Jalkaisin

Jääputoukset. Niillehän me olimme menossa alun perin, mutta päädyimmekin ”vain” lumikenkäretkelle sillä puolella Räsävaaraa, missä ei ollut jääputouksista tietoakaan , ihmettelemään lumoavan kauniita maisemia ja kapuamaan näkötorniin. Hakuammunta-arvaustekniikka ei siis tuottanut haikailtua tulosta… Emme olleet pettyneitä, mutta sen verran jääputoukset jäivät kuitenkin kutkuttamaan, että Räsävaaran laavulla istuessamme otin rukkaset pois kädestä ja näpräsin hetken puhelinta. Digikuukkeli teki tehtävänsä: löytämäni blogipostauksen perusteella alkoi jääputousten sijainti hahmottua. Uusi lähestyminen siis. Oikotiet olivat niin erinomaisesti lumen peitossa, että hurautimme Kolin kylän kautta Martikkalantielle, mistä löytyi pieni, mutta lupaava levike autolle. Levikkeeltä avautui näkymä metsäautotielle, jota oli tallattu lumikengillä ehkä edellisenä päivänä. Jääputoukset, täältä tullaan! Seurasimme lumikenkäjälkiä uskollisesti lähes metsäautotien loppuun saakka, kunnes kuopat lumessa käänt

Räsävaaran laavulla oli hiljaista, kun saavuimme laavun viereiselle, pienelle parkkipaikalle. Erotimme vain muutamat tuoreet jäljet vitivalkoisesta lumesta, jota oli edellisyönä tuprutellut. Haaveenamme oli löytää Räsävaaran maisemista jääputoukset, joista olin saanut vinkin muutamaa päivää aiemmin, kun olin maininnut olevani tulossa Kolille. Tarkkaa sijaintia ei ollut tiedossa, mutta P-paikalta piti olla vain lyhyt matka. Olin tutkinut puolihuolimattomasti karttaa ja päätellyt, että jossain jyrkänteen alta se jääparatiisi löytyisi (mitäs sitä googlailemaan liikaa!). Lähdimme Räsävaaran laavulta matkaan ja kävimme ensin tasamaalla, suloisessa Räsälammen talvimaisemassa. Hetkeä aiemmin olivat lähitienoilla pärähtäneet moottorikelkat, mutta enää ei kuulunyt yhtikäs mitään. Oli vain mykistävän kaunista. Sitten lähdimme suuntaamaan Räsävaaran jyrkkien kalliorinteiden alle. Koska tämä talvi oli kotinurkilla ollut sitä vähemmän lumista sorttia, tuntui mahtavalta kävellä ihan oikean talven ke

Uurainen antoi minulle aurinkoisen herätyksen Marjoniemen tilalla mukavassa aitassa. Talonväki oli joutunut lähtemään aamuvarhaisella reissuun joten nautin aamiaisen omine nokkineni aittahuoneessa. Kiitos vedenkeittimen, onnistui myös tee ja aamupuuro. Päärakennus näytti näin aamusella ihan toiselta kuin iltahämärissä saapuessani. Suorastaan häikäisevältä. Ennen kuin viipotin tieheni, kurkkasin päätalon taakse Sääkspää-järvelle ja rantalaitumelle, jolla käyskenteli tilan islanninhevosia. Aikamoinen idylli, mutta lähdettävä oli! Marjoniemestä siirryin hiekkatietä Multia-Uurainen -asvalttitien varteen ja kohta olisi ollut kevyen liikenteen väylällä tarjolla jopa levähdyspenkki. Ei nyt ihan vielä sentään! Seuraavasta T-risteyksestä sain kääntyä vasemmalle, kohti Uuraisten keskustaa. Hieman ennen Uuraisten keskustaa huomasin vasemmalla puolellani päiväkodin. Sen nimen keksijällä on ollut sana hallussa: Päiväkoti Pikkula … Keskustassa tuli vastaan myös Kauneushoitola Sievä (loistonimi!) j

Tikkakoski, kiitos! Seuraava kävelyretkeni alkoi taas superhelposti: astuin Jyväskylässä paikallisbussiin (jyväskyläläisittäin siis linkkiin ) ja matkasin sillä Tikkakoskelle. Retkieväsostosten jälkeen lähdin matkaan kohti Uuraisia. Ensimmäiseksi käännyin Kirkkokadulle, jonka varrella poikkesin Tikkakosken Monipalvelupisteessä, josta löytyy muun muassa nuorisotila, laboratorio, neuvola ja kirjasto. Joskohan kirjastolta selviäisi, missä kohtaa se Tikkakosken koski itse asiassa on? Kysymys oli liian paha vuorossa olleelle kirjastonhoitajalle, joten lopputuloksena oli, että yrittäisin törmätä koskeen omin neuvoin. Kirkkokadun varrelta löytyi tietenkin Tikkakosken kirkko. Pian kirkon jälkeen käännyin Kirkkokadulta vasemmalle, kohti Hietajärvestä laskevaa Autiojoen uomaa ja sen vartta myötäilevää rantareittiä. Tummansinisellä sillankaiteella yksinäinen keltainen koivunlehti loisti kuin syysaurinko. Jokipuisto oli tosi suloinen! Miksiköhän en ollut käynyt täällä aiemmin? Vehreässä jokipui

Jyväskylässä Jyväskylä, kotikaupunkini. Yksi kaupungin keskeisistä maamerkeistä on Harju ja sen huipulla sijaitseva Vesilinnan näkötorni. Ennen kuin jatkoin matkaa Jyväskylästä pohjoiseen päin, ehdin käväistä tällä ”tauolla” viettää arkea ja käydä esimerkiksi katselemassa maisemia Harjun laelta. Harjun portaat (joko alhaalta tai täältä ylhäältä päin) on yksi tyypillisimmistä Jyväskylä-kuvista. Kesällä portaita piristävät värikkäät kukkaistutukset. Talvella näkymä on parhaimmillaan kovalla pakkasella, kun huurtuneet puut kehystävät rappusia. Ja itsenäisyyspäivän iltana, kun partiolaiset valaisevat portaat ulkotulilla. Harjun näkötornin ylimmältä näköalatasanteelta näkee mahtavasti yli koko kaupungin. Esimerkiksi Tuomiojärvelle, jonka takana (vasemmalla) kohoaa Laajavuori mäkihyppytorneineen, tai Viitaniemeen, jonka oma maamerkki on Alvar Aallon suunnittelema Viitatorni (”Torahammas”). Mitähän kautta jatkaisin matkaa Tikkakoskelle, Tuomiojärven länsi- vai itäpuolta? Matkaan – kotiovel