Jalkaisin

  Huikaisevan hyvää huomenta Tulijärvi! Herkullista huomenta kaurapuuro mustikoiden kera, teekupillinen ja aamuvoileipä! Voi tätä ihanuutta, tyyntä aamun rauhaa, korvia hivelevää hiljaisuutta! Yö Tulijärven autiotuvassa antoi levolliset unet, enkä herännyt hiirten rapinaan kertaakaan. Olen aika varma, että joku pienjyrsijä oli käynyt kurkkaamassa, mikä täällä tuvassa tuoksuu. Ihan kiusallani tein tarkan lähtösiivouksen, ettei omista eväistäni jäisi kiehtovia aistimuksia, joiden perässä tulla autiotuvan pintoja tutkailemaan. Olin saapunut jo sen verran lähelle Hossaa, että tiedossa oli enää yhden päivän talsiminen ja olisin Itärajan retkeilyreitin päätepisteessä. Koska en ollut tarponut koko reittiä tähänkään asti (kiitos eilisen liftaamisen), aivokopassa naksutti, että voisin tulla toisen kerran takaisin kulkemaan sen kumipyörillä ohittamani pätkän. Siksi hienoa täällä on taivaltaa! Astelin Tulijärven autiotuvalta tuttua polkua takaisin sepelitietä kohti; pisto Itärajan ...

Juu, vaelluksellahan minä olin, mutta joskus tekee mieli käyttää oikoteitä... Heräsin aamuvarhaisella Puraksen Rajasärkässä, nautin valmiin aamiaisen (yllätysyösijan tarjonneen ihanan perheen luona) ja hyppäsin sitten rinkkoineni alkajaisiksi autokyytiin. Isäntä tipautti minut asvalttitien varteen, mihin jäin tallustamaan tien oikeaa laitaa ja kuulostelemaan autoja, joilta yrittää peukalokyytiä pohjoisemmaksi. Martinselkosen pätkä olisi tarkoittanut noin 30 kilometrin päivämatkaa seuraavalle laavulle, mutta minä päätin, että lyhyempi päivätaival jalan saisi riittää. Siispä tyly ohitus Martinselkoselle tällä kertaa. Ensimmäisen kyydin sain isännältä, jonka kanssa kurvasimme hetkeksi päätieltä sivuun, kun piti käydä siirtämässä lehmät laitumelta toiselle. Seuraavan kyydin sain rajavartiolaitoksen virkamiehiltä, jotka ennen kyytiin huolimistaan tiukkasivat, eikö minulla ole käsineitä (oli viileä aamu, mutta tarkenin paljain käsin), onko minulla tarpeeksi hyvä makuupussi (no totta ka...

Mikä upea aamu! Yöllä olin saanut ihailla tummaa elokuista tähtitaivasta ilman, että tarvitsi edes pujahtaa laavun uumenista ulos. Hetken totuttelin häikäisevään aurinkoon, sitten pakotin itseni vääntäytymään makuupussista jo puoli seitsemältä, sillä edessä oli vähän pidempi päivätaival, ehkä jopa 29 km. Sen verran oli matkaa edessä seuraavalle laavulle. Vaihtoehtona oli toki etsiä matkan varrelta paikka, mihin voisin viritellä sadeviitasta katoksen, jos alkaisi väsyttää aiemmin. Aamupöperöiden jälkeen astelin Aittojärven pohjoispään mahtavan kaunista niemeä pitkin kuivaan kangasmaastoon, sitten edessä oli taasen kosteampaa ja soista maastoa. Oli maanantaiaamu ja jostain kantautui yksittäisen auton ääni, sitten hiljeni jälleen. On ylellistä päästä nauttimaan tällaisesta hiljaisuuden kokemuksesta, missä äänimaailmana ovat pääosassa luonnon äänet ja vain satunnaisissa sivuosissa ihmisten tuottamat. Yksin kulkiessa ihmisäänituotantoa syntyy yleensä aika rajallisesti, jos ei tee...

Taivas oli sininen, Aittojärven sunnuntaiaamu kaunis kuin koru, kun silmäni avautuivat ensi kerran kokonaan seitsemältä. Laskin että seuraavalle yöpaikkalaavulle olisi matkaa noin 27 kilometriä, joten ylös vääntäytyminen olisi ollut äärimmäisen fiksua, mahdollisimman pitkän ja valoisan patikointipäivän takaamiseksi. Yritin tarkistaa puhelimesta sääennusteen: ei verkkoa.  Ai pitäisi nousta  saman tien ylös, laittaa aamupöperöt ja lähteä reippaasti liikkeelle? Oli myös yhtä hyvä tilaisuus kääntää kylkeä, tehdä herättyä tulet upeassa taukopaikassa, venytellä, lukea kirjaa, pitää yhden paikan rinkkaretriittiä, nauttia untuvatakin ja untuvapussin lämmöstä. Kuunnella kuikkien tarinointia Aittojärvellä. Pari pikkulintua piti aamupalaveria lähimännyissä. Toinen pölähti kohta laavulle asti minua kurkkaamaan, mutta lennähti saman tien pois. Olen yleensä painanut eteenpäin näillä kotimaisilla vaelluksilla ilman täydellisiä taukopäiviä, mutta sen verran opin keväisellä Eng...

Kolmas Itärajan retkeilyreitin patikointipäiväni alkoi myöhäisellä heräämisellä. Avasin silmäni vasta aamuyhdeksältä. Laiska tahti jatkui päivän mittaan, sillä ensimmäisten päivien taival painoi jäsenissä. Siitäs sain, kun edellisten viikkojen liikunta oli rajoittunut keskisuomalaiseen 'saarivaltakuntaan' eli käytännössä mökin pihapiiriin ja olin saattanut vain toivoa, että ällös rinkka paina selkää. Tyylikkäät risuparrat, mitä ihanimmat naavapartakuuset viitoittivat reittiäni kohti pohjoista. Seuraavalle laavulle eli Murhijärvelle oli matkaa viitisen kilometriä. Suloisilla soilla erottui värikkään rahkasammaleen seasta muutakin punertavaa. Karpaloaika oli elokuun loppupuolella jo alkamassa, mutta vaikka marjojen väri oli jo komean punainen, maku vaati vielä kehittymistä eli kypsymistä. Päivälle oli luvassa ukkosta, mutta vielä aamupäivästä aurinko pysyi matkassa.  Kirnulammen jälkeen riitti pitkospuita, kulkihan reitti niin Lososuon laidan kuin Kuivasuon suomaisem...