Kirkolta katutaidekävelylle, Imatra

Päiväkävelyni Imatralla alkoi Vuoksen kulttuurireitin varrelta, Pyhän Nikolaoksen kirkolta. Kävelin pihaan katsomaan, minkä tähden siellä oli niin paljon autoja ja syy paljastui: piirakkamyyjäiset! Skippasin kuitenkin piirakat ja menin varovaisesti ortodoksikirkon ovelle... Ja sen avattuani sain reippaan tervetulotoivotuksen - avoimet ovet! Paikalla oli pappi kertomassa sekä pyhätöstä että seurakunnan toiminnasta.

Lappeenrannan ortodoksinen seurakunta, jonka yksi pyhäkkö Pyhän Nikolaoksen kirkko on, on Suomen ortodoksiseurakunnista kansainvälisin, vaikka sen jäsenmäärä ei olekaan suurin. Yhden ikonin päälle oli ripustettu kiitollisten seurakuntalaisten lahjoittamia koruja; hämmentävä tapa, mutta he ovat näin halunneet kiittää rukouksen tuomasta avusta. Muistelin aikoinaan Kreikassa Tinoksen saarella näkemääni, valtavan jalokivi- ja jalometallimäärän peitossa olevaa ihmeitä tekevää Neitsyt Marian ikonia. Tuntui jotenkin huojentavalta, että tässä kirkossa ei ollut yhtä hurjasti yhdelle ikonille kohdennettuja lahjoituksia.

Lunastin oman tuohukseni ja sytytin sen ennen kuin jatkoin matkaani. Jospa se oli viikonlopun kunniaksi vaikka isänpäivän kynttiläni.

Seurasin Vuoksen kulttuurireittiä Neitsytniemen kartanon kautta Tainionkosken uoman yli ja edelleen Vuoksen länsipuolta pitkin Mansikkalan kautta Imatrankoskelle saakka.

Urheilutalon tienovilla oli ihan pakko pysähtyä kurkkaamaan Tainionkoskentien toiselle puolelle vievän alikulkutunnelin huikean hienoja graffiteja. Toisella seinällä oli usean kuvan koosteen verran intiaanihenkistä tunnelmaa ja toisessa päässä tunnelia graffititaiteilijan kilpikonnaomakuva. Tuoretta taidetta vuodelta 2015!

Toisella seinällä oli muun muassa valtava silmä, coolit kengät omaava koripalloileva luuranko - ja Vuoksen puolella seinää lopulta iloisen värisiä kukkasia. Ihan tarpeellinen piristys tähän hyvin harmaaseen marraskuiseen päivään. Täytyy arvata, että tekijät ovat todennäköisesti viereisen koulun oppilaita. Tämä tunneli oli aivan huippua verrattuna seuraavaan, joten toivottavasti muutkin imatralaiset alikulkutunnelit saavat yhtä taidokkaasti tehtyä teoksia koristuksekseen!

Imatrankoskella pistäydyin perinteisessä päiväkävelyn pysähdyspaikassani, Café Juliassa, ja vaikka ei pitänyt sortua makeaan, nautin teen seurana erinomaista omenapiirakkaa. Imatralla on kyllä muitakin kivoja kahviloita, mutta ravintola Buttenhoffin alakerran Julia vetää minua eniten puoleensa.

Kun lähdin teetauon jälkeen jatkamaan kävelykadulla matkaani, kiinnittyi huomioni sähkökaappiin. Viimein sähkökaappitaidetta myös Imatralla, mahtavaa! Annu Mikkilän Tyttö kellui ylösalaisin suuressa sinisessä. Liekö sukellusretkellä Vuoksessa?

Mikkilän teoksen vieressä, Konditoria Imatrankosken ikkkunaseinää vasten, oli myös toinen taideteoksella varustettu sähkönjakokaappi. Reima Pekkosen  Melody on aika lailla psykedeelisempi teos kuin naapurinsa. Sekin erottuu kadusta väriensä ansiosta loistavasti niin talvella kuin kesällä.

Sähkökaapin päädyssä oli tarra ihmeellinenimatra.fi, josta en ollut kuullutkaan. Ahaa,
missää ei oo nii paljo ihmeit ku tääl Imatral! No jaa... Mutta on Imatra silti ihmeellinen, eikä vain suloisimmalla suvella.

Edempänä kävelykadulla oli ihan kadun pintaan maalattua taidetta. Ei siis räsymattoa, vaan ihan yksilöllisiä töitä, useiden nuorempien taiteilijoiden tekeminä.

Caroline oli taiteillut asvalttiin reippaan linnun, seuranaan hampurilainen, juomalasi; tipusen otsalla oli paikka tai laastari.

Toivoin näkeväni myös lisää sähkökaappitaidetta ja poikkikadun kulmassa onnisti. Enni Vekkelin Kertomuksia kadulta -sähkökaappiteoksissa katu oli saanut ihmisasukkaita akkunoihin ja itse kadullekin, menneiltä ajoilta.

Kurkin monta kadunkulmaa ja hain lisää sähkökaappitaidetta lähikaduilta, mutta ei onnistanut. Niinpä lähdin jatkamaan Vuoksen kulttuurireittiä noudattelevaa kävelyreittiäni ja suuntasin Imatrankosken partaalle.

Entisen postin nurkilla oli hieman murheellisen näköinen Annu Mikkilän Olento. Meditoiva härkä? Istuva Härkä? Tai no, sarvet ovat jotain poronsarvien ja jäkälän yhdistelmää... Mielikuvituksellinen otus joka tapauksessa .)

Valtionhotellin liepeillä onnisti myös: siellä oli useita erivärisiä Karjalan linnut -teoksia, Mia Kolarin taiteilemina. Tosi hieno piristys, joka ilahduttaa varmasti kulkijoita ympäri vuoden. Etenkin näin harmaaseen aikaan, kun ainakin minä kaipaan väriä ympärilleni.

Ennen Imatrankosken ylittävää siltaa kohtasin puistossa myös viheriän Metsänen-teoksen, tekijänään myös Annu Mikkilä. Aika mystinen metsän kulkija, liekö ihminen vai eläin vai molempia? Sitä sopii sähkökaapin äärellä pohtia.

Olipa kiva nähdä katutaiteen nostaneen näin mahtavasti päätään Imatralla - viimeinkin! Toivottavasti tällaista tulee katukuvaan siellä lisääkin.