Jalkaisin

Olin silmäillyt aamupalaa syödessäni menovinkkejä Etelä-Savon alueelta, kun paikallislehti sattui sopivasti hollille. Silmiin osui maininta Runopuistosta Savonlinnassa.  Kun myöhemmin päivällä poikkesin Savonlinnan Sulosaaressa, kävelysillan päässä sijaitsevaan Kalliolinnan Lettukahvilaan, oli siellä aikaa selvittää, mistä Runopuisto löytyisi. Kunhan nyt ensin sain leipäjuusto-vaahterasiirappilettuni popsittua. Hmm, Marja-Liisa Vartion nimikkopuistoa ei löytynyt Savonlinnan kartasta. No, Runopuiston ilmoitettiin löytyvän "Onnellisten polulta Savonlinnasalin ja Suruton -huvilan (entinen nukkemuseo) välimaastosta".  Onneksi myös osoite (Kylpylaitoksentie 2) löytyi lopulta, sillä vaikka muistin oikein, että Suruton on Kasinonsaarella, en olisi keksinyt, missä kohtaa Onnellisten polku sijaitsee. Siitäkään huolimatta, että Kasinonsaaria on joskus kutsuttu Onnellisten saariksi . Onnellisten polun sijainti Kylpylaitoksentien ja Koululahden välissä olevalla rantakaistaleel...

Eläköön tienviitat! Satuin Lahdessa autokyytiin, jonka aikana kuulin Olavi Lanun (1925-2015) ulkoilmassa olevista veistoksista ja paikallistin veistospuiston opasteesta, Kariniemen ohi ajaessamme. Kun minulle siunaantui vähän yllättäen toista tuntia joutavaa aikaa, kävelin Pikku Vesijärven vieritse Kariniemeen. Tottahan metsään sijoitetut veistokset piti käydä katsomassa. Kariniemen puistotien ja Kariniemenkadun kulmauksen parkkipaikalta löytyi kartta, josta selvisi, että Lanupuiston kanssa samalla mäellä on myös Kariniemen arboretum - puulajipolku . Näin lehdettömien puiden vuodenaikaan päätin keskittyä tällä kertaa ihan vain veistoksiin. Kapusin mäkeä ylemmäs ja käännyin vielä osittain jään peitossa olevalle kävelyreitille, jonka varresta löytyi heti ensimmäinen veistos, Kierteinen puu (1992). Ensi alkuun betoniteos näytti juuri siltä, kierteiseltä, paksulta puunrungolta, mutta tarkemmalla katsomisella aloin erottaa muhkuroista ihmishahmoja ja niinpä minun oli kierrettävä...

Kaarisilta yli virtaavan veden... No ainakin kaareutuva silta, mutta mitenkään erityisen romanttiselta tämä sisäänkäynti ei tällä hetkellä näytä. Myönnän, että harmaa marraskuun lopun päivä ei lupaa kaikkein huikeinta kokemusta Vehkalammen puistosta, johon ei ole tähän mennessä tehty edes läpikulkuväylää. Puisto sijaitsee Wilhelm Schildtin kadun futiskentän (ja kevättalvella 2015 nousseen kuplahallin), Nisulankadun ja Kaivokadun / Taitoniekantien välissä. Siihen pääsee tällä hetkellä turvallisesti vain Wilhelm Schildtin kadun puolelta, Vehkalammen jalkapallokentän takaiselta kevyen liikenteen väylältä. Muista suunnista pitää puistoon loikkia suoraan autotieltä, mitä ei tietysti voi suositella. Yhden tämän harmaan päivän väriläiskän näen kuitenkin heti puiston puolelle astuttuani: mitä syvimmän vihreä sammal on lähtenyt hitaasti peittämään vanhan koivun kaarnaa ja juuria. Vehkalammen puisto ei selvästi ole tällä hetkellä kovassa käytössä. Paitsi että puisto jää katveeseen, on ...

Ensilumen laskeuduttua maahan astelin Hämeenlinnan keskustan katuja. Kun vaatekaupan myyjä kuuli porukkamme piipahtaneen kaupunkiin muualta päin Suomea, hän luetteli heti joukon käyntikohteita, kuten Hämeen linnan ja Aulangon. Tartuimme suosituksista Sibeliukseen ja suuntasimme kohti Sibeliuksenpuistoa. No mitäs Sibeliuksenpuisto? Totta kai siellä näkyi töröttävän Jean Sibeliuksen patsas. Emme kuitenkaan kipittäneet sohjoisia puistokäytäviä pitkin suoraan veistoksen tykö. Sibelius-vinkki oli nimittäin sisältänyt jotain paljon vinkeämpää: musikaaliset puistonpenkit! Oletinkin, että musiikki ei jatkuvasti raikaa puistossa, mutta emme ensin keksineet, miten saisimme musiikin tulvimaan talvisessa maisemassa. Soivat penkit pystyimme kyllä paikantamaan niiden alla olevien kaiutinten perusteella. Yksi meistä keksi kokeilla penkillä istumista ja sitten sävelet alkoivat soida. Aivan huippuidea! Klassinen musiikki sopi erinomaisesti puiston tunnelmaan. Leppeät sävelet saivat pari m...

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas...

On lämmin alkukesän ilta, ilma huokuu kosteutta, vaikkei taivaalta enää pisaroi. Olen kääntynyt Etelä-Haagassa sijaitsevalta Paatsamatieltä metsän keskeltä kuiskuttelevan kukkameren keskelle. Voiko tämä olla totta? Unohdan saman tien viehkoa tuoksuaan levittäneet lilat syreenit ja ronskimmin nenää kutitelleet pihlajan kukinnot, kun näen rhodot. Vuonna 1975 perustetussa alppiruusupuistossa kasvaa tuhansia rhododendroneja viiden hehtaarin laajuisella alueella. Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteilijät ahkeroivat erilaisten risteytysten parissa useita vuosia, tavoitteenaan talvenkestävät ja värikkäät lajit, jotka selviäisivät Suomen ilmastossa. Huikean hienot tulokset sitkeästä työstä ovat edelleen kaikkien ihailtavina ja parhaimmillaan juuri nyt, kesäkuun alussa. Ei muuta kuin aidattuja polkuja kiertelemään... Näin ensimmäisen kerran näin kookkaiksi pensaiksi ryöpsähtäneitä rhododendroneja monta vuotta sitten Irlannissa ja olin silloinkin äimänä valtavan hienoista kukinnoi...