Vehkalammen puistossa, Jyväskylä

Kaarisilta yli virtaavan veden... No ainakin kaareutuva silta, mutta mitenkään erityisen romanttiselta tämä sisäänkäynti ei tällä hetkellä näytä. Myönnän, että harmaa marraskuun lopun päivä ei lupaa kaikkein huikeinta kokemusta Vehkalammen puistosta, johon ei ole tähän mennessä tehty edes läpikulkuväylää. Puisto sijaitsee Wilhelm Schildtin kadun futiskentän (ja kevättalvella 2015 nousseen kuplahallin), Nisulankadun ja Kaivokadun / Taitoniekantien välissä. Siihen pääsee tällä hetkellä turvallisesti vain Wilhelm Schildtin kadun puolelta, Vehkalammen jalkapallokentän takaiselta kevyen liikenteen väylältä. Muista suunnista pitää puistoon loikkia suoraan autotieltä, mitä ei tietysti voi suositella.

Yhden tämän harmaan päivän väriläiskän näen kuitenkin heti puiston puolelle astuttuani: mitä syvimmän vihreä sammal on lähtenyt hitaasti peittämään vanhan koivun kaarnaa ja juuria.

Vehkalammen puisto ei selvästi ole tällä hetkellä kovassa käytössä. Paitsi että puisto jää katveeseen, on maasto kosteaa ja siellä liikkuminen on etenkin tähän vuodenaikaan mutaista puuhaa. Lenkkareiden pitää vähintään sietää märkää maata tai sitten on suosiolla laitettava kumpparit jalkaan. Vuonna 2011 julkaistussa Jyväskylän kaupungin virkistysreittisuunnitelmassa Vehkalammelle on kuitenkin piirretty iloisempi tulevaisuus: suunnitelmissa on ollut paitsi virkistysreitti Kaivokadulta futiskentän luo, jopa esteetön reitti itse Vehkalammen ympäri.

Vehkalammen puistossa on selvästi tehty metsätöitä äskettäin. Kun menemme ihailemaan edelleen viheriöivää tasaista aukiota muutoin ruskean maan keskellä, on siellä pätkittyjä koivuja ja toisaalla puistossa on lukuisia risu- ja rankakasoja. Maisemaa on väljennetty; jokohan se enteilee puiston väylätöiden alkamista? Toivottavasti!

Yksi koivuista on aikamoinen kääpäkerrostalo.

Jokseenkin kaikki puiston koivut ovat leppoisan suorarunkoisia ja hento-oksaisia, mutta ainakin yksi paksumpi yksilö seisoo uhmakkaana, ojennellen vahvimpia oksiaan  kuin pitääkseen asiattomat kulkijat loitolla. Bööööö!

Kävelemme mutaista polkua Kaivokadun / Taitoniekantien suuntaan. Polku on syntynyt ihan itsestään, sillä virallista poistumis- tai sisääntuloreittiä ei suoraan autojen liikennöimälle kadulle todellakaan ole. Kadun ylitys onkin ollut aina varovaista puuhaa, kun olen tästä läpi kulkenut.

Ei tarvittaisi itse asiassa kovinkaan pitkää jatketta Taitoniekantien puiston puoleiseen kevyen liikenteen väylään, kun turvallinen yhdysreitti syntyisi. Toivottavasti vuoden 2011 suunnitelma jossain vaiheessa etenee.

Palaamme takaisin tuloreittiämme ja käännymme kohti itse Vehkalampea. Lammen ranta on hyvinkin luonnontilainen, eikä monestakaan kohdasta pääse kuivin jaloin kurkistamaan maisemaa ihan veden rajasta. Käymme testaamassa myös kapeampaa Kaivokadun suuntaan syntynyttä polkua, mutta se katoaa ojan kohdalla ja palaamme jälleen takaisin lammen rantaan.

Vehkalammen purouoman yli johtava lankkusilta on aikojen saatossa kärsinyt; keskimmäinen lankku on keskikohdalta poikki. Niinpä ylitämme liukkaat lankut varoen, astuen vain reunimmaisille osille. Parempi edes tämä silta kuin ei ollenkaan!

Lammen itä/koillisnurkkauksesta pääsee lopulta kurkistamaan paremmin maisemaa ja jopa veden yli Nisulankadun suuntaan, mistä kerrostalot näkyvät näin lehdettömien puiden aikaan koivikon läpi. Palokunnanmäen puolella olevista kerrostaloista saattaa siis nähdä Vehkalammelle talviaikaan. Lammessa muuten asustaa luontoselvityksen mukaan yksi harvinainen laji: viitasammakko.

Lähdemme tutkimaan taas uuden suunnan Vehkalammen puistossa: Nisulankadun suuntaan kulkevan polun, jolla on jopa yksi eheä lankkusilta ojan ylitse. Polulta erkanee yksi haara Nisulankadun suuntaisesti oikealle (varmasti hurjan kaunis keväällä), mutta me jatkamme suoraan Nisulankadulle.

Siihen matka sitten pysähtyykin, sillä jälleen kerran pitäisi loikkia polulta suoraan ajoväylälle. Eipä ihme, että en ole aiemmin tullut Vehkalammen puistoon Nisulankadulta. Teemme taas täyskäännöksen.

Kävelemme jo kohti lähtöpaikkaamme pienen harjanteen  - nimeltään Variskukkula - reunaa seuraten  ja pysähdyn katsomaan yhtä kurttunaamaista leppää. Pottunokka, muutenkin hieman erikoisen näköinen, mutta kyllä siitä naamavärkin jotenkin erottaa!

Tämä polku on selvästi kuivempi, mutta niinpä on puustokin erilaista; Variskukkulalla kasvaa myös mäntyjä. Reitti lienee myös  alueen koiranulkoiluttajien suosiossa, eihän tässä ei ole niin mutaista.

Teemme vielä yhden mutkan kapuamalla kuplahallin viereiselle Variskukkulalle. Mikä mahtava paikka! Tälle harjanteelle voisi kokoontua vaikka piknikille. Variskukkulan rinne sopii lumiseen aikaan vaikka pulkkailuun, kunhan vain onnistuu välttelemään puunrunkoja. Täällä ei varmasti ole ruuhkaa!

Vehkalammen puisto ei ole tyypillinen kaupunkipuisto, vaan luonnontilainen keidas. Tänne ei kaipaakaan nurmikkoplänttejä tai kukkapenkkejä, mutta läpikulkuväylän toteutumista Kaivokadun-Taitoniekantien suuntaan toivon todella, jotta yhä useampi voisi löytää paikan ja nauttia sen rauhasta. Autojen ääni toki kantautuu korviin etenkin Nisulankadulta, mutta sen unohtaa helposti, kun keskittyy ympäristöönsä. Ja keväällä Vehkalammen puiston ääni- ja värimaailma puhkeaa uuteen loistoon, kun vihreä jälleen puskee esiin ja linnut aloittavat uuden konsertointikautensa.

Vehkalampi ei siis ole vain jalkapallokenttiä, vaan myös omalaatuinen, viehättävä puisto. Kun sinne löytää, sieltä voi löytää.