Koskensaaren maisemissa Petäjävedellä

Olin useita kertoja kiinnittänyt Kintauden kohdilla huomiota punatiiliseen torniin ja komeaan, kiviseen rautatiesiltaan, jotka molemmat näkyvät Jyväskylän ja Petäjäveden väliselle tielle (valtatie 23). Vähänpä tiesin, mitä muuta alueelle kätkeytyy, ennen kuin alue tuli sattumoisin puheeksi Teeleidin Annen kanssa ja innostuin lähtemään pienelle kävelyretkelle Koskensaaren maisemiin.

Jalkauduin retkelleni tienvarren levikkeellä, jossa sijaitsee nykyään SoppaGrilli 23. Parkkipaikalta johtaa kapea tie Kipponen-järven vieritse itse Koskensaareen.



Tien itäpuolella avautui näkymä Kipposelle, mutta länsipuolella odotti varsinainen yllätys: valtavan pitkälle jatkuva, puusta tehty vesiputki!

Putki näytti todella mystiseltä, jatkuessaan sillalta katsottuna silmänkantamattomiin. Putkella on mittaa noin 700 metriä ja putki johtaa vettä Koskensaaren vesivoimalaitokseen.

Jo kävelyretken alku oli siis lupaava. Hämmentävä puuputki, mitä vielä? Käännyin sillan jälkeen Kilpakallio-nimiseltä tieltä vasemmalle Ruukintielle ja katsoin heti ihaillen vanhaa hirsitaloa tien varressa.

Pian huomasin polun, joka näytti johtavan lähemmäs puuputkea ja loikkasin tieltä sivuun. Puuputki oli ehdottomasti nähtävä lähempääkin. Pian vastaan tuli paitsi putki, myös vapaammin virtaava uoma, joka levittäytyi putken luona leveälle alueelle, upeasti sammalta kasvaville kallioille ja niiden lomaan.

Märällä kalliolla sai liikkua hyvin varovasti, mutta onnistuin pysymään pystyssä. Oli toinenkin syy varovaisuuteen: en halunnut jättää ylimääräisiä jalanjälkiä mitä kauneimpaan sammalmattoon.

Sammaleen kasvustot harmaankirjavalla kalliolla olivat kuin kohokartta sokkeloisesta saaristosta.

Palasin veden kohinasta takaisin Ruukintielle, jonka varressa oli useita viehättäviä rakennuksia, joista suurin osa näytti olevan asuinkäytössä. Mikähän lienee tämänkin talon historia?

Huokasin ohi kävellessäni, että näitä talokaunottaria ei ole kyllä piirretty tupakka-askin kanteen, sen verran somia ovat!

Kohta saavuin tehdasalueen rajamaastoon. Koskensaaressa on teollisuutta edelleen, vaikkakin suppeampana kuin aikoinaan. Tienviitta valtatieltä 23 osoittaa Koskensaaren naulatehtaalle, jolla on hämmästyttävän pitkä historia. Nauloja on valmistettu alueella koneellisesti peräti vuodesta 1889.

Alueelle syntyi teollisuutta jo 1800-luvun puolivälissä, jolloin Koskensaareen rakennettiin rautahytti, mylly ja saha. Teollisuusalueella toimi jonkin aikaa myös tiilitehdas sekä lastulevytehdas. Edelleen toimivan Koskensaaren naulatehtaan omistaa Helsingin Rauta Oy.

Koska tehdasalueelle ei ole tavallisella tallaajalla asiaa, jatkoin matkaa suoraan eteenpäin. Syksyä leiskuva vaahtera oli niin häkellyttävän värinen, että jo se olisi riittänyt kutsumaan kävijän luokseen, mutta en todellakaan ollut nähnyt vielä kaikkea. Vaahteran varjossa piileskeli Koskensaaren naulatehtaan vanhin asuinrakennus, asiaankuuluvasti nimeltään Helmi. Helmi on rakennettu 1800-luvun puolivälin paikkeilla.

Kohta näköpiiriini tuli Petäjävedentielle näkyvä punatiilitorni, johon se metsän halki kulkeva pitkä puuputkin johtaa. Torni on hyökytorni, joka palvelee viereistä vesivoimalaitosta. Uskalsin ylittää iäkkään näköisen, sammaleisen ja pudonneista lehdistä lisäliukkatta keränneen puusillan vain erittäin varovasti, kun kävin kurkkaamassa tornia lähempää. Oli kiva nähdä se viimein muutenkin kuin auton ikkunasta, mutta huomasin innostuvani lopulta enemmän Koskensaaren virtaavista vesistä ja syksyn ihanista väreistä. Pysähdyin pitkäksi aikaa vain katselemaan ja kuuntelemaan veden solinaa.





Hyökytornin jälkeen vastaan tuli autioksi jäänyt, mutta edelleen kaunis punainen talo. Missäköhän käytössä se on mahtanut olla? Onkohan tässä toiminut kauppa, ollut asuinhuoneistoja vai jotain muuta? Koskensaaren alue alkoi kiehtoa minua yhä enemmän.

Kävelin vielä pienen matkaa vesivoimalaitokselle ja kiersin sen taakse, katsomaan ja kuuntelemaan veden kohinaa lähempää. Miltäköhän täällä on näyttänyt ennen vesivoimalaitosta?

Vesivoimalaitoksen jälkeen vastassa oli jälleen tehdasalueesta varoittava kyltti eli sinne ei ole satunnaisella kulkijalla asiaa. Harmi!

Maisemia oli kuitenkin vielä tutkailtava, joten palasin vähän matkaa takaisinpäin, astuin hetkeksi tieltä sivuun ja ylitin jo umpeen kasvanutta polkua pitkin soman kivisillan. Sillan yli ei ole ajoneuvolla menty enää pitkään aikaan, sen verran ummessa väylä todella oli.

Kivisillalta paljastui myös näkymä kivimuurein reunustetulle altaalle, jonka vasenta laitaa (kivisillalta katsottuna) lienee joskus kulkenut ihan kunnon polku, valotolpista päätellen. Nyt tämän uima-altaan metsän puoli oli todella metsittynyt. Pienellä rämpimisellä pääsin kuitenkin parempiin asemiin ihailemaan yhtä Koskensaaren komeimmista koristuksista...

Tämä Pytinki-nimeä kantava hulppea rakennus oli nimittäin kerrassaan pakko nähdä paremmin. Ihan mielettömän hieno! No, Pytingin on suunnitellut itse Eliel Saarinen.  Mitä kaikkea Saarinen on näillä seuduilla kulkiessaan tehnytkään, sillä tulihan Eliel Saarinen esimerkiksi ikuistaneeksi  nykyisen Wanha Witonen -melontareitin (Petäjävesi-Jämsä) varrella olevan Rasuanniemen maiseman vuonna 1909 julkaistuun viiden markan seteliin.

Pytinki on hauskan, joskin huomattavasti yksinkertaisemman näköinen myös päädystä, joka näkyy kävelyreittini tielle. Viehko Helmi ei kuitenkaan häpeä yhtään Pytingin rinnalla.

Paluumatkalla autolle poikkesin vielä katsomassa mm. tehtaan työntekijöiden käytössä ollutta seurahuonetta. Aika hulppea tämäkin rakennus! Nyt rakennus näytti olevan asuinkäytössä.

Koskensaaren alue oli hämmentävän hieno ja herätti mielessäni paljon kysymyksiä. Toisaalta oli melkein nolo olo: en ollut tiennyt tästä hienosta alueesta aiemmin mitään.

Koskensaaren alue pursuaa kulttuuriperintöä, joka piileskelee ihan turhaan valtatien puiden takana! Koskensaari on Ylen vuonna 2015 julkaiseman jutun mukaan Keski-Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos ja alue sen verran kaunis muutenkin, että sinne olisi mahtavaa saada esimerkiksi alueen historiasta kertovia opastauluja. Ja olisipa mukava päästä tänne opastetulle kävelykierrokselle kuulemaan tarinoita menneiltä vuosilta...

Petäjävedellä on syytä olla ylpeä myös Koskensaaresta, ei vain vanhasta kirkostaan, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tässä olisi toinen oiva, ainutlaatuinen kulttuurikohde myös matkailijoiden ihasteltavaksi.

18.4.2018 lisäys, alueen asukkaan toiveesta: Koskensaaren halki liikkujan on syytä muistaa, että asuinrakennukset ovat koteja ja pihapiiritkin siis yksityisaluetta, jota on syytä kunnioittaa.