Sumiaisissa ei ole Rantaraittia, vaan Rantareitti. Astun polulle Kuokanniemen leirintäalueen vierestä, valoisalta mäntykankaalta, jota peittää tiheä mustikanvarpujen matto. Jäätelön syönti on hyvä syy jaloitella aurinkoisena kesäpäivänä!
Muutama vuosi sitten tehty
Rantareitti vaati lukuisia työtunteja talkoolaisilta, mutta kylläpä sitä onkin mukava astella. Jalkojen alla on kepeäkulkuinen, leveähkö neulasten peittämä polku.
Polku myötäilee itäpuolella avautuvaa Sumiaisjärven rantaa, ohittaa Sumiaisten kauniin puukirkon ja saapuu kapean uoman ylittävälle puiselle kaarisillalle, jonka penkille voi istahtaa ihailemaan Sumiaisjärven maisemaa. Vähän matkan päässä vastaan tulee myös grillikatos. Käännyn takaisin kohti Kuokanniemeä.
Leirintäalueen parkkipaikan vieressä on pieni taidenäyttely. Luontovalokuvatauluja vartioi pisteliään näköinen keltapunainen nelijalkainen,
Hevonen joka söi heinät seipäineen (
Ari Liimatainen & Matti Rasi).
Ylitän Sumiaisraitin ja olen muutamalla askeleella Kuokanniemen länsirannalla, Keiteleen puolella. Tästä harjumaisemasta on hiekkarannalta löydetty merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta, kertoo opastaulu.
Kohta saavun rantapolkua Kuokanjoelle, joka on Suomen lyhin joki: vain 10 metriä. Laiskasti virtaava Kuokanjoki yhdistää Keiteleen ja Sumiaisjärven. Joen eteläpuolella seuraan leppoisaa polkua vielä läheiselle Veteraanipirtille, urheilukentän tuntumaan. Polun varresta löytyvät infokyltit paikalla olleista tervahaudoista ja suojeluskunta-ajan ammunnoista. Nyt Sumiaisissa vallitsee suloinen rauha.
Take it easy, please, sanoo myös tien varren tervetulokyltti Sumiaisiin...
Kommentit
Lähetä kommentti