Jalkaisin

Leksan Lastussa lastu lentää. Kun ammattimies on asialla, pystyy puusta ja puulle tekemään ihan mitä hyvänsä. Todistin sitä itse eräänä tammikuisena aamuna, kun saavuin Äänekoskelle osana Rautalammin-Konneveden luontomatkailu- ja Äänekosken matkailuhankkeen matkailupalvelujen testiretkeä , jonka aloitimme tutustumalla puukäsityön mestarin eli Leo Lahdelman kädenjälkeen. Alueelle oli jälkeemme tulossa Puun tarina -teemaretkelle joukko ulkomaisia matkanjärjestäjiä tutkailemaan, mitä kaikkea seudulla onkaan tarjolla. Me esikulkijat kiersimme mukana olevia kohteita, kahteen päivään tiivistetyllä aikataululla. Konnevesi, Rautalampi ja Äänekoski kätkevät uumeniinsa luonto- ja kulttuurielämyksiä niin, että lähialueidenkaan asukit eivät aina hoksaa, mitä kaikkea hienoa alueelta löytyy. Voi vain kuvitella, millainen musta aukko seutu on vähän kauempaa katsottuna. Tai oikeastaan vihreä - sillä metsäähän täällä riittää.  Juuri metsästä Puun tarinakin ammentaa. Metsät ja niitä ympäröiv

Aurinkoinen iltapäivä johdatti minut kävelemään Jyväskylän keskustasta vaihteeksi eri reittiä kohti kotia. Jotenkin vain askeleeni suuntautuivat Tourujoen rantaan ja hetken mielijohteesta käännyin Tourujoen luontopolulle. Sille, jolla ei tunnetusti ole talvikunnossapitoa...  Ja jonka opastaulun jotkut spray/tussitöhrijät ovat tyhmyyttään käyneet sotkemassa. Kullanmurut, harjoitelkaa tägejänne vaikka kotona paperille älkääkä vedelkö niitä julkisille paikoille opasteisiin. Jos opastetaulut eivät jotakuta kiinnosta, ei niitä ole pakko lukea, mutta antakaa meille muille mahdollisuus käyttää niitä. Please. En ollut ainoa, joka oli halunnut poiketa Tourujoen luontopolun puolelle, vaikka se liukas onkin - pitäväthän lumista ja jäistä polkua auki vain sillä kulkijat. Edelläni kulkenut henkilö oli istahtanut kaikessa rauhassa joentörmän katselulavan kaiteelle nauttimaan jokimaiseman hiljaisesta rauhasta. Ohitin katselulavan ja astuin pitkospuille. Onneksi kuljin hitaasti (omalla v

Päijänteen kansallispuisto kuulostaa ensi alkuun siltä, että sinne pitäisi mennä vesitse. Tahi talviaikaan jäätä myöten. Kansallispuiston maisemiin voi kuitenkin astua myös maitse, esimerkiksi Sysmässä, Päijänteen itäpuolella, missä osa Päijätsalosta kuuluu kansallispuiston alueeseen. Päijätsalossa on ympärivuotista asutusta ja saareen pääsee autolla siltaa pitkin. Olin viettämässä viikonloppua Sysmän seudulla ja kun huomasin, että läheltä Päijätsalon retkeilyalueelta löytyisi näkötorni Päijänne-maisemin, innostuin heti. Matkaa Päijätsalon näkötornille johtavalle polulle Sysmän kirkonkylästä on vain 7 kilometriä. Polun lähtöpaikkaan oli helppo löytää, sillä Sysmän suunnasta pitkin Suopellontietä tullessa tarvitsi vain kääntyä vasemmalle Päijätsalontielle, jolta oli edelleen viitoitus näkötornipolulle. Parkkipaikan opastetaulussa kerrotaan Päijätsalon alueesta ja kartasta näkee hyvin kansallispuiston puolelle kulkevat polut välimatkoineen. Lyhyin reitti luontopolkua pitkin

Kun vedin pipoa päähän lähtiessäni, pysähdyin hetkeksi. Eihän sitä olisi pakko lähteä mihinkään. Minkä ihmeen takia lähden. Tähän aikaan. Yöretkelle. Taas. Oli siis myöhäinen ilta: lähdin iltayhdentoista jälkeen rinkka selässä kävelemään kotoa kohti Laajavuorta, valaistuja kävelyteitä pitkin. Vastaan tuli peräti yksi koiranulkoiluttaja, mutta siinä kaikki. Rauha oli laskeutunut kelmeiden keinovalojen valaisemaan kaupunkiin, Kortepohjan kujille. Kun lähestyin Korteniityntien mutkaa, silmissä välähti. Katuvalot sammutettiin yöksi. Ahaa, oli siis tasan puoliyö. Lisää rauhaa ja hiljaisuutta sekä etenkin pimeää. Yksi auto pyyhälsi ohitseni. Jos kuljettaja ehti minut havaita, ehkä tuumi, että olen kävelemässä jostain reissusta kotiin. Hih. Olin menossa vasta! Laajavuoren hotellin jälkeen katuvalot olivat tyystin sammuksissa, mutta hämärää kävelytietä näki ihan hyvin kulkea. Vähän matkaa sitä asteltuani ylitin tien ja siirryin metsän suojiin. Minulle on tullut väh