Ihan kiusallani tein tarkan lähtösiivouksen, ettei omista eväistäni jäisi kiehtovia aistimuksia, joiden perässä tulla autiotuvan pintoja tutkailemaan. Olin saapunut jo sen verran lähelle Hossaa, että tiedossa oli enää yhden päivän talsiminen ja olisin Itärajan retkeilyreitin päätepisteessä. Koska en ollut tarponut koko reittiä tähänkään asti (kiitos eilisen liftaamisen), aivokopassa naksutti, että voisin tulla toisen kerran takaisin kulkemaan sen kumipyörillä ohittamani pätkän. Siksi hienoa täällä on taivaltaa!
Astelin Tulijärven autiotuvalta tuttua polkua takaisin sepelitietä kohti; pisto Itärajan retkeilyreitiltä sinne tuvalle oli puolitoista kilometriä suuntaansa. Tulijärvi kimmelsi, taivas hohti kuin kuumana kesäpäivänä konsanaan, vaikka mikään helle ei ollutkaan. Sää oli silti häkellyttävän hieno ja olin superkiitollinen siitä, että en ollut oikaissut Purakselta suoraan Hossaan, vaan palannut reitille. Kiitos kuuluu sille, että navigaattoria autossa tutkinut vihreäpukuinen rajavartiolaitoksen virkamies oli huomannut heidän ajavan ihan retkeilyreitin vierestä ja kysynyt, haluaisinko jäädä siinä pois. Iloisia terveisiä rajavartiolaitokselle!
Metsästä ulos ponkaistuani jouduin lähikilometreiksi isorakeisen sepelin peittämälle, muuten mukavalle pikkutielle. Sadattelin kiviainesta, mutta minkäs sille voi. Tiet on tehty pääasiassa ajoneuvoja varten tänä päivänä, meitä jalkaisin kulkijoita on näilläkin väylillä selkeä vähemmistö.
T-risteyksessä tuli valinnan paikka eteen. Katsoin karttaa. Oikealle kääntyi Itärajan retkeilyreitti, vasemmalle johtava väylä puolestaan johti asvalttitien varteen. Molempien pohjoinen määränpää Hossa. Itäisellä reitillä pari taukopaikkaa (laavu ja tulipaikka matkan varrella) ja luonnon rauha, läntisellä vaihtoehdolla useita kilometrejä lyhyempi taival, kenties mahdollisuus liftaukseen. Olipa päätös hölmö tahi ei, mutta valitsin lyhyemmän päivätaipaleen ja käännyin kohti autotiereittiä.
Muutamien kilometrien hiekkatietaipaleella tuli yksi auto vastaan niin että hiekka vain pöllysi. Olin juuri pysähtynyt tien laitaan ottamaan välipalaa, kun rajavartiolaitoksen auto stoppasi kohdalleni. Moikkasimme ja vahvistin, että edelleen oli kaikki hyvin... Ratissa oli sama kaveri, joka oli äkännyt edellisellä kohtaamisellamme, että pääsen heidän kyydissään retkeilyreitin varteen! Kun hän reilua tuntia myöhemmin viiletti ohitseni asvalttitiellä kohti Hossaa, riitti moikkaamiseksi kädenheilautus. Seuraavaksi oli edessä asvalttitien pientareella käveleminen ja uutena elementtinä (polkuihin verrattuna) liikenteen tarkkailu. Myös tietä ylittävän liikenteen.
Armottoman hiljainen oli Hossaan johtava tie, joten luovuin aika pian liftausajatuksesta. Autoja meni etelään tai pohjoiseen vain muutamia tunnissa. Näin matkalla huomattavasti enemmän poroja kuin moottoriajoneuvoja, mutta eivätpä sarvipäätkään tarjonneet kyytiä, kalppivat vain tiehensä, kun lähestyin.
Rinkkaretki asvaltin laidassa ei ole mikään mieltäylentävä kokemus, mutta tuumasin tallatessani, että itsepä sen valitsin, metsäpolkujen sijaan. Ainakin kävely vei mukavalla vauhdilla eteenpäin ja pystyin arvioimaan, miten pian olisin perillä Hossassa.
Ainakin siihen asti pystyin arvioimaan matka-aikaa, kunnes tuli vastaan tämä kryptinen viesti liikennemerkissä: Hossa 1-7 km? Ihan oikeasti, eikö voisi sanoa, mihin on 1 km, mihin 7 km? Vaikka parilla erillisellä kyltillä? Kävelijälle tällaisen näkeminen on ihan eri asia kuin autoilijalle!
Tien laidassa, hiekkakankaan puolella vilkutti ohikulkijoille kelotervehtijä, jonka voisi tulkita olevan myös kelokävelijä. Kuntoilumuotonsa on joka tapauksessa kukkaruukun kannattelu. Tervetuloa Hossaan...
Joku niistä "Hossa 1-7 km"-kohteista tämäkin varmasti; Lomamökit Paasovaara veikeili kelopahkaherralla. Itselläni oli yöpaikka hakusessa, mutta mökki kuulosti liian suurelliselta ajatukselta, niinpä jatkoin matkaa vielä vähän pidemmälle. Olin aikonut varata huoneen Hossan Lomakeskuksesta, mutta vasta sinne päästyäni selvisi, että hotelliosa ei ollutkaan käytettävissä (netissä oli edelleen vanhat tiedot). Kesäkuussa 2015 tulipalo oli polttanut paikan saunan ja aiheuttanut viereisiin huoneistoihin savu- ja vesivahinkoja, niinpä uutta huonemajoitusta oltiin vasta rakentamassa tilalle.
Majoituin näin ollen lopulta pieneen vuokramökkiin, vuokrasin alle fillarin ja polkaisin loppupäivästä muutaman kilometrin päähän Hossan Luontokeskukseen. Hyvä tilaisuus kurkistaa, miltä tulevassa Hossan kansallispuistossa näytti jo nyt - sekä luontokeskuksen näyttelyssä että alkuillasta luontopolkukävelyllä. Kuinka ihana maasto!
Retkipäivä: 31.8.2016
Hauskoja kelotervehtijöitä! Ja kuten sanoit, todella ihana maasto. Voi kun ikävä noita aurinkoisia päiviä. Tykkäisin kyllä talvisestakin metsäkävelystä, jos sitä lunta olisi. Haminalahden kulttuuripolulla kulkiessa oli vähän vaarallisia paikkoja, kun portaat olivat hieman jäässä, kosteat ja lumessa - yhtä aikaa.
VastaaPoistaAurinkoa on todella ikävä näillä säillä, kun päivänvalon aika kutistuu päivä päivältä! Voin kuvitella, että Haminalahden polulla on liukasta näihin aikoihin, sillä Jyväskylässäkin oli ennen viikonlopun sateiden sulatusvoimaa liukkaita paikkoja paljon. Terkut Kuopioon!
PoistaOnpa mukava lukea tätä ja katsella kuvia aurinkoista maisemista nyt kun ulkona sataa räntää ja pilvet ryömivät puunlatvojen tasalla.
VastaaPoistaOli ihana selata reissukuvia ja palata elokuun loppuun, niihin mahtaviin maisemiin...
PoistaHei,
VastaaPoistaKiitos hienosta matkakertomuksesta, oli ilo lukea se! Itse mietin saman reitin kulkemista ensi toukokuun loppupuolella, jos reitti vain on jo silloin kulkemiskuntoinen. Olen lähdössä reissuun yksin, ja koska kokemusta on vasta yhdestä yksinvaelluksesta, (Karhunkierros, jossa väkeä tuvilla kyllä riitti...!) kysyisin sinulta hieman neuvoa: jos kulkisin vain osan reitistä, esim. n. 100 km, mitä osuutta suosittelisit? Pintavedet ovat ilmeisesti juomakelpoisia, kunhan ne kiehauttaa? Turvallisuutta mietin myös, mutta reitti taitaa useissa kohdissa kulkea kuitenkin sen verran lähellä ihmisasutusta, että apua saa paikalle, jos nilkka nyrjähtää...? Omaan kyllä ihan perusvaellustaidot ja nautin kovasti yksinvaelluksesta, mutta silti harkitsen tarkkaan, uskaltaisinko lähteä... Kovasti kiitos, jos ehdit vastata!
Tuo on tosi hieno reitti maisemiltaan, mutta reitin rakenteista pitkospuut olivat paikoin aika heikossa hapessa. Mikäli kevät on sateinen, voi märissä paikoissa Itärajan retkeilyreitillä olla hyvinkin märkää. Jos lähdet tälle reitille, eteläisestä Vartiuksen päästä oli minusta hyvä aloittaa, sillä taukopaikkojakin on sieltä alkaen mukavasti. Raatteen pohjoispuolelta jäi mieleen rasittavana karkeajakoisen soran peittämä tie (useita kilsoja). Puraksen jälkeenhän minä oikaisin liftaamalla Lehtovaaraan, joten siitä välistä jäi pätkä kulkematta - ohi Martinselkosen. Aion kyllä palata...
VastaaPoistaAsutusta ei Itärajan reitin varrelle osu paljoa, pitkät matkat saa todennäköisesti taivaltaa näkemättä ketään. En itse nähnyt ihmisiä alkumatkasta moneen päivään, vasta Aittojärven laavulla lepopäivänä tapasin ekan ihmisen. Tutki kartat tarkkaan, jos arveluttaa (ja tilaa ehdottomasti kunnon kartat etukäteen (Kalevalapuisto ja Hossa-Martinselkonen, 1:50 000). Nettikartasta näkee myös hyvin reitin etukäteen https://www.infogis.fi/kainuu/. Vaikka kartassa onkin autotie, se ei kuitenkaan tarkoita, että liikennettä pahemmin olisi. Hiljaisia ovat tiet.
Pari hyvää vaihtoehtoa Itärajan reitille ovat esim. Karhunpolku (133 km) tai Susitaival (97 km) Pohjois-Karjalassa, pidin tosi paljon molemmista. Pogostan kierros (91 km) Ilomantsissa on vanhoista reiteistä ja uudesta ne yhteen liittävästä pätkästä tehty ympyräreitti, josta olen kulkenut vain Susitaipaleen osuuden.