Jalkaisin

Sumiainen lumoaa aina. Tällä kertaa lumovoimansa näytti kesän 2021 taidepolku, tai piknikpolku, millä nimellä sitä nyt sitten kutsutaankaan. Käväisin teekupposella ja pullalla Kahvila Korpussa , missä Päivikki Linna vielä muistutti, mistä polulle mukavasti pääsisi. Päätin tehdä ympyräisen kävelyn ja nautiskella ensin Sumiaisjärven maisemista, joten tassuttelin ensin Sumiaisten kirkon taitse Rantareittiä pitkin leirintäalueelle. Männikön halki kulkeva polku toi minut pian perille. Leirintäalueen vastaanotto-kahvilan vieressä saattoi jo virittyä taidetunnelmiin. Ylitin tien ja suuntasin sitten Suomen lyhyimmälle joelle eli Kuokanjoelle fiilistelemään sekä Sumiaisjärveä että lempijärveäni Keitelettä. Sieltä alkakoon taidepolkukävelyni. Viime aikoina olen tottunut kävelemään vähän reippaampaa vauhtia, mutta nyt oli aika hidastaa kulkua. Ihan ensin pysähdyin ihastelemaan kissankelloja. Kävi heti selväksi, että tällä taide-piknikpolulla on syytä tarkkana. Vaikka tämä kenkäpari ei värinsä pu...

Laulavan mörön polku tuli ensimmäisenä mieleen, kun mietin, missä olisi kiva käydä pidemmällä metsäretkellä päiväseltään. Olen viime viikkoina lähtenyt kävelyretkille vain kotiovelta ja siksikin vaihtelu oli jo tervetullutta. Ajaa hurautin Jyväskylästä Sumiaistentielle, parkkasin Laulavan mörön polun pienelle P-paikalle tien varteen ja tassuttelin ensi alkuun kodalle. Kurkkasin sisälle: ei ketään, eikä nuotionkaan jämiä. Opasteet kertoivat selkeästi, minkä verran on matkaa minnekin. Tulipaikalle Keiteleen rantaan Kettuhiekkaan on Sumiaistentieltä reilut 8 kilometriä. Kangasmaaston polkuja oli ihana kävellä, ympärilläni oli hiljaisuus. Seurasin punaisia maalimerkkejä ja huomasin samalla reitillä myös sinisiä nuolia sekä maalimerkkejä. Muutamissa paikoin jalkojeni alla oli myös lunta, joka ei ollut vielä ehtinyt muuttua vedeksi ja imeytyä hiekkakankaalle. Kangaslammen jälkeen oli vielä vähän matkaa aika tasaista maastoa, kunnes kapusin Kaakkovuorelle. Istahdin hetkeksi huilipenkille Kaa...

Tutkin Sumiaisten karttaa. Lähitienoilla sijaitsevassa Keiteleen Pynnönsaaressa , pienen melontamatkan päässä näytti kartan perusteella olevan aivan erityinen puu, ihan karttamerkillä merkattu. Tästä yksilöstä kerrottiin  Hymy -lehden luontosarjassa vuonna 2007, että "Suomen paksuin kuusi on kasvanut Sumiaisten Pynnönsaaressa Rautiaisen talon rajalla mäenrinteessä. Sen ympärysmitta on 470 senttiä ja se haarautuu miehen korkeudelta kahdeksi." Kasvanut? Haarautuu? Täytyyhän puujättiä käydä katsomassa. Rantauduin saareen toiveikkaana ja kapusin kajakista. Saaren uumeniin lähti rannasta metsäkoneen ura. Hieman uhkaavaa? No, eihän erityispuita kaadeta noin vain! Rannasta oli vain lyhyt matka paikkaan, mistä jättipuun piti löytymän. Vaan eipä erottunut maastosta mitään elämää suurempaa puuyksilöä, ei kuusta eikä muuta. Vain ihan tavallisen paksuista runkoa. Mutta sitten hoksasin. Vadelma- ja herukkapuskien keskellä töröttävä korkea "kanto" olikin jättikuusen ...

Sumiaisissa kaikki on lähellä, eikä montaa askelta tarvitse ottaa kaupan, kirjaston, kirkon, leirintäalueen tai muiden tärkeiden paikkojen välillä. Kylänraitilta löytyy myös satunnaista matkailijaa monipuolisesti palveleva Sumiaisten Vanharouva . Vanharouvasta saa matkailuinfon lisäksi esimerkiksi käsitöitä, lahjatavaraa ja taksipalveluita. Plus Sumiaisten Kunnon tyylikkäitä sinivalkoisia verkkareita ja t-paitoja. Kuten jo kahvipannusta, saati ainakin kohtuukelillä ulos asetetuista kupposista voi päätellä, samassa huoneistossa Vanharouvan kanssa toimii myös kahvila. Ulkosalla olevat somisteet vaihtelevat muutenkin, vuodenajasta riippuen. Pajusta askarreltu poro päivystää kesäkukista vapautetussa kukkalaatikossa. Kahvila Korppu ei kilpaile modernien kahviloiden kanssa viimeistä huutoa olevalla sisustuksella tai jättikokoisella espressokoneella, mutta täällä en kaipaa kumpaakaan. Arkisin tarjolla on kahvin, teen ja taatusti maistuvien leivonnaisten (voileipäkin järjestyy pyyde...

Kun maass' on hanki, järvet jäässä ja aletaan mennä hissukseen kevättä kohti, tulee väliin jokunen lauhempi päivä ja kenties aurinkokin jaksaa laiskasti raottaa sammuneita silmiään. Metsien kätköissä kalliorotkojen rinteillä jäämassat kasvavat. Niin kirkkaat kuin sameat jääpuikot lisääntyvät ja keräävät kokoa sekä pituutta. Jos luonnon jäämuodostelmat viehättävät, mikä onkaan parempi aika kuin helmi-maaliskuu tehdä pieni retki johonkin läheiseen rotkolaaksoon! Jyväskylän lähitienoilta kalliorotkoja löytyy useitakin, esimerkiksi Laukaan Hitonhauta tai vähän pohjoisempaa Sumiaisten Hitonhauta . Retkellä pärjää parhaiten lumikengillä, mutta Laukaan Hitonhaudan polku pysyy joskus auki myös talvella, jos kävijöitä riittää paljon. Entä Jyväskylästä etelään? Jämsän Synninlukko on vähemmän tunnettu rotkolaakso, mutta visiitin väärti, äskettäisen retken perusteella. Jos mielii korkeammalle, upeita maisemia löytyy Unescon maailmanperintökohde Struven ketjuun kuuluvia kohteista. Ko...

Sumiaisista Rautionmäelle vievän kuhmuraisen soratien varresta löytyy kyltti paikalliselle Hitonhaudalle. Luonnonsuojelualueelle johtaa tien varresta keltaisin maalimerkein merkitty polku, joka jakautuu havumetsästä aukean laitaan saavuttaessa kahteen haaraan, ylä- ja alareittiin. Valitsen ensin yläreitin ja jatkan polkua suoraan eteenpäin. Nuorta mäntyä kasvavan aukean poikki kulkevan polku-uran tuntumassa viihtyy myös sinisiipi. Sininen on muutenkin vallitseva väri, sillä muhkeita mustikoita on metsän mättäillä melkoisia määriä.  Yläreitti johtaa lupauksensa mukaisesti ylemmäs eli Hitonhaudan vuoren päälle, missä sammal- ja jäkälämatolla kohoaa taivaita kurottelemaan komeita mäntyjä, siellä täällä jokunen kelokin. Paikoin puiden raosta voi onnistua erottamaan pilkahduksen Keiteleestä. Luontopolulla on opastauluja vain muutama; täällä opastaulu kertoo mm. kalasääsken pesäpuunaan suosimista lakkapäämännyistä. Yläpolun päästä voisi kulkea vielä läheiselle tulipaikalle, mutta kosk...

Sumiaisissa ei ole Rantaraittia, vaan Rantareitti. Astun polulle Kuokanniemen leirintäalueen vierestä, valoisalta mäntykankaalta, jota peittää tiheä mustikanvarpujen matto. Jäätelön syönti on hyvä syy jaloitella aurinkoisena kesäpäivänä! Muutama vuosi sitten tehty Rantareitti vaati lukuisia työtunteja talkoolaisilta, mutta kylläpä sitä onkin mukava astella. Jalkojen alla on kepeäkulkuinen, leveähkö neulasten peittämä polku. Polku myötäilee itäpuolella avautuvaa Sumiaisjärven rantaa, ohittaa Sumiaisten kauniin puukirkon ja saapuu kapean uoman ylittävälle puiselle kaarisillalle, jonka penkille voi istahtaa ihailemaan Sumiaisjärven maisemaa. Vähän matkan päässä vastaan tulee myös grillikatos. Käännyn takaisin kohti Kuokanniemeä. Leirintäalueen parkkipaikan vieressä on pieni taidenäyttely. Luontovalokuvatauluja vartioi pisteliään näköinen keltapunainen nelijalkainen, Hevonen joka söi heinät seipäineen ( Ari Liimatainen & Matti Rasi ). Ylitän Sumiaisraitin ja olen muutamalla ask...

Sumiaisten saaressa on lämpimästä viikonlopusta huolimatta vielä selvästi kevään tuntua. Keväinen linnunherne ja metsäorvokit erottuvat iloisina väriläiskinä esiin puskevasta heleästä vihreydestä. Etenen hitaasti hakkuuaukealla, jonka maaperä kantaa metsäkoneiden pari vuotta sitten jättämiä haavoja ehkä ikuisesti. Kauha on rouhaissut ennen helppokulkuiseen maastoon ammottavat montut, joiden viereisillä kumpareilla aloittelevat elämäänsä pienet kuusentaimet. Niiden välimaastossa viime kesältä kuivaneen, laonneen heinikon seassa rohjottaa kasoissa edelleen sekalaista, hiljakseen lahoavaa hakkuujätettä: oksia, risuja, kantoja ja sekalaista rankaa. Vaan kulku tässä maastossa on turhauttavaa. Miksi talousmetsä ei voi olla kulkukelpoista sekä ennen että jälkeen puunkorjuun? Tässä kasvoi ennen muun muassa tatteja, kanttarelleja, torvisieniä. Rauha niiden sienisaaliiden muistolle. Pysähdyn tutkimaan metsän reunassa kumollaan olevaa harmaakylkistä lehtipuuta. Edesmenneen näköisestä rungo...