Jyväskylä: tammikuinen Kivelänranta ja katutaidetta

Viimeinkin valkoista! Toki vain ohut kerros, mutta Viitaniemen Kasinonmäellä näinkin pieni määrä tekee ihmeitä maisemalle. Lumi peittää nurmikkoa jo sen verran, että innokkaimmat ovat voineet laskea mäkeä Stavangerin puistossa. Minne lähtisimme kävelemään?
No tietenkin Tuomiojärven jäälle, nyt kun jää todistettavasti kantaa! Lunta on naurettavan vähän; sen verran, että siihen jää jälkiä, mutta se ei upota pyöräilijöitä, kävelijöitä tai luistelijoita. Ja silti näillä lumilla voi jopa hiihtää! Ainakin jos osaa luistelutekniikan. Kävelemme Viitaniemestä kohti Kivelänrantaa, lähelle avantouimareiden saunaa, ennen kuin nousemme rantaan.
Aina kun kuljen nykyään Kivelänrannan nimellä tunnetun alueen maisemissa, joko rantapolkua tai täällä metsän suojissa, mietin millainen alueesta tulee sitten joskus, kun kaava toteutuu ja upouudet rakennukset muuttavat maiseman lopullisesti. Tarkkaa tietoa rakentamisen aloittamisesta ei ole, mutta erityistä huolta kannan entisestä piha-alueesta, joka on Tuomiojärven ja vanhan Saarijärventien välissä kuin unohduksissa. Salainen, villiintynyt puutarha, missä jäljellä on vielä lipputangon runkokin. Mitä tarinoita tänne kätkeytyykään?
Vanha omenapuu kantaa vielä hedelmää syksyisin; siitä ovat todisteena yhä edelleen puun latvaoksissa roikkuvat omenat. Jänikset ja linnut ovat käyneet aterioimassa pudokkaita omppupuun juurella vielä äskettäin. Voi kun tänne jätettäisiin uusien talojen keskelle palanen menneisyyttä, johon eivät kuulu siirtonurmi ja suorat, asvaltoidut piha- tai puistokäytävät tai turvahiekka.
Entäpä nämä urheat, iäkkäät lehtikuuset? Varjeltukoot ne moottorisahoilta ja motoilta, jääkööt muistoksi menneestä ajasta. Kaikkien puiden ei kuulu kasvaa viivasuorin rungoin, tylsissä rivistöissä, vailla muhkuroita. Entäpä tuo läheinen nuorempi koivikko, joka niin helein värein hehkuu keväisin...Onkohan se tuhoon tuomittu?
Käännymme metsiköstä ulos astuttuamme takaisin Kivelänrantaan, jonka menneisyydestä Tuomiojärven leirintäalueena muistuttaa vielä mm. alueen keskellä oleva rakennus, jossa sijaitsi muistaakseni kahvila ja keittokatos. Tönön kyljessä on melontaan keskittyvän Tavinsulka-yrityksen tunnuskuva. Sekä muutama graffiti, joista tunnistan heti muuallekin taiteilleiden kavereiden kädenjälkeä.
Saarijärventielle päin katsovassa takaseinässä on hilpeä Meloiloa-teksti, joka viittaa kanoottipooloon keskittyvään melontaseuraan
ja viereisessä seinäpalasessa toistuu Tavinsulka, tällä kertaa tekstinä, eikä kryptisempänä kuvana. Tuo pyylevä vihreä otus ei kyllä muistuta vähääkään tavia, pikemminkin sammakkoa.
Tämä tägi taitaa olla ihan tuoretta tavaraa, vuodelta 2014. Pahoitteluni tekijälle, mutta nämä ovat usein niin taiteiltuja kirjaimia, että en uskalla tehdä varmaa selkokielistä tulkintaa!
Sivuseinän taideteos (2013) ei sen sijaan tulkintoja kaipaa. Tuntematon muotokuva.
Graffitien tähtihetki leirintäalueen ex-katoksessa on itselleni tämä sini-pinkki naamanvääntäjä. Saman tekijän kädenjälkeä löytyy todella monesta paikasta ympäri Jyväskylää, joten olisin ollut suorastaan ihmeissäni, mikäli SBF ei olisi käynyt myös täällä. Teos kuuluu sarjaan Äkäiset jyrsijät (itse antamani nimitys), josta olen koonnut kuva-arkistooni jo kohtuullisen kokoelman irvisteleviä, vahvahampaisia eläinhahmoja. Tässä tämänpäiväinen katutaidenäyttely.
Siitä onkin hyvä suunnata katse takaisin luonnonkauneuteen, joka aukeaa ex-leirintäalueen rinteeltä Tuomiojärven suuntaan. Mars takaisin jäälle, puhtaasta pakkaspäivästä nauttimaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi