Jalkaisin

Sinikellometsän lumoa on vaikea selittää. Olen kyllä jokseenkin yhtä innoissani myös kukkivan karhunlaukan täyttämästä metsiköstä, johon samaten syvästi ihastuin Englannissa kahtena edelliskeväänä. Suomessa kukkaloistomaisemista eniten ovat kolahtaneet valkovuokkojen valtaamat alueet Hangossa ja Helsingin Viikissä, mutta Keski-Suomessa en ole yhtä syvää luonnonkukkalumoutumista kokenut. Isle of Wight on vain yksi monista paikoista, joissa brittiläisestä sinikellolajista voi nauttia siinä mahtavimmassa ympäristössä eli luonnollisella kasvupaikalla metsässä, eikä vain kukkapenkissä. Minulla olikin kovat odotukset sen suhteen, että pääsisin taas sinikellometsään. Niinpä kävelin toiveikkaana Wightsaarella Newportin turisti-infoon ja kysyin tiskin takaa, että minne kannattaisi mennä. Ai mitä? Ööh, metsä? Newportin pohjoispuolella on metsä, tuossa noin. Ja neitonen katsoi minua tyytyväisenä: ongelma ratkaistu. Kiitin ja huokaisin syvään vasta ulkopuolella. Onneksi olin napannut matka...

Hämeenlinnassa ei tule usein käytyä; useimmiten olen pyyhältänyt komean linnan kaupungista ohi kiskoja pitkin. Viime perjantaina hyppäsin kuitenkin junan kyydistä Hämeenlinnan asemalla ja vietin kaupungissa muutaman tunnin. Siinäkin ajassa ehti nähdä kivoja pieniä juttuja keskustassa. Käväisin ensin asian perästä Vaeltajankaupassa vaelluskenkäretkellä ja tallasin ihanan lämpimästä kevätpäivästä nauttien takaisin keskustaan, suuntana Villa Marenki ja sen kahvila. Lyhyellä varoitusajalla oli nimittäin onnistunut sopia sinne treffit toisen bloggaajan eli Kävelystä ja elämästä -blogia pitävän Tiinan kanssa. Niin hauskasti kuitenkin kävi, että vaikka tämä oli ihan ensitapaamisemme, äkkäsimme toisemme Viktor Janssonin veistämän veistoksen kohdilla, Kumppanuustalon edessä. Tiina kertoi, että veistoksen mallina on ollut kuvanveistäjän tytär Tove Jansson ja että komea keltainen kivitalo oli ollut ennen ortodoksikirkko. Jutustellen siirryimme sitten itse Villa Marenkiin ...

Iltapäiväkävelylle lähtiessäni en tiennyt vielä, mihin suuntaisin. Hyvin tavallista; usein tulee tehtyä niin, että kun olen astunut ulos ovesta, päätän vain ensi alkuun, käännynkö oikealle vai vasemmalle. Ja sama homma seuraavassa risteyksessä. Joskus löydän itseni kiertämästä Tuomiojärveä, toisinaan Jyväsjärven rannasta, tai sitten jostain ihan muualta, joltain pikku polulta, jota en ole aiemmin tallannut. Jalkani lähtivät kuljettamaan minua tällä kertaa Kortepohjasta vähitellen kohti Vaajakoskea. Tuohimutkasta löytyi itselleni uusi radanvarsipolku, jonka kautta pääsin Halssilaan ja sieltä jatkoin edelleen kevyen liikenteen väyliä Jyskään. Vedettyäni vesiperän yhdellä pikkupolulla kävin kurkkaamassa toista vaihtoehtoa. Eipä löytynyt kopin takaa jatkoksi hyvää polkua, mutta sentään yksi äkäinen jyrsijä , jota en ollut aiemmin tavannut. Näitä irvistäviä hahmoja olen bongaillut monesta paikasta Jyväskylässä (jokunen löytyy kauempaakin, mm. Jämsästä). ...