Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 1

Viimeinkin Hirvaan kierros! Olin jo pitkään haaveillut viikonloppuretkestä tällä osin Salamajärven kansallispuistossa kulkevalla, noin 58 km pitkällä reitillä. Viime elo-syyskuun (2018) vaihteessa siitä tuli vihdoin totta: pakkasin rinkkani kahden yön retkeä varten ja ajaa hurautin Koirasalmen luontotuvalle Salamajärven kansallispuistoon.

Saavuin Koirasalmelle perjantai-iltapäivän puolella ja join vielä lähtöteet sekä ostin Peuran polun reitistön kartan. Minneköhän asti tulisi talsittua perjantain puolella? Ajatuksissani oli laavuyö, sillä olin vasiten jättänyt teltan kotiin.

Alkumatka oli minulle tuttua aiemmilta Salamajärvellä käynneiltä. Muistin jo entuudestaan Ison Koirajärven rantaa seurailevan kivikkoisen polun… Sitten käännös vasempaan ja askellus kohti Heikinjärveä, sinisiä maalimerkkejä seuraten.

Vaikka Salamajärvellä mahtavaa suomaisemaa riittääkin, osuu jalkojen alle välillä myös muutama kivi.

Uusi puusilta oli pykätty Ruuhipuron yli. Sillalle tohti hyvin pysähtyä nauttimaan suloisesta metsämaisemasta. Osa polun pitkospuista odotti vielä korjausvuoroaan.

Odotin jo ennalta Ruuhilammen ja Ruuhipuron jälkeen edessä olevaa pätkää, kerrassaan komeaa rakkakivikkoa, jonka ylittäminen sujuu mukavasti pitkospuita pitkin.

Heikinjärven laavulla ei ollut ketään. Pidin hetken tauon ja katselin Heikinjärvelle, jonka maisemissa voi kuulemma bongata hyvällä tuurilla metsäpeuroja. Ei ollut niin hyvä tuuri tällä kertaa.

Tavilammen tulipaikka.

Hirvaan kierroksella on etenkin tässä osassa mukavan tiheässä taukopaikkoja. Tavilammellakin olisi ollut kuivia polttopuita tarjolla.

Salamajärven kansallispuistossa voi kohdata hienoja vanhoja keloja naavapartatupsuineen.

Heikinjärvennevan lintutorni.

Matka jatkui melko tasaisissa maisemissa. Korkeuserojahan ei näillä seuduilla hurjasti ole. Heikinjärvenkankaalla tuli vastaan lintutorni, jolla en ollut ikinä käynytkään.

Laskin rinkan maahan ja kapusin ylös. Lintutorni oli uudenkarhean hieno, mutta missäs ne linnut? Ehdin jo huokaista, että eipä olisi ollut lintutuntemustakaan, saati sitten kiikareita, mutta sitten erotin kauempaa nevalta joutsenia. Parempi on torniretkelle varustautua jonkinlaisilla tähystelylaseilla!

Kauluksenkankaan kohdalla on kartassa hannunvaakuna. Nähtävyys! Kyltti osoitti Kauluksen kämpälle. Se oli ehdottomasti käytävä katsomassa.

Niittysaunan kynnyksellä.

Kauniisti harmaantunut, matala hirsirakennus on vanha niittysauna. Ei tarkoitettu jättiläisille, sen verran matala tupa tuo niittysauna on, oviaukkoa myöten. Niittysaunan vierestä löytyy myös tulipaikka, mutta minulla ei ollut vielä nälkä, ei sinne päinkään. Nostin rinkan takaisin selkääni ja palasin takaisin kohti Pakosuota johtavalle polulle.

Mutta kenen oli se karpalokakka pitkospuilla? Josko ihan mesikämmenen?

Suomaisemat jatkuivat, kangasmetsän kanssa vuorotellen. Sain kävellä hiljaisuudessa, jossa vain jokunen siivekäs ilmoitti olostaan. Korpin raakunta kantoi kauas.

Sysilammen varaustupa.

Sysilampi, autiotupa.

Sitten saavuin Pakosuolle ja edelleen Sysilammen varaustuvan ja autiotuvan pihaan.

Sysilammen autiotupa sisältä.

Kurkkasin varaustuvan vastapäätä olevan rakennuksen ovesta sisään, ihan kivan oloinen! En vaan aikonut vielä sen petille päätäni yöksi kallistaa. Varaustuvalla oli yöpymässä äiti lapsensa kanssa. Söimme kummatkin välipalaa pihalla ja turisimme tovin. Kurkistin vielä entiseen hevostallirakennukseen – oi vanhan savottakämpän aikoja – ja huokasin hiukka kateellisena saunarannassa. Valoisaa kävelyaikaa oli kuitenkin vielä jokunen tunti jäljellä.

Sysilammenneva levittäytyi laajana vasemmalle, kun matkani jatkui pohjoiseen pitkin polkua ja pitkoksia. Kannatti tarkkailla painanteita suossa: peuranpolut erottuvat aika ajoin ihan hyvin, vaikka metsäpeurat eivät vieläkään suvainneet näyttäytyä.

Matolammen rantaan saavuttuani yllätyin, sillä siinä oli taukopaikka, jota ei näkynyt kartassa. Epävirallinenko? Aurinko maalasi peilityyneen maisemaan jo sellaisia värisävyjä, että aloin tuntea väsymystä kropassani. Kello oli iltakahdeksan.

Ei himmenevä kuu, vaan himmenevä aurinko. Tällaisina iltoina on yksinkertaisesti kiitollinen olo.

Salmijärven rantamaisemassa pysähdyin ja istahdin maahan tauolle, enkä edes koukannut Jyrkänniemen tulipaikalle. Hieman rinkka painoi jo selkää. Söin taatelipatukan. Ahnehdinko liikaa, kun mielin jatkaa matkaa vielä kauemmas samana iltana?

Oli yksinkertaisesti nautinto saada kävellä näissä maisemissa, joissa oli niin tajuttoman rauhallista. Katsella, kuunnella, hengittää, maistella, haistella, tuntea. Käyttää kaikkia aisteja.

Hämäryys tuntui leijuvan jo yhä lähemmäs. En kyllä millään ehtisi ennen pimeää Ahvenlammen laavulle, josta olin jo ahneuksissani rohjennut iltapäivällä haaveilla. Näinköhän Pitkälahden autiotuvassa olisi tilaa?

Kun saavuin Pitkälahden tuvan ovelle, pötkötti tuvan sisällä yksi rinkka. Vain yksi, jihuu! Kohta tuvalle asteli rannan tulipaikalta retkeilijä, joka tervehti minua englanniksi ja sanoi, että kannattaa lähteä rantaan auringonlaskua katsomaan, ottaisitko kupin teetä? Hyvä ajatus! Nappasin rinkasta iltaruoka-ainekset ja kävelin tyynen Salamajärven rantaan.

Niinpä: pääsin nyt ensi kertaa kansallispuiston nimikkojärven rantaan! Salamajärvi löytyy, hauskaa kyllä, kansallispuiston luoteiskulmauksesta. Jos Salamajärven kansallispuisto olisi nimetty sen vilkkaimman kolkan mukaan, puiston nimi olisi takuuvarmasti Koirajärven kansallispuisto.

Joutsenet, vähä vähältä syvemmiksi taittuneet auringonlaskun värit, hiljaisuus, nuotiotulen loimu. Keskustelin Britanniasta Hirvaan kierrokselle vaeltamaan saapuneen retkeilijän kanssa muun muassa suomalaisesta retkeilykulttuurista, kuten toisten huomioon ottamisesta laavuilla ja tulipaikoilla. Hän ihmetteli sitä, miten vähän tällä hienolla reitillä oli muita liikkeellä.

Hämärä vaihtui pimeäksi, iltaruoka teki tehtävänsä ja raukeus valtasi kehon. Vähitellen keräsimme kamamme ja astelimme otsalamppujemme valossa autiotuvalle. Kapusin ylälaverilleni, sujahdin retkilakanaani ja levitin makuupussin peitoksi. Unta ei tarvinnut kauaa odotella.

Retkiajankohta oli elo-syyskuun vaihde 2018.

Hirvaan kierros

• Lähtöpaikka: Koirasalmen luontotupa, johon ympyräreitti myös päättyy. Reitin kartan voi ostaa luontotuvalta. Pysäköintitilaa löytyy hyvin. Tuvalta voi varata myös yöpymisen sisätiloissa sekä saunan.
• Hirvaan kierros Metsähallituksen sivuilla

Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 2

Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 3