Jalkaisin

Ukko-Kolin maisemista pääsee nauttimaan talvella parhaiten, kun lähtee Kolin hotellin ja Luontokeskus Ukon vierestä merkitylle lumikenkäilyreitille. Lumikengät jalassa siis! " Huippujen lumikenkäilyreitti 1,5 km. Älkää kävelkö lumikenkäilyreitillä ilman lumikenkiä." Lunta täällä riittää, joten on hienoa, että nyt kun tavallinen polku on jäänyt lumen alle, edessä on loistavasti kirkkaan pinkeillä nauhoilla merkitty reitti! Tuntuu oikealta jättää polun ulkopuolinen hanki kauniin koskemattomaksi lähellä hotellia ja kieltämättä valmis ura on kepeämpi kulkea. Pyry on pitänyt ja pitää kuitenkin huolen siitä, että lumikenkäpolku menee aika ajoin lähes umpeen. Ura ei muutenkään muistuta valtatietä, vaikka ensin arvelin sellaisen löytäväni - onhan reitti aivan hotellin vieressä ja tänne tehdään myös opastettuja lumikenkäretkiä. Alkumatkasta polku kulkee lumen ja jään tiukkaakin tiukemmin peittämien kapeiden ja korkeiden kuusien keskellä. Polun oikealta puolelta pilkah

Kolin maastossa kulkee hieno vaelluspolku, Herajärven kierros . Reitistä voi nauttia pieniä pätkiä kerrallaan talvellakin - lumikengillä. Herajärven reitti koukkaa Jeron järven eteläpuolella sijaitsevan Ryläyksen kautta, jonne voi tehdä leppoisan päiväretken sen läheiseltä P-paikalta. Olemme valmistautuneet reitille hyvän kartan kera ja olen kulkenut tästä sulan maan aikaan aiemmin, mutta on silti mukava nähdä parin kulkijan astelema ura edessä. Ukko-Kolilla näimme vilauksen kahdesta rinkkaselkäisestä lumikenkäilijästä, jotka olivat selvästi päättämässä pidempää retkeä, joten oletan että he ovat talloneet polkua allamme. Edessä on kaunis, lumipeitteisten puiden suojaama metsäpolku. Herajärven kierroksen siniset reittimerkit erottuvat sinänsä hyvin, mutta niitä ei ole talvea ajatellen riittävän tiheässä, koska lumi on tyystin peittänyt polun pohjan. Mörkövaaran rinnettä vartioi kelo, jonka takaa erottuu pilkahdus Kolin vaaramaisemista. Lumisadetta on kuitenkin ilmassa, e

Kävelen Kuopion matkustajasataman suunnasta Kauppakatua ylämäkeen, kohti toria. Pysähdyn keltaisen talon kohdalla. Onko tämä kirjakauppa ollut paikallaan kauankin? Sen näyteikkunaan on ripustettu esille kerrassaan mainioita valokuvapostikortteja. Korteissa on uniikkia tunnelmaa ja tarinoita, muutama alkaa yksinkertaisesti hymyilyttää. On käytävä puotiin sisälle. Rosebud-kirjakauppa (Varo askelmaa!) on avannut vasta äskettäin, mutta tuntuu heti kodikkaalta. Valikoimassa on Jukka Gröndahlin mainioiden postikorttien lisäksi sekä uusia että käytettyjä kirjoja, nurkassa nököttää kahvimasiina ja leppoisa musiikki tulee vinyylilevyltä. Löydän heti lukemista... Tiedän tulevani tänne uudelleen. Menisinkö Kuopion museoon? Ei kiitos tällä kertaa, astun nyt mieluummin puistoon. Snellmannin puistossa pohdin, onko puistokäytävän vieressä iltavalaistu taideteos, mutta ehei; vihreän verkkoteltan alla vain kyyhöttää muutama tuija suojassa talven tuiskuilta. Joh. Vilh. Snellmanin rintakuvapa

Helsingin taivas puskee alas yhä lisää lunta ja tuuli puhaltaa tuiskun suoraan naamalleni. Vedän hupun kasvojeni eteen ja jatkan kävelyä. Keskuskatu on tavallisesti vilkas tähän aikaan, mutta nyt kadulla on tuskin ketään. Parin korttelin päässä rautatieasemalla on myös hiljaisempaa, vaikka junia kohti kiiruhtaa yhä ihmisiä. Aseman länsisiivessä muutama ohikulkija pysähtyy taideteosta ihmettelemään. Kaarina Kaikkonen on tuonut asemahalliin teoksen  Missä kotini on. Taideteos koostuu sekalaisista vanhoista nyssäköistä ja matkalaukuista, jotka on pinottu talon malliseen muotoon. Tästä ulko-ovien suunnasta katsottuna synkeän tylsän värinen talotönö on kuin pikkuruinen kappeli. Matkakokoinen sellainen, kulkee mukana. Ainakin jos matkustavaisia laukkuineen on tarpeeksi. Aseman päähallin suunnasta laukkukeko on tyystin erilainen. Täällä vallitsee värikkyys ja laukkupino on rysähtänyt sekamelskaksi, romahtanut kasaan, ei ole pysynyt koossa? Tällä puolella on eri tarina. Yläpuolel

On lähes tuskallista laittaa herätyskello soimaan jo aamuneljän tienoilla, mutta jotenkin punnerran itseni hereillle ja aamukävelylle Shanghain autioille kaduille. On jännittävää nähdä, miltä kaupunki näyttää... No, ennen heräämistään. Bundia vartioiva pronssihärkä ei ole yksin edes aamun varhaisina tunteina. Vartijapoloinen yrittää pysyä valveilla. Tuntuu huikealta, että yhtä patsasta vartioidaan herkeämättä, mutta ehkä se olisi liian otollinen uhri värikkäille mielenilmauksille esimerkiksi spraymaalin muodossa. Bund on suorastaan yllättävän autio ja pimeä, sillä rakennusten juhlavalot ovat sammuksissa. Vain yksi varhaislenkkeilijä valkoisissa verkkareissaan hölkkää pitkin rantabulevardia. Missä ovat takaperinkävelijät? No, ehkä hento vesipisarointi on lannistanut pyjama yllä liikkujat, eihän yöpuvun kuulu olla goretexiä! Kävelen sateenvarjoineni autiota rantakatua eteenpäin. Sekä Bundin puolella että vastarannalla Pudongissa on yllättävän pimeää. Poissa on edellisiltainen v