Jalkaisin

Iltakävelyn aika. Käännän askeleeni Mattilanniemeen, sillä järven rannalla on mukava kävellä mihin vuodenaikaan hyvänsä, ja sieltä voin jatkaa mukavasti matkaa joko pienelle tai pidemmälle kävelylenkille. Sitä paitsi Mattilanniemestä Ylistölle johtava kaunis kävelysilta on aina kiva ylittää. Jatkanko Rantaraittia Ainolan suuntaan? Vai Jyväsjärven jäälle? Hmm. Otan mietintätauon kiertämällä Korkeakoskenlahden ja palaan sittenkin takaisin Mattilanniemeen. Kun astelen rantaraittia pitkin kohti satamaa ja Lutakkoa, tulee mieleen että Vaasankadulle johtavaa, Rantaväylältä nousevaa siltaa ei tule juuri ajatuksella katsottua junasta, autosta tai edes kävelyltä (rannan kävelytieltä se jää vähän puskien taakse), mutta tämäkin ylitysväylä on yksi Valon kaupungin valaistuskohteista. Vahvasti on kaarteet kuorrutettu väriloistolla! Siispä vauhtia kannattaa joskus hidastaa ja jopa pysähtyä näkemään sillan muodot esiin tuova valaistus. En ole montaakaan kertaa kävellyt tätä alhaalta lilahehkui...

Hienoinen lumikerros on viimein valkaissut maastoa. Palaan jatkamaan matkaa Saukkolahden ja Saukontien risteyksestä, mihin maakuntauraretkeni viimeksi päättyi. Mikä huikaisevan kaunis sää ja mahtavasti pakkasusvan keskellä hohtava aurinko! Plus yhden Saukontien sähkötolpan ympärille on solmittu Keski-Suomen maakuntauran sininen nauha. Lupaava alku. Raikas pakkassää on tehnyt maisemasta mitä kauneimman ulkoilupäivän. Voi näitä Saukkolan puhtaanvalkoisia peltoaukeita! Jos ajo on omalla vastuulla, niin kyllä on kävelykin. Kartan mukaan alkumatka on helppo homma, sillä ennen Hangasjärveä ei ole metsäpolkuosuuksia edessä. On vain seurattava oikeaa tietä, mikä ei ole vaikeaa kun välillä siniväriäkin pilkahtaa tien varressa. Hakkuuaukean jälkeinen kuusikko on miltei lumeton. Huurteiset puut kimaltelevat auringossa ja metsästä kuuluu heleää linnunlaulua. Pitäisi opetella joskus tunnistamaan nämä luontolurittajat... Metsäkone ahertaa toisella puolella tietä, mutta se...

Viimeinkin valkoista! Toki vain ohut kerros, mutta Viitaniemen Kasinonmäellä näinkin pieni määrä tekee ihmeitä maisemalle. Lumi peittää nurmikkoa jo sen verran, että innokkaimmat ovat voineet laskea mäkeä Stavangerin puistossa. Minne lähtisimme kävelemään? No tietenkin Tuomiojärven jäälle, nyt kun jää todistettavasti kantaa! Lunta on naurettavan vähän; sen verran, että siihen jää jälkiä, mutta se ei upota pyöräilijöitä, kävelijöitä tai luistelijoita. Ja silti näillä lumilla voi jopa hiihtää! Ainakin jos osaa luistelutekniikan. Kävelemme Viitaniemestä kohti Kivelänrantaa, lähelle avantouimareiden saunaa, ennen kuin nousemme rantaan. Aina kun kuljen nykyään Kivelänrannan nimellä tunnetun alueen maisemissa, joko rantapolkua tai täällä metsän suojissa, mietin millainen alueesta tulee sitten joskus, kun kaava toteutuu ja upouudet rakennukset muuttavat maiseman lopullisesti. Tarkkaa tietoa rakentamisen aloittamisesta ei ole, mutta erityistä huolta kannan entisestä piha-alueesta, jok...

Edellinen retki Keski-Suomen maakuntauran jäljillä päättyi nolosti kartanlukuvirheeseen, joten nyt aion olla huolellisempi. Palaan Ylä-Sallaajärven liepeille metsäpolun ja hiekkatien risteykseen, mistä viimeksi harhauduin, ja käännyn nyt hiekkatietä oikealle . Oikeaan suuntaan. Saavun pian Suonsyrjäntielle (moikka reittimerkki!) mistä voisin lähteä rämpimään metsän puolelle, mutta polku ei heti erotu ja helpotan elämääni, vaikka sen kunniaksi että astun Jyväskylästä Muuramen puolelle. Astun vasta talojen nurkalta pellon laitaan ja metsäpolulle, karttani mukaan maakuntauran vanhalle reitille. Vahtikoiran haukku kaikuu korvissani vielä pitkään.  Reitti ei ole järin vilkkaasti liikennöidyn näköinen, mutta varoituksen sana lienee hiihtokaudella paikallaan.  Ja kyllähän se polku-urakin sieltä pajukon keskeltä erottuu, joskin hieman kosteanpuoleisena. Jää ei vielä polulla kanna... Jyrkähkö ylämäki tuo minut pikkutielle ja sitä myöten risteykseen, missä helottaa punainen ...