. En luvannut käydä itse yhdessäkään luolassa, sillä olen enemmän avarien maisemien ystävä; ylen ahtaat paikat eivät omaa päätäni viehätä. Päiväretki Etelä-Konneveden kansallispuistoon uljaisiin maisemiin on kuitenkin aina erinomainen ajatus. Kokoonnuimme Mikon koolle kutsumalla porukalla Vuori-Kalajan parkkipaikalla sunnuntaiaamuna ja lähdimme tarpomaan hyvin tallattua polkua pitkin Vuori

Laskiaissunnuntain kertakaikkisen hieno sää lähteä houkutteli lähtemään kaupunkikävelylle. Oli tietenkin saatava ainakin yksi laskiaispulla ja kaakao, joten kävelimme alkajaisiksi The Local Culture Hosteliin , toisin sanoen ”Lokaaliin”. Yksi hyvä syy tulla tänne on se, että Lokaalissa on ihan oikean makuista kaakaota, eikä mitään ylimakeaa automaattilaitejuomaa. Laskiaispullan & kaakaon ääressä oli kiva istuskella, mutta kirkas auringonpaiste houkutteli toki siirtymään pian eteenpäin ja ulkoilmaan. Talven lahja / Risto Puutio Ennen ulkoilun jatkamista tutustuimme kuitenkin Lokaalin uusimpaan taidenäyttelyyn. Jyväskyläläisen Risto Puution akvarellinäyttely Luonnon ja mielen maisemia oli avautunut juuri edellisenä päivänä. Herkissä maalauksissa on pääosassa talvinen luonto. Osassa niistä hehkuu täysikuu. Seisomme tässä / Risto Puutio Akvarellien värimaailma on talviluonnon väriskaalan tapaan niukka, tunnelmia heijastava. Huomasin viehättyväni eniten töistä, joissa oli vain yön tum