Jalkaisin

Laulavan mörön polku tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin, missä olisi kiva käydä pidemmällä metsäretkellä päiväseltään. Olen viime viikkoina lähtenyt kävelyretkille vain kotiovelta ja siksikin vaihtelu oli jo tervetullutta. Ajaa hurautin Jyväskylästä Sumiaistentielle, parkkasin Laulavan mörön polun pienelle P-paikalle tien varteen ja tassuttelin ensi alkuun kodalle. Kurkkasin sisälle: ei ketään, eikä nuotionkaan jämiä. Opasteet kertoivat selkeästi, minkä verran on matkaa minnekin. Tulipaikalle Keiteleen rantaan Kettuhiekkaan on Sumiaistentieltä reilut 8 kilometriä. Kangasmaaston polkuja oli ihana kävellä, ympärilläni oli hiljaisuus. Seurasin punaisia maalimerkkejä ja huomasin samalla reitillä myös sinisiä nuolia sekä maalimerkkejä. Muutamissa paikoin jalkojeni alla oli myös lunta, joka ei ollut vielä ehtinyt muuttua vedeksi ja imeytyä hiekkakankaalle. Kangaslammen jälkeen oli vielä vähän matkaa aika tasaista maastoa, kunnes kapusin Kaakkovuorelle. Istahdin hetkeksi huilipenkille Kaa...

Ruskapäivä. Aurinko väistyi hetkittäin pilvien tieltä, kun tuuli työnsi niitä voimalla eteenpäin. Kävelin tänään "puuttuvan lenkin" Laulavan mörön polusta: Syvälahden koululta Vihijärven kodalle ja takaisin. Polku kääntyi tieltä metsään sängeksi ajetun viljapellon reunaa. Pian maasto muuttui nousujohteiseksi; kallioita pitkin kapusin komealle Kaakkovuorelle, jossa odotti huima 17 metriä korkea näkötorni. Jo itse torni on hieno sinänsä, mutta sen ylätasanteelle kapuaminen palkitsee vielä paremmin. Tornista siintävät avarat näkymät Keiteleelle niin Ukonselän suuntaan kuin kohti Pynnön- ja Petäjäsaarta. Hain järveltä tuttuja paikkoja ja niitä löytyi mukavasti. Muuten maisemat olivat syksyn täplittämiä; kultaista peltoa, lehtipuiden keltaisia läiskiä vihreiden metsämattojen seassa. Popsin ohikulkeissani maukkaiksi tummentuneita puolukoita ja vielä syöntikelpoisia, pulleita mustikoita. Perinteinen mörköpolun herkkutatti tarttui sekin matkaan, mutta paljastui myöhemmin matoisek...

Jälleen valkeni hieno perjantai - siis polulle. Sain kyydin Laulavan mörön polun eteläpäähän, kulkeakseni taas osan Sumiaisten hienosta retki- ja luontopolusta. Kävely alkoi mukavasti evästauolla Mörkömajaksi nimetyllä laavulla (ei perinteistä täyslaverimallia, vaan yösijaksikin käypäiset penkit laavun reunoilla). Siitä kapusin ylemmäs mäntykangasta ja popsin taas jättikokoisia mustikoita, jotka kieltämättä ovat jo menettäneet makuaan paljon. Alun kangasmaaston jälkeen reitti kulki paikallista hiekkatietä, sitten taas metsien poikki tai reunoja pitkin Savolaiskyliin. Tarinanpoikanen Savolaiskylien historiasta olisi ollut paikallaan. Nappasin perinteisen perjantaiherkkutatin kouraani seuraksi loppumatkalle. Opastaulut kertoivat pääosin kasveista ja sienistä, joskin kuvat ovat alkaneet auringossa haalistua. Koivusta kertova opastaulu on mahtava, käsin tehty! Valkeajärven tienovilta alkoi reitin hienoin osuus: harjut. Iso-Jurvon, Valkeajärven ja Pieni-Jurvon välisellä kannaksella on k...

Sumiaisten uumenissa mutkitteleva Laulavan mörön retki- ja luontopolku tarjosi eilen aivan mahtavan päivän. Tutustuin vain polun Syvälahden puoleiseen päähän, joten tuosta noin 19 kilometrin pituisesta kokonaisuudesta jäi vielä paljon kulkematta. Syvälahden entiseltä koululta voi tehdä noin 7 km pituisen lenkin, joka käväisee Keiteleen rannassa. Parkkipaikalla on postilaatikko, josta hyvässä lykyssä löytyy kartta lainattavaksi. Varminta on kuitenkin tulostaa kartta netistä, jos ei ole hankkinut sitä etukäteen esimerkiksi Sumiaisten Vanharouvan infopisteestä. Punaisin maalitäplin ja puisin mörkökyltein merkitty polku alkoi mäntykankaalta, jossa sienihavainto sai minut kääntymään ja hakemaan pärekorin matkaan, kaiken varalta. Kannoin sievää tattiani uskollisesti koko reitin... Männiköstä polku laskeutui kohti hiekkatietä, josta olisi pitänyt huomata kääntyä vasemmalle heti klapinmyyjän puupinojen jälkeen. Olin sen verran ajatuksissani, että en opasteita siinä huomannut, vaan jatko...