Siirry pääsisältöön

Keski-Suomen maakuntaura: Ylä-Sallaajärvi - Saukkola

Edellinen retki Keski-Suomen maakuntauran jäljillä päättyi nolosti kartanlukuvirheeseen, joten nyt aion olla huolellisempi. Palaan Ylä-Sallaajärven liepeille metsäpolun ja hiekkatien risteykseen, mistä viimeksi harhauduin, ja käännyn nyt hiekkatietä oikealle. Oikeaan suuntaan. Saavun pian Suonsyrjäntielle (moikka reittimerkki!) mistä voisin lähteä rämpimään metsän puolelle, mutta polku ei heti erotu ja helpotan elämääni, vaikka sen kunniaksi että astun Jyväskylästä Muuramen puolelle. Astun vasta talojen nurkalta pellon laitaan ja metsäpolulle, karttani mukaan maakuntauran vanhalle reitille. Vahtikoiran haukku kaikuu korvissani vielä pitkään. 
Reitti ei ole järin vilkkaasti liikennöidyn näköinen, mutta varoituksen sana lienee hiihtokaudella paikallaan.
 Ja kyllähän se polku-urakin sieltä pajukon keskeltä erottuu, joskin hieman kosteanpuoleisena. Jää ei vielä polulla kanna...
Jyrkähkö ylämäki tuo minut pikkutielle ja sitä myöten risteykseen, missä helottaa punainen postilaatikko. Loota on kiinni tolpassa, jossa on selvästi joskus ollut maakuntauran opasteviittoja. Vihkosesta päätellen täällä liikkuu jonkin verran talvikävelijöitä; joulukuussa myös kolmen hengen porukka, jonka merkintä on "reppu/rinkka selässä määrätietoinen kävely".
Hmm, yksi sininauha on ripustettu väärään paikkaan (tulosuunnasta suoraan vievän pikku polun varteen) mutta maakuntaura kääntyy jyrkästi vasemmalle, mihin puskan sininen viitta osoittaa. Tätä reittiä on helppo seurata, kunhan katsoo myös karttaa eikä erehdy seuraamaan edes tämän suoran päässä yhtä houkuttelevaa sininauhaa oikealle. Tajuan vasta tovin kuluttua, että olisin voinut vaikka siirtää harhanauhat parempiin paikkoihin, reitin varteen!
Pikkutien varressa kasvaa lukuisia pikku kuusia, oikealle jää hakkuuaukea ja ylemmäs kurottava rinne: Rummakkomäki. Pian saavun katetulle tauko- ja tulipaikalle (Rummakkolampi), josta löytyy yllättäen myös valmiita klapeja. Seinät ovat tulvillaan tussilla raapusteltuja kirjoituksia, eikä maisemaan sisälly lampea, paikan nimestä huolimatta. En kaipaa vielä istuskelutaukoa, joten kuivat polttopuut säästyvät muille kulkijoille. Tarra seinässä kertoo, että fillarirogaining on poikennut täällä 12.5.2013.
Jyväskylä 15, Hangasjärvi 11, Jämsä 65.  Käännyn jälleen pikkutieltä metsäpolulle, joka vie kankaasta kosteammaksi muuttuvaan maastoon. Vastaan tulee puro jos toinenkin. Ja toinen kävelijä, jonka kanssa rupattelemme tovin; saan vinkin lähistön hienoista vanhoista metsistä, joita löytyy Tikkamäestä ja Pitkäjärven luota. Täytyypä tehdä sinne retki erikseen!
Jälleen pikkutie, polun tulisi jatkua sen yli. Vaan selkeä stop-merkki on vastassa. Ei sitten sinne. Ilmeisesti hakkuita jälleen... Käännyn vasemmalle, mistä uusi sininen ohjaus löytyy lyhyen matkan päästä: polku nousee tieltä ylöspäin oikealle ja jatkan luottavaisena matkaa.
Sininauhat ohjaavat ystävällisesti eteenpäin ja kohta polun oikealta puolelta paljastuu, että reitti on tässä kohtaa opastettu uusiksi ihan syystä. Myrskyn taannoin kaatamat puut lojuvat siellä, mistä Keski-Suomen maakuntauran reitti on alun perin kulkenut, joten turha tuota kautta olisi kulkeakaan, jos ei satu olemaan parkour-henkinen tallaaja.
Kun vastassa on polkujen risteys, kaivan taas kartan esille. Edessäni on itse asiassa kolme haaraa, mutta vasemmanpuoleiselle ovat kaatuneet kuuset tehneet esterataa. Helpotettu reitti löytyy siis keskeltä (kuvassa vasemmalla). Voi tätä metsää - nyt on niin rauhallista ja hiljaista, mutta millaista täällä onkaan ollut myrskyn tuivertaessa ja rysäyttäessä komeita kuusia kumoon!
Jälleen pikkutien ylitys, polulle metsän ja pellon rajamaastoon, hakkuuaukean laitaa, sitten taas tielle ja opasteiden tähyilyä. Pusikossa on kenollaan vanha viitta, joka ohjaa hiihtäjät kääntymään ja patikoijat jatkamaan tietä pitkin. Näinköhän tuota viittaparkaa näkisi kesällä pajujen takaa laisinkaan? Kävelen alamäkeen ja käännyn vasempaan, opasteen ohjaamana.
Samalla tulee missattua polun alkupää, sillä minun olisi pitänyt kääntyä jostain metsäpolulle eikä jatkaa suoraan tähän pellolle saakka tervehtimään hyväkuntoista hirsilatoa. No, voinpa leikkiä tulleeni talvireitin uraa katsomaan - se yhtyisi pellon liepeiltä polkuun - ja haen tyynesti maakuntauran polun kartan avulla. Pieni sivuaskel; mitä niistä.
Polku jatkuu huikaisevan suorana pitkään, pitkään, pitkään. Kuin sähkölinjaa pitkin tallaisi. Sillatkin ovat ehjiä! Kun vastaan astelee koiran ulkoiluttaja, olen kiitollinen siitä että vahvaleukaiselta ja -hampaiselta näyttävä saksanpaimenkoira pysyy kurissa kohdatessamme. Koira taitaa olla tottunut siihen, että tämän kuusikon katveessa ei juuri muihin törmää.
Sammaleet ovat nyt ohuen ohuen lumipeitteen alla, ihan kuin talvi olisi lähestymässä...
Ja opasteetkin ovat paikallaan. Joku nakuttaja on tehnyt kolonsa kuusen kylkeen juuri maakuntauran maaliraidan alle. Kuljen nautiskellen metsäpolkua, joka kaartaa kuusten suojissa ennen kuin saapuu aukeampaan maastoon.
Pian vastassa on enemmän ihmisten jälkiä: kynnettyä peltoa, taloja, sinapinkeltaisen talon pihassa kohmettunut kasvihuone. 
 
Huom. lisäys 6.1.2020: Näillä main maakuntaura kulki 1980-luvulla luvan kanssa yksityisen pihapiirin kautta (Nätkelmäntie 91), mutta näin ei enää ole. Mikäli seuraat vanhan maakuntauran reittiä Saukkolahdessa, kierräthän yksityisen pihapiirin metsän kautta hiekkamonttujen läpi.
 
Reitti kulkee peltojen halki ennen kuin poikkeaa taas metsän puolelle. Hetkisen vaikuttaa taas siltä, että polku on umpeen kasvamassa, mutta näillä keleillä edes pajukosta ei ole haittaa.
Saapa nähdä, milloin lumi alkaa peittää maata enemmän. Aika kevyt on tämä kuorrute.
Pienen metsätaipaleen jälkeen olen jälleen pellon laidassa. Tästä matka jatkuu Myllymäen halki, talojen välistä. Eivätpähän kengät kuraannu ojan vieressä kulkiessa, kun maa on kohmeessa. Kevyttä pakkaslunta leijailee edelleen hissukseen maahan, mutta se ei tunnu vieläkään kertyvän mihinkään.
Pujahdan autiotalon vieritse taas seuraavan pellon laitaan ja pysähdyn ihmettelemään, joko nyt on pääsiäinen. Pajunkissat ovat erehtyneet kuukaudesta pahan kerran. Toivottavasti ne osaavat ilmaantua pehmoisina esiin myös parin kuukauden perästä.
Tämä on todella hämmästyttävä tammikuu. Pajunkissoja, naurettavan vaatimaton lumikuorrute, järvet hädin tuskin jäässä. Onko tämä uutta todellisuutta vai ainoastaan poikkeustalvi?
Niissä mietteissä lähestyn jälleen ihmisasutusta; eipä tuo uhkaava auton kuva voi muuta merkitä. Lehtikuusimetsä näyttää tosi paljaalta, jotenkin haavoittuvalta, kun neulaset ovat karisseet maahan.
Kuusimäentien risteyksessä odottavat alkuperäiset Keski-Suomen maakuntauran viitat! Hienoa. Toisaalta, nyt on hetkeksi heitettävä hyvästit poluille ja tyydyttävä tien laidassa talsimiseen, mutta ainakin reitti on todella selkeä. Ja pian kuulen lupaavaa kohinaa...
Siinäpä kuohuu todella upeasti! Myllyjoki virtaa runsasvetisenä tien alitse, mutta onhan sitä käytävä ihailemassa lähempääkin. Milloin ja missä kohtaa lie täällä ollut se mylly, jonka mukaan paikka on varmasti saanut nimensä?
Vaikka pudotus ei ole tästä töyräältä kovin korkea, olisi aikamoinen tömähtää esimerkiksi kajakilla tällaisesta alas yllättäen... En osu karttaani ammoin merkityn keittokatoksen kohdalle, mutta eipä tässä katoksia eväiden syöntiin tule kaivanneeksikaan.
Keli on mitä mainioin niin kulkemiseen kuin tauon pitämiseen, eikä paikassa ole valittamista! Kosken partaalla riittää kaunista katseltavaa; virtaava vesi tekee ohimennen omia jääveistoksiaan.

Hyvin kulahtaneet kyltit kertovat, että siirryn Muuramesta Korpilahden puolelle; nykyisen kuntajaon mukaisesti siis "takaisin" Jyväskylään. Matka jatkuu edelleen joutuisasti pitkin autotien vartta täällä Saukkolan maisemissa.
Juuri ennen mansardikattoista, kaunista autiotaloa näkyy tienposkessa pieni maakuntauran kyltti. Retkipolku lähtisi oikealle? Kartan mukaan kesäreitti (heh!) kulkee tätä tietä pitkin, joten en lähde kokeilemaan hiihtoreittiä, vaan pysyn tiellä, vaikka asvaltin laitaa tarpominen ei niin retkihenkistä olekaan.
Saukkolassa, Saukontien risteyksessä on edessä päätöksen hetki: kävelläkö vielä Hangasjärvelle vai mistä tilaan noudon kotiin? Otan puhelimen esille ja edessä on tämän päivän epäonnihetki. Omenapuhelimeni on hyytynyt vajaan -10 asteen pakkasesta ja pettää tylysti, vaikka akku on liki täysi. En siis soita paluukyytiä yhtään mihinkään ja hylkään ajatuksen Hangasjärvestä tältä päivältä. Joskus toiste sitten.

Näillä main ei busseja kulje tuhkatiheään, joten lähden kävelemään takaisin Jyväskylän suuntaan. Ilokseni jo alle parin kilometrin kävelyn jälkeen on onni myötä ja saan peukalokyydin kaupunkiin, sopivasti ennen pimeää.  Plus kuljettaja kertoo paluumatkalla Korpijotoksesta sun muusta, joten ehkäpä tämän piti mennä juuri näin, sittenkin...

Kommentit

  1. Päiväni parasta. "Varo vastaantulijaa!" Sai päivän naurut, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä ikinä tiedä, millaisia otuksia tai muuta vaarallista voi tulla vastaan ;)

      Poista
  2. Tämä on niin tuttua maisemaa. Tuo mansardikattoinen tunnetaan perheessämme "Peppipitkätossuntalona" (kuuluu samaan sarjaan "otsatukkaleikattuhevonen -talon" kanssa :D).
    Kiitos kuvista, ikävä tulee koto-Keski-Suomeen taas.

    Saara Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saara - voi vain kuvitella, miten hieno mansardikattoinen talo on joskus ollut.

      Poista
  3. Kiitos näin kun sain olla virtuaalisesti retkelläsi mukana,tuntui,ihan jotta oikeesti oeln siellä mukana,olipa mukava retki,,.Löytyi tällanen blogi,johon törmäsin ohi kulkiessani,tulen uudelleen tänne!

    VastaaPoista
  4. Kerron vielä - tuolla viimeisen kuvan keskellä näkyvä mäki on Susikorpea. Siellä kuljin paljain jaloin neljännesvuosisata sitten. Mäen vasemmalla puolella on rinteessä suo, jossa olen kuullut karhun karjuvan. Piti palata tähän päivitykseen vielä! - Saara

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la