Jalkaisin

Tunnustan, että en ole mikään himohiihtäjä, vaan olen jo monta monituista talvea viihtynyt suksia paremmin lumikengillä, kun on pitänyt kiinnittää kenkiin isommalla lumella tarvittavat apuvälineet. Suomussalmen Juntusrannan itäpuolella, Lehtovaaran - Martinselkosen luonnonsuojelualueen maastossa oli kuitenkin niin houkuttelevasti latuja, että oli kokeiltava myös hiihtämistä. Etenkin siksi, että hiihtäen pääsi siirtymään vähäksi matkaa myös Itärajan retkeilyreitin talvireitille, joka kulkee näillä selkosilla lähempänä itärajaa kuin kesäreitti. Lähdimme suksimaan suoraan majapaikastamme, Arolan maatila- ja erälomien pihasta, jonka kautta Itärajan / UKK-reitin talvireitti kulkee. Tilalla oli yöpynyt hiihtovaellusporukkaa (he olivat ehtineet jo lähteä liikkeelle aamiaiselta) ja ladutkin oli käyty ajamassa hyvään kuntoon, joten tiedossa oli siltä osin hyvä hiihtoura. Arolan tilalta olisi voinut verryttelyksi hiihtää lyhyemmänkin lenkin eli 5 km, mutta me halusimme ehdot...

  Huikaisevan hyvää huomenta Tulijärvi! Herkullista huomenta kaurapuuro mustikoiden kera, teekupillinen ja aamuvoileipä! Voi tätä ihanuutta, tyyntä aamun rauhaa, korvia hivelevää hiljaisuutta! Yö Tulijärven autiotuvassa antoi levolliset unet, enkä herännyt hiirten rapinaan kertaakaan. Olen aika varma, että joku pienjyrsijä oli käynyt kurkkaamassa, mikä täällä tuvassa tuoksuu. Ihan kiusallani tein tarkan lähtösiivouksen, ettei omista eväistäni jäisi kiehtovia aistimuksia, joiden perässä tulla autiotuvan pintoja tutkailemaan. Olin saapunut jo sen verran lähelle Hossaa, että tiedossa oli enää yhden päivän talsiminen ja olisin Itärajan retkeilyreitin päätepisteessä. Koska en ollut tarponut koko reittiä tähänkään asti (kiitos eilisen liftaamisen), aivokopassa naksutti, että voisin tulla toisen kerran takaisin kulkemaan sen kumipyörillä ohittamani pätkän. Siksi hienoa täällä on taivaltaa! Astelin Tulijärven autiotuvalta tuttua polkua takaisin sepelitietä kohti; pisto Itärajan ...

Juu, vaelluksellahan minä olin, mutta joskus tekee mieli käyttää oikoteitä... Heräsin aamuvarhaisella Puraksen Rajasärkässä, nautin valmiin aamiaisen (yllätysyösijan tarjonneen ihanan perheen luona) ja hyppäsin sitten rinkkoineni alkajaisiksi autokyytiin. Isäntä tipautti minut asvalttitien varteen, mihin jäin tallustamaan tien oikeaa laitaa ja kuulostelemaan autoja, joilta yrittää peukalokyytiä pohjoisemmaksi. Martinselkosen pätkä olisi tarkoittanut noin 30 kilometrin päivämatkaa seuraavalle laavulle, mutta minä päätin, että lyhyempi päivätaival jalan saisi riittää. Siispä tyly ohitus Martinselkoselle tällä kertaa. Ensimmäisen kyydin sain isännältä, jonka kanssa kurvasimme hetkeksi päätieltä sivuun, kun piti käydä siirtämässä lehmät laitumelta toiselle. Seuraavan kyydin sain rajavartiolaitoksen virkamiehiltä, jotka ennen kyytiin huolimistaan tiukkasivat, eikö minulla ole käsineitä (oli viileä aamu, mutta tarkenin paljain käsin), onko minulla tarpeeksi hyvä makuupussi (no totta ka...

Mikä upea aamu! Yöllä olin saanut ihailla tummaa elokuista tähtitaivasta ilman, että tarvitsi edes pujahtaa laavun uumenista ulos. Hetken totuttelin häikäisevään aurinkoon, sitten pakotin itseni vääntäytymään makuupussista jo puoli seitsemältä, sillä edessä oli vähän pidempi päivätaival, ehkä jopa 29 km. Sen verran oli matkaa edessä seuraavalle laavulle. Vaihtoehtona oli toki etsiä matkan varrelta paikka, mihin voisin viritellä sadeviitasta katoksen, jos alkaisi väsyttää aiemmin. Aamupöperöiden jälkeen astelin Aittojärven pohjoispään mahtavan kaunista niemeä pitkin kuivaan kangasmaastoon, sitten edessä oli taasen kosteampaa ja soista maastoa. Oli maanantaiaamu ja jostain kantautui yksittäisen auton ääni, sitten hiljeni jälleen. On ylellistä päästä nauttimaan tällaisesta hiljaisuuden kokemuksesta, missä äänimaailmana ovat pääosassa luonnon äänet ja vain satunnaisissa sivuosissa ihmisten tuottamat. Yksin kulkiessa ihmisäänituotantoa syntyy yleensä aika rajallisesti, jos ei tee...