Pyhän Olavin mannerreitillä: Hartola-Sysmä

Hartola on yksi etappi Pyhän Olavin mannerreitillä, joka on uudehko pyhiinvaellus- ja kulttuurimatkailureitti. Reitin itäinen aloituspiste on Savonlinnassa ja sieltä voi patikoida tai pyöräillä reittiä Turkuun saakka.

Pyhän Olavin reitit

Norjalainen viikinkikuningas Olavi Haraldsson (995-1030) oli alkujaan pakana, mutta hän kääntyi kristinuskoon ja Olavi julistettiin kuolemansa jälkeen pyhimykseksi. Pyhän Olavin (St Olav) mukaan on nimetty paitsi Olavinlinna, myös kokonainen pyhiinvaellusreitistö, jota myöten voi Pyhän Olavin mannerreitin (Savonlinna-Turku) ja merireitin (Turku-Eckerö) kautta jatkaa vielä Ruotsista Norjaan S:t Olavsledeniä pitkin (Sundsvall-Trondheim) eli Pyhän Olavin hautapaikalle Nidarosin katedraaliin.

Reitit eivät oikeasti voi mitenkään seurata viikinkikuninkaan jalanjälkiä, mutta reitit on muodostettu vähintäänkin poikkeamaan paikoissa, joista löytyy jonkinlaisia yhtymäkohtia Pyhään Olaviin.

Puristit lähtevät toki pyhiinvaellusreitin taipaleelle ihan reitistön alkupäästä ja taivaltavat reitin yhtä kyytiä perille asti. Minusta kävelyturisti saa kyllä ihan itse päättää; nyt lähdin ystävän vinkistä matkaan lähempää Pyhän Olavin mannerreitin keskivaiheita, eli fiilistelemään reittiä Hartolasta eteenpäin muutaman päivän verran.

Hartolaan pääsi sitä paitsi näppärästi Jyväskylästä bussilla – mikäs sen helpompaa.

Kuningaskunta Hartola

Linja-auto jätti minut nelostien varteen, mistä oli vain noin kilometrin matka kirkolle. Minut toivottivat tervetulleeksi Hartolaan sekä Päijät-Hämeen sinikeltainen merenneitovaakuna (hämmentävä näin sisämaassa) että kuningaskunta Hartolan vaakuna, jossa komeilee kuninkaallinen kruunu kahden soihdun kera.

Kuningaskunta-nimityksen taustalla on se, että kuningas Kustaa III määräsi Hartolan itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi ja Hartolasta tuli kruununprinssi Gustaf Adolfin nimikkopitäjä. Gustafista tuli aikanaan Kustaa IV Adolf, viimeinen ruotsalainen Suomea hallinnut kuningas.

Ennen kuin saavuin kirkolle, moikkasin vielä autoliikkeen edustalla puista nallekarhuveistosta, jonka nimeksi paljastui tietenkin Kustaa.

Hartolan kirkko.

Rapsakka sadekuuro ajoi minut evästostoksille viereiseen kauppaan, mutta pisarahyökkäys meni pian ohi. Hartolan komea graniittikirkko (1911-1913, Josef Stenbäck) oli ilahduttavasti avoinna ja olipa siellä peräti opas paikalla kertomassa kirkon historiasta.

Opas teki kirkkovierailusta tosi paljon kivemman kuin pelkkä omin päin kurkistus olisi ollut. Viehättävän valoisa, kansallisromantiikkaa henkivä kirkko tuntui kivalta aloituspisteeltä sunnuntaipäivän kävelylle. Ja olihan kirkossa sitä paitsi wc, mitä kävelyturisti osaa arvostaa.

Taivas vetäytyi jälleen pilveen, kun jatkoin Hartolan keskustasta matkaa kohti seuraavaa kirkon paikkaa, jossa ei enää ollut kirkkoa, vaan muistokivi. Hartolan 1684-93 rakennettu puukirkko siirrettiin paikalta Pertunmaan seurakunnan kirkoksi vuonna 1928. Hartolan kivikirkon valmistuttua puukirkolle ei ollut enää tarvetta, joten mitäs sitä turhan panttina paikalla pitämään. Nappasin nurmikon laidalta muutaman sateen huuhteleman ahomansikan.

Sadepisarat kiiltelivät vielä kevyen liikenteen väylällä ja ilmassakin pisaroi kevyesti, kun siirryin Kuninkaanpolun punapäisiä reittitolppia seuraten eteenpäin.

Kulttuurikohteet ovat Hartolassa kivasti lähekkäin ja Hartolaan voi tutustua kävellen tai polkupyörällä vaikkapa juuri tätä merkittyä Kuninkaanpolku-reittiä pitkin, jolla on pituutta vajaat 4 kilometriä.

Itä-Hämeen museo

Kohta olinkin jo Itä-Hämeen museon nurkalla. Käväisin jo mennessä vilkaisemassa tien toisella puolella olevan rakennuksen avoimesta ovesta hienoja vanhoja vaunuja, joilla herrasväki matkasi hevosten vetämänä, mutta toki lähdin lunastamaan piletinkin, kuten asiaan kuuluu.

Museon pääsylipun voi ostaa (tai näyttää Museokorttia) vihreässä päärakennuksessa.

Itä-Hämeen museon päärakennus on tyylikäs empiretyylinen uudempi Koskipään kartano. Museon perustamisen (1929) taustalla oli kirjailija Maila Talvio, jonka kasvonpiirteitä pääsee ihailemaan hänelle omistetussa, entisessä kartanon isännän työhuoneessa.

Astelin värikkäästä huoneesta toiseen ja mietin, millaista elämä täällä oli aikanaan ollut.

Vihreä makuukamari, pinkki salonki, sininen sali ja niin edelleen. Kierroksen lopulla keittiössä ja ruokakomerossa olisi ollut vaikka mitä kutkuttavaa tutkittavaa. Puisissa maustelaatikoissa oli osassa jopa kauniisti kirjoitetu etiketit tallella. Bittermandel, karvasmanteli, sillekin oma iso laatikkonsa. Vintille noustessa pysähdyin toviksi tutkimaan ensin huikeaa puista lukulautaa, sitten itse vintillä vanhoja karttoja, joissa valtioiden nimet ja rajat eivät olleet ihan sitä kuin tällä hetkellä.

Viereisessä eli Koskipään kartanon vanhassa päärakennuksessa on Taidesalonki Talvio, jossa puolestaan oli taidenäyttely ja olihan minulla aikaa myös sen teosten, lähinnä maalausten ja veistosten, kiertämiseen. Taidetta ja historiaa tuli siis tällä pysähdyksellä ihan roppakaupalla. Taidesalongin pihamaaltakin löytyi taidetta ja ihastuin eritoten tähän Henkien majaan (Tapani Kokko ja Virpi Kanto 2021), jota vartioivat lukuisat mystiset naamiot.

Koska alkoi jo hiukoa, pysähdyin vielä välipalalle sopivassa kohdassa eli Kuninkaan Portilla, josta voi tankata kroppaan energiaa joko teekupposen ja pienen syötävän kera (kuten minä) tai ihan aterian verran.

Välipalan jälkeen siirryin toiselle puolelle nelostietä ja pian olinkin leppoissa taivallusmaisemissa, asvalttialun jälkeen myös soratiellä (Sysmäntie). Liikenne oli ihastuttavan rauhallista näin kävelijän vinkkelistä.

Sivutie yhtyi pian isommalle Sysmään johtavalle tielle eli Valittulantielle (413), joka kulkee harmittavan etäällä niin ikään Sysmää kohti virtaavasta Tainionvirrasta. Ilahduttavasti reitin varrella tuli kuitenkin vastaan myös viitta kalastusalueen tulentekopaikalle (50 m tieltä) veden äärellä. Pidin katetun tulipaikan penkillä hengähdystauon, mutta nuotion tekoon ei nyt ollut tarvetta.

Hartolasta Sysmän puolelle

Viljapeltoja, niittyjä, metsää ja pusikkoa, siinä ne tavalliset tienvarsimaisemat. Raja-ahontien jälkeen saavuin kunnanrajalle eli astahdin Hartolasta Sysmän puolelle.

Sysmän vaakuna liittyykin jo ihan kunnolla Pyhään Olaviin: mustalla taustalla on hopeinen nuolikotelo ja nuolia, mutta siinä ihan keskellä piilukirves (ei siis numero 7). Viikinkikuningas, tuleva Pyhä Olavi, menehtyi Stiklestadissa vuonna 1030 saatuaan piilukirveen selkäänsä. No mikä on kytkös Sysmään? Sysmän kirkko on pyhitetty Pyhälle Olaville.

Kiinnitin huomiota siihen, että fillaristeille oli katoksessa esillä postilaatikkopyöräilyn kartta, eli Sysmän seudulle on sijoiteltu esille reittikarttoja ja postilaatikoita, joihin voi merkitä käyntinsä kohteissa. Pyhän Olavin reitin tallaajia taasen ei vielä näin kesällä 2022 huomioitu edes satunnaisella karttataululla reitin varrella.

Valittula

Taivallukseni jatkui vielä vähän matkaa yhtä matkaa Hartolasta Sysmään johtavan Vellamo-retkipyöräilyreitin kanssa, kunnes lähellä Valittulaa käännyin vasempaan Postintielle. Postintie tekee pikkuruisen mutkan (matkaa ajatellen), mutta soratie on kivaa vaihtelua asvalttiasteluun.

Pilvet lipuivat rauhallisesti taivaalla, aamupäivän sadekuurot muisto vain. Aurinko lämmitti askelia ja nautin mutkittelevan pikkutien maalaismaisemista. Yhdessä mutkassa töröttää muistokivi, jossa kerrotaan että Tällä paikalla sijainneessa Valittulan majatalossa perustettiin 19.3.1880 Itä-Hämeen maanviljelysseura ja 4.9.1995 Joutsjärven osuusmeijeri. Tässä oli siis ollut ihan majatalo!

Postintien varrella sijaitsee myös Valittulan nuorisoseuran talo näköetäisyydellä tiestä. Siitä on matkaa Sysmään enää noin 10 kilometriä.

Vielä ennen tielle 413 saapumista huomasin Postintien oikealla puolella vaalean, soman puutalon, joka näytti siltä, että siinä on voinut joskus olla kauppa. Tien toiselta puolelta puolestaan niityltä puolestaan näytti kasvavan jotain ei-toivottua: jättiukonputkia. Toivottavasti näin väärin tai kasvustot saadaan hävitettyä turvallisesti eli ilman kosketuksesta pahimmillaan tulevia palovammoja.

Seuraavaksi aloin odotella uimarantaa, jossa olin päättänyt pitää evästauon.

Hiekon uimarannalle on viitoitus Valittulantieltä (matkaa 200 metriä) ja sinne pääsee polkua pitkin. Kävin huuhtaisemassa naamani ja käteni Joutsjärvessä ja istahdin pukuhuoneen edustalle huilaamaan, mutta uintiretkeä en tässä kohtaa kaivannut. Minulle riitti kauniin järvimaiseman katselu ja välipalahedelmä.

Huilin jälkeen matka jatkui kepeästi kohti Sysmää. Jonkin matkan päässä yllätyin, kun tien vasemmalla puolella oli ikivanha Ford. Haalistuneessa rekisterikilven korvikkeessa luki ehkä 1902, eli auto oli noin 120-vuotias!

Sysmä

Kevyen liikenteen väylää oli turvallista astella eteenpäin. Ennen Sysmän kirkonkylää piti vielä katsoa karttaa tarkemmin, sillä en ollut menossa vielä Pyhän Olavin kirkolle, vaan suuntana oli majapaikkani Hotelli-Ravintola Uoti keskustassa. Majapaikka löytyi helposti, mutta näin sunnuntai-iltana sen ravintola ei ollut auki.

Iltaruokaa oli onneksi tarjolla kävelymatkan päässä ja suuntasin Sysmä Marinaan. Ihanaa, listalla oli paistetut muikut ja muusi! Mikäs tässä, nauttiessa ilta-ateriaa kauniissa Majutveden rantamaisemissa. Satamasta pääsisi myös Päijänne-risteilylle.

Ennen paluuta majapaikkaan käväisin vielä viereisessä puistossa, jossa Sysmässä vuonna 1915 syntyneen Olavi Virran syntymän 100-vuotisjuhlavuoden hienolle Hopeinen kuu -muistomerkille (Kimmo Pyykkö 2015). Sattumoisin olin juuri samana aamuna kuullut radiosta Olavi Virtaa, joten päivä alkoi ja päättyi suuren laulajan tunnelmissa.

Sitten pientä lampsuttelua Sysmän keskustassa ilta-auringosta nauttien ja yöpuulle, valmistautumaan seuraavan päivän kävelyyn.

Kävelypäivä

• Sunnuntai 17.7.2022

Pyhän Olavin reittien linkkejä

• Pyhän Olavin mannerreitti (Savonlinna-Turku)
• Pyhän Olavin merireitti (Turku-Eckerö, Ahvenanmaa)
• S:t Olavsleden (Sundsvall-Trondheim)