Siirry pääsisältöön

Itärajan retkeilyreitiltä oikaisten: Tulijärvi-Hossa

Huikaisevan hyvää huomenta Tulijärvi! Herkullista huomenta kaurapuuro mustikoiden kera, teekupillinen ja aamuvoileipä! Voi tätä ihanuutta, tyyntä aamun rauhaa, korvia hivelevää hiljaisuutta! Yö Tulijärven autiotuvassa antoi levolliset unet, enkä herännyt hiirten rapinaan kertaakaan. Olen aika varma, että joku pienjyrsijä oli käynyt kurkkaamassa, mikä täällä tuvassa tuoksuu.

Ihan kiusallani tein tarkan lähtösiivouksen, ettei omista eväistäni jäisi kiehtovia aistimuksia, joiden perässä tulla autiotuvan pintoja tutkailemaan. Olin saapunut jo sen verran lähelle Hossaa, että tiedossa oli enää yhden päivän talsiminen ja olisin Itärajan retkeilyreitin päätepisteessä. Koska en ollut tarponut koko reittiä tähänkään asti (kiitos eilisen liftaamisen), aivokopassa naksutti, että voisin tulla toisen kerran takaisin kulkemaan sen kumipyörillä ohittamani pätkän. Siksi hienoa täällä on taivaltaa!



Astelin Tulijärven autiotuvalta tuttua polkua takaisin sepelitietä kohti; pisto Itärajan retkeilyreitiltä sinne tuvalle oli puolitoista kilometriä suuntaansa. Tulijärvi kimmelsi, taivas hohti kuin kuumana kesäpäivänä konsanaan, vaikka mikään helle ei ollutkaan. Sää oli silti häkellyttävän hieno ja olin superkiitollinen siitä, että en ollut oikaissut Purakselta suoraan Hossaan, vaan palannut reitille. Kiitos kuuluu sille, että navigaattoria autossa tutkinut vihreäpukuinen rajavartiolaitoksen virkamies oli huomannut heidän ajavan ihan retkeilyreitin vierestä ja kysynyt, haluaisinko jäädä siinä pois. Iloisia terveisiä rajavartiolaitokselle!


Metsästä ulos ponkaistuani jouduin lähikilometreiksi isorakeisen sepelin peittämälle, muuten mukavalle pikkutielle. Sadattelin kiviainesta, mutta minkäs sille voi. Tiet on tehty pääasiassa ajoneuvoja varten tänä päivänä, meitä jalkaisin kulkijoita on näilläkin väylillä selkeä vähemmistö.

T-risteyksessä tuli valinnan paikka eteen. Katsoin karttaa. Oikealle kääntyi Itärajan retkeilyreitti, vasemmalle johtava väylä puolestaan johti asvalttitien varteen. Molempien pohjoinen määränpää Hossa. Itäisellä reitillä pari taukopaikkaa (laavu ja tulipaikka matkan varrella) ja luonnon rauha, läntisellä vaihtoehdolla useita kilometrejä lyhyempi taival, kenties mahdollisuus liftaukseen. Olipa päätös hölmö tahi ei, mutta valitsin lyhyemmän päivätaipaleen ja käännyin kohti autotiereittiä.


Muutamien kilometrien hiekkatietaipaleella tuli yksi auto vastaan niin että hiekka vain pöllysi. Olin juuri pysähtynyt tien laitaan ottamaan välipalaa, kun rajavartiolaitoksen auto stoppasi kohdalleni. Moikkasimme ja vahvistin, että edelleen oli kaikki hyvin... Ratissa oli sama kaveri, joka oli äkännyt edellisellä kohtaamisellamme, että pääsen heidän kyydissään retkeilyreitin varteen! Kun hän reilua tuntia myöhemmin viiletti ohitseni asvalttitiellä kohti Hossaa, riitti moikkaamiseksi kädenheilautus. Seuraavaksi oli edessä asvalttitien pientareella käveleminen ja uutena elementtinä (polkuihin verrattuna) liikenteen tarkkailu. Myös tietä ylittävän liikenteen.


Armottoman hiljainen oli Hossaan johtava tie, joten luovuin aika pian liftausajatuksesta. Autoja meni etelään tai pohjoiseen vain muutamia tunnissa. Näin matkalla huomattavasti enemmän poroja kuin moottoriajoneuvoja, mutta eivätpä sarvipäätkään tarjonneet kyytiä, kalppivat vain tiehensä, kun lähestyin.

Rinkkaretki asvaltin laidassa ei ole mikään mieltäylentävä kokemus, mutta tuumasin tallatessani, että itsepä sen valitsin, metsäpolkujen sijaan. Ainakin kävely vei mukavalla vauhdilla eteenpäin ja pystyin arvioimaan, miten pian olisin perillä Hossassa.


Ainakin siihen asti pystyin arvioimaan matka-aikaa, kunnes tuli vastaan tämä kryptinen viesti liikennemerkissä: Hossa 1-7 km? Ihan oikeasti, eikö voisi sanoa, mihin on 1 km, mihin 7 km? Vaikka parilla erillisellä kyltillä? Kävelijälle tällaisen näkeminen on ihan eri asia kuin autoilijalle!


Tien laidassa, hiekkakankaan puolella vilkutti ohikulkijoille kelotervehtijä, jonka voisi tulkita olevan myös kelokävelijä. Kuntoilumuotonsa on joka tapauksessa kukkaruukun kannattelu. Tervetuloa Hossaan...


Joku niistä "Hossa 1-7 km"-kohteista tämäkin varmasti; Lomamökit Paasovaara veikeili kelopahkaherralla. Itselläni oli yöpaikka hakusessa, mutta mökki kuulosti liian suurelliselta ajatukselta, niinpä jatkoin matkaa vielä vähän pidemmälle. Olin aikonut varata huoneen Hossan Lomakeskuksesta, mutta vasta sinne päästyäni selvisi, että hotelliosa ei ollutkaan käytettävissä (netissä oli edelleen vanhat tiedot). Kesäkuussa 2015 tulipalo oli polttanut paikan saunan ja aiheuttanut viereisiin huoneistoihin savu- ja vesivahinkoja, niinpä uutta huonemajoitusta oltiin vasta rakentamassa tilalle.


Majoituin näin ollen lopulta pieneen vuokramökkiin, vuokrasin alle fillarin ja polkaisin loppupäivästä muutaman kilometrin päähän Hossan Luontokeskukseen. Hyvä tilaisuus kurkistaa, miltä tulevassa Hossan kansallispuistossa näytti jo nyt - sekä luontokeskuksen näyttelyssä että alkuillasta luontopolkukävelyllä. Kuinka ihana maasto!

Retkipäivä: 31.8.2016

Kommentit

  1. Hauskoja kelotervehtijöitä! Ja kuten sanoit, todella ihana maasto. Voi kun ikävä noita aurinkoisia päiviä. Tykkäisin kyllä talvisestakin metsäkävelystä, jos sitä lunta olisi. Haminalahden kulttuuripolulla kulkiessa oli vähän vaarallisia paikkoja, kun portaat olivat hieman jäässä, kosteat ja lumessa - yhtä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa on todella ikävä näillä säillä, kun päivänvalon aika kutistuu päivä päivältä! Voin kuvitella, että Haminalahden polulla on liukasta näihin aikoihin, sillä Jyväskylässäkin oli ennen viikonlopun sateiden sulatusvoimaa liukkaita paikkoja paljon. Terkut Kuopioon!

      Poista
  2. Onpa mukava lukea tätä ja katsella kuvia aurinkoista maisemista nyt kun ulkona sataa räntää ja pilvet ryömivät puunlatvojen tasalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana selata reissukuvia ja palata elokuun loppuun, niihin mahtaviin maisemiin...

      Poista
  3. Hei,
    Kiitos hienosta matkakertomuksesta, oli ilo lukea se! Itse mietin saman reitin kulkemista ensi toukokuun loppupuolella, jos reitti vain on jo silloin kulkemiskuntoinen. Olen lähdössä reissuun yksin, ja koska kokemusta on vasta yhdestä yksinvaelluksesta, (Karhunkierros, jossa väkeä tuvilla kyllä riitti...!) kysyisin sinulta hieman neuvoa: jos kulkisin vain osan reitistä, esim. n. 100 km, mitä osuutta suosittelisit? Pintavedet ovat ilmeisesti juomakelpoisia, kunhan ne kiehauttaa? Turvallisuutta mietin myös, mutta reitti taitaa useissa kohdissa kulkea kuitenkin sen verran lähellä ihmisasutusta, että apua saa paikalle, jos nilkka nyrjähtää...? Omaan kyllä ihan perusvaellustaidot ja nautin kovasti yksinvaelluksesta, mutta silti harkitsen tarkkaan, uskaltaisinko lähteä... Kovasti kiitos, jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
  4. Tuo on tosi hieno reitti maisemiltaan, mutta reitin rakenteista pitkospuut olivat paikoin aika heikossa hapessa. Mikäli kevät on sateinen, voi märissä paikoissa Itärajan retkeilyreitillä olla hyvinkin märkää. Jos lähdet tälle reitille, eteläisestä Vartiuksen päästä oli minusta hyvä aloittaa, sillä taukopaikkojakin on sieltä alkaen mukavasti. Raatteen pohjoispuolelta jäi mieleen rasittavana karkeajakoisen soran peittämä tie (useita kilsoja). Puraksen jälkeenhän minä oikaisin liftaamalla Lehtovaaraan, joten siitä välistä jäi pätkä kulkematta - ohi Martinselkosen. Aion kyllä palata...

    Asutusta ei Itärajan reitin varrelle osu paljoa, pitkät matkat saa todennäköisesti taivaltaa näkemättä ketään. En itse nähnyt ihmisiä alkumatkasta moneen päivään, vasta Aittojärven laavulla lepopäivänä tapasin ekan ihmisen. Tutki kartat tarkkaan, jos arveluttaa (ja tilaa ehdottomasti kunnon kartat etukäteen (Kalevalapuisto ja Hossa-Martinselkonen, 1:50 000). Nettikartasta näkee myös hyvin reitin etukäteen https://www.infogis.fi/kainuu/. Vaikka kartassa onkin autotie, se ei kuitenkaan tarkoita, että liikennettä pahemmin olisi. Hiljaisia ovat tiet.
    Pari hyvää vaihtoehtoa Itärajan reitille ovat esim. Karhunpolku (133 km) tai Susitaival (97 km) Pohjois-Karjalassa, pidin tosi paljon molemmista. Pogostan kierros (91 km) Ilomantsissa on vanhoista reiteistä ja uudesta ne yhteen liittävästä pätkästä tehty ympyräreitti, josta olen kulkenut vain Susitaipaleen osuuden.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la