Siirry pääsisältöön

Lumikenkäilyä Kolilla: Ukko-Koli - Mäkrä

Ukko-Kolin maisemista pääsee nauttimaan talvella parhaiten, kun lähtee Kolin hotellin ja Luontokeskus Ukon vierestä merkitylle lumikenkäilyreitille. Lumikengät jalassa siis! "Huippujen lumikenkäilyreitti 1,5 km. Älkää kävelkö lumikenkäilyreitillä ilman lumikenkiä."
Lunta täällä riittää, joten on hienoa, että nyt kun tavallinen polku on jäänyt lumen alle, edessä on loistavasti kirkkaan pinkeillä nauhoilla merkitty reitti! Tuntuu oikealta jättää polun ulkopuolinen hanki kauniin koskemattomaksi lähellä hotellia ja kieltämättä valmis ura on kepeämpi kulkea.
Pyry on pitänyt ja pitää kuitenkin huolen siitä, että lumikenkäpolku menee aika ajoin lähes umpeen. Ura ei muutenkään muistuta valtatietä, vaikka ensin arvelin sellaisen löytäväni - onhan reitti aivan hotellin vieressä ja tänne tehdään myös opastettuja lumikenkäretkiä.
Alkumatkasta polku kulkee lumen ja jään tiukkaakin tiukemmin peittämien kapeiden ja korkeiden kuusien keskellä.

Polun oikealta puolelta pilkahtaa kaistale paljasta kalliota, jonka ylle talviaurinko on ehtinyt sulattaa lumesta jääpuikkorivistön. Ei kylläkään tänään, pilvisenä päivänä!
Etenkin aukeammilla paikoilla lumi on innostunut asettumaan mielikuvituksellisiin muotoihin. Jos vain pysähtyy katsomaan, löytyy maisemasta monenlaista lumihahmoa; vaikka hieman allapäin oleva lumienkeli.
Taivas ei ole tänään sininen, joten maiseman väriskaala liikkuu enimmäkseen pyryn pieksemissä valkoisen ja harmaan sävyissä.
Yhden värinpilkahduksen tarjoaa metsän suojissa herkkutatin värinen kääpä, joka suojaa alleen puunrunkoon kietaistua lumikenkäilyreitin merkkiä.
Jykevät kuuset tekevät vaikutuksen myös silloin, kun kurkistaa kuusen oksien alta ylöspäin. Lumi piirtää oksat aivan toisella tavalla näkyviin kuin kesällä. Ja monen kuusen jäätyneiden oksain alle muodostuu nyt suojaisa maja aivan luonnostaan.

Laskeudun reittiä pitkin koskemattomalle uralle, jonka tiedän Mäkränaholle johtavaksi reitiksi. Huippujen lumikenkäreitti kääntyisi kohta takaisin hotellille - jatkuisi suoraan edessäni olevan polun yli Kolin itäpuolelle - mutta ei tee mieli palata lähtöruutuun niin pian. Käännyn siis oikealle tekemään ensijälkiä lumeen.
Alamäkeen viettävä polun pohja johdattaa minut pian mm. Herajärven kierroksen reissulta tutulle Mäkränaholle, jonka laidalla nököttää vanha hirsilato.
Kauniisti harmaantunut lato on nyt käytössä taukopaikkana (ei tulipaikkaa, ei luvallista yöpyä), joten on sopiva hetki ottaa termospullo ja eväsleivät esille. Ladon rakentamiseen ei ole tarvittu nauloja.
Hetken aprikoinnin jälkeen päätän jatkaa matkaa vielä pidemmälle, kohti Mäkrää, tai ainakin Purolanaholle, jolle on kepeä lasketella tästä alamäkeen. Tiedän, sieltä matka takaisin onkin pelkkää ylämäkeä...
Purolanaho on pieni aukea keidas tumman metsän keskellä. Latu-uran yksinäinen hiihtäjä on sivakoinut sitkeästi Mäkrälle ylämäkeen, minä tarvon löytämiäni lumen peitossa olevia lumikenkäin jälkiä, jotka melkein onnistuvat houkuttelemaan mukaansa kohti Ikolanahon tulipaikkaa. Vaan käännän sittenkin kenkäni ylämäkeen, suksenjälkiä seuraamaan. Mäkrä sen olla pitää.
Muistan hiihtäneeni Mäkrälle kerran juuri tästä - musta latu. Eli rapea nousu on edessä. On pidettävä taukoja, huilattava välillä. No, ainakin ehdin katsella ja kuunnella satumaisen kaunista metsämaisemaa - vaikkapa kuusien ja niitä peittävien jäisten lumilaattojen naksahtelua toisiaan vasten.
Viimeinen jyrkkä nousu, sitten saavutan Mäkrän ensimmäisen näköalapaikan, josta olisi vielä pieni matka korkeimpaan kohtaan (307 m). Aurinko onnistuu kirkastamaan edessä avautuvaa Pielisen avaraa maisemaa vain hetkittäin, sillä lumipyry leikittelee myös järven yllä. Pitkulaiset saaret pilkahtavat hopeanhohtoisina esiin, sitten kätkeytyvät jälleen lumiverhon taa. On ihanan, pysäyttävän hiljaista.

Palaan samoja jälkiä takaisin kohti Ukko-Kolia. Ensin mukava alamäki, sitten pitkä nousu, ennen kuin saavutan merkityn Huippujen lumikenkäilyreitin. Joku on vetäissyt laskettelusuksilla alas kalliorinnettä, vaikka se on kielletty. Pielisen yllä puuskahtelee lumipyrypilviä.
Kohtaan toisen, hiljaisen sorttisen lumikävelijän. Siellä täällä natisee; tykkylumen peittämät puut huojahtelevat ja narisevat välillä tuulessa. Tuulen lisäksi muita ääniä ei juuri kuulukaan. Maisemat Paha-Kolilta, Akka-Kolilta ja Ukko-Kolilta ovat pyryisen sään vuoksi tukkoisemmat kuin kirkkaalla kelillä, mutta se ei matkantekoa haittaa. Kansallismaisema tekee aina vaikutuksen!

Lumikenkäretken päätteeksi pistäydyn vielä Luontokeskus Ukossa lämmittävällä yrttiteellä ja hienossa valokuvanäyttelyssä. Tea Karvisen valokuvat eri kansallispuistoista ovat todella huikeita. Eritoten mahtavat Vesihiisi ja Pyörre jäävät pyörimään mieleen.

P.S. Koli on hieno pyryssä, mutta aurinkoisella säällä, paria päivää myöhemmin sama luonto näyttää toisenlaiselta... Erilaiset valot, varjot ja niiden myötä maisemat!

Kommentit

  1. Uskomattoman upeita maisemia! Hienoa asua Suomessa <3

    VastaaPoista
  2. Huikeita kuvia, Upe! Ollaan melkein naapurissa, kun me ollaan Vuokatissa :) Just 17 km hiihtäneenä oon ihan dead, mut ihanaa oli!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Omat sukset pysyttelivät tällä reissulla suksipussissa, lumikenkien vetovoima oli niin paljon suurempi. Hei lystiä laskuun Vuokatissa!

    VastaaPoista
  4. Ihana Koli! Oltiin siellä kesällä 2007 häämatkalla <3 Minkämerkkiset lumikengät sinulla on?

    VastaaPoista
  5. Lumikenkäni: mainiot ranskalaiset TSL 227.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la